Paikalliset kirjaukset

OPISKELUN ARVIOINTI- JA SUORITUSOHJEET
Kurssit suoritetaan aineittain pääosin numerojärjestyksessä. Vuorovuosikurssien ja itsenäisten kurssien osalta numerojärjestyksestä voidaan poiketa.

Kurssikokeeseen osallistuminen
Opiskelija osallistuu kurssikokeeseen opiskellun jakson päätteeksi. Jos hän ei sairauden tai muun pätevän syyn vuoksi voi osallistua kurssikokeeseen, hänellä on oikeus suorittaa kurssi uusintakuulustelussa. Kokeesta poissaolosta tulee ilmoittaa koululle.

Kurssikoe
Kurssikoe pidetään koeviikon aikana. Kutakin ainetta kohden varataan koeaikaa kolme tuntia ja koetta edeltävänä päivänä pidetään kertaustunti. Koetehtävät laaditaan siten, että ne tes-taavat, miten opiskelijat ovat ymmärtäneet opetuksen sisällön ja miten he pystyvät sovelta-maan tietojaan. Lisäksi kurssin aikana voidaan pitää erilaisia testejä tai suppeampia kokeita.



Arviointiperusteet
Arviointi voidaan suorittaa vasta kun arvioinnin edellytykset täyttyvät. Arvioinnin pohjana on oltava riittävästi opiskelijan antamia monipuolisia näyttöjä oppimisestaan ja osaamisestaan. Myös arvosana 4 edellyttää aina, että arvioinnin edellytykset täyttyvät.
Arvioinnin edellytykset
• osallistuminen oppitunneilla
• jatkuva näyttö
• kurssiin liittyvät tuotokset ja kokeet
• työskentelyn sujuminen
Kurssin alussa opiskelijoiden kanssa keskustellaan arviointikriteereistä. Opiskelijat saavat kurs-sin alussa tiedon siitä, millaisia näyttöjä arvioinnin edellytysten täyttymiseksi vaaditaan.

Kurssisuoritusten arviointimerkinnät
• Numeroarviointi
• keskeytetty kurssi=K
- Keskeytettyä kurssia ei voi täydentää, vaan se on opiskeltava uudelleen, jotta kurssi voidaan arvioida
• täydennettävä kurssi=T
- Vaadittavat täydennykset on palautettava ja poissaolot selvitettävä kolmen viikon ku-luessa jakson vaihtumisesta, ellei ole perusteltua syytä antaa lisäaikaa.
• Lisäksi sanallisessa arvioinnissa:
- hylätty kurssi=H
- suoritettu kurssi=S
Keskeytettyä (K) ja hylättyä (H) kurssia ei lasketa kurssikertymään. Arvosanalla neljä (4) suori-tettu pakollinen tai valtakunnallinen syventävä kurssi lasketaan kurssikertymään, jos oppiai-neen oppimäärä täyttyy hyväksyttävästi.
Koulukohtaiset syventävät kurssit arvioidaan numerolla ja soveltavat kurssit suoritusmerkin-nällä. Opettaja tiedostaa positiivisen palautteen merkityksen.
Opiskelija ja tämän huoltaja saavat tietoa opintojen edistymisestä Wilmassa. Alaikäiseltä opis-kelijalta edellytetään jaksotodistukseen huoltajan kuittaus Wilmassa.

Kurssien uusimisen mahdollisuudet
Hylätyn kurssin voi uusia kerran:
• syyslukukauden alussa noin viikon kuluttua koulun alkamisesta
• opetukseen ja kurssikokeeseen osallistumalla, kun kurssi on tarjolla
• osallistumalla kerran uusintakuulusteluun
Mikäli uusintakoe hylätään, käymällä kurssi uudelleen ja osallistumalla kurssikokeeseen.
Hyväksytyn kurssin voi uusia kerran.
Parempi kurssiarvosana otetaan huomioon.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin