13. Villi länsi ja orjaplantaasit

Muistiinpanot

Uudisraivaajat asuttivat Yhdysvaltojen läntiset alueet nopeasti.

  • Yhdysvaltain itärannikko oli ahdas miljoonille maahan pyrkiville siirtolaisille.
  • Yhdysvallat houkutteli siirtolaisia muuttamaan länteen.
  • Rautateiden rakentaminen helpotti muuttamista ”villiin länteen.”
  • Kyseessä oli yksi historian suurimmista kansainvaelluksista.

Laki ilmaisesta maasta innosti muuttamaan länteen.

  • Amerikkaan muuttavat siirtolaiset haaveilivat usein omasta maatilasta.
  • Vuoden 1862 Homestead Act eli laki maatilasta takasi siirtolaisille maatilan ilmaiseksi Mississippi-joen länsipuolelta.
  • Pientilojen tarvitsemien palvelujen kuten sekatavarakauppojen, kirkkojen ja koulujen yhteyteen muodostui kaupunkeja.

Etelässä työvoimana käytettiin mustia orjia, joiden elinolot olivat erittäin huonot.

  • Yhdysvaltojen etelävaltioissa oli suuria plantaaseja, joilla viljeltiin esimerkiksi puuvillaa ja tupakkaa.
  • Raskaisiin peltotöihin käytettiin mustia orjia.
  • Orjien ihmisoikeuksia ei kunnioitettu: perheet hajotettiin eikä kielestä ja kulttuurista välitetty.