3. Kasvua ja oppimista tukeva toimintakulttuuri

3.4 Paikallisesti päätettävät asiat

3.4 Paikallisesti päätettävät asiat

Esiopetuksen toimintakulttuuria kehitetään kohti osallisuuden kulttuuria. Hyödynnetään ympäristöä mahdollisimman monipuolisesti antamalla lapsille mahdollisuus osallistua ympäristön muokkaamiseen.

Lapsen kasvua ja oppimista tuetaan kiinnittämällä erityistä huomiota oppimismotivaation ylläpitämiseen. Tutkimalla lasta kiinnostavia ilmiöitä monipuolisesti erilaisissa oppimisympäristöissä lapsi saa kokemuksen, että on voinut itse olla vaikuttamassa toiminnan suunnitteluun. Leikille annetaan aikaa mahdollisimman paljon ja lähiluonto on tärkeä leikki- ja oppimisympäristönä. Huoltajia kannustetaan osallistumaan esikoulun toimintaan tuomalla omaa osaamistaan ja kiinnostuksenkohteitaan osaksi esikoulupäivää. Myös yhteistyö esikoulun ulkopuolisten toimijoiden kanssa rikastuttaa toimintaa ja avaa lapselle ympäröivää maailmaa.

Henkilökohtainen esiopetuksen oppimissuunnitelma laaditaan jokaiselle lapselle yhdessä huotajien ja lapsen kanssa. Edistymistä seurataan ja tuetaan toimintavuoden kuluessa. Oppimissuunnitelmaan kirjataan tuen tarpeet sekä katsomukseen ja kulttuuriin liittyvät erityistoiveet.

Siirtymävaiheessa varhaiskasvatuksesta esiopetukseen käytetään tiedonsiirtolomaketta, jossa on myös huoltajien osuus. Lomakkeen pohjalta käydään tiedonsiirtokeskustelu esiopetushenkilöstön ja muun varhaiskasvatushenkilöstön välillä. Myös terveydenhuoltoasioista järjestetään tarvittaessa lapsikohtainen palaveri.

Ennen esikoulun alkamista lapsille huoltajineen järjestetään yhteinen tapaaminen esikoulun henkilöstön kanssa. Esikouluvuoden syksyllä pidettävässä vanhempainillassa tiedotetaan esikoulun toiminnasta.

Esikouluvuoden keväällä tuleva luokanopettaja käy tutustumassa lapsiryhmään esikoulun tiloissa. Keväällä järjestetään myös vanhempainilta, jossa luokanopettaja ja erityisopettaja ovat mukana. Lisäksi käytetään esioppilaan henkilökohtaista tiedonsiirtolomaketta, jossa on myös osio huoltajille.

Yhteistyötä koulukuraattorin kanssa tehdään koko esikouluvuoden ajan.

Esiopetuksen oppimisympäristöjä arvioidaan vähintään vuosittain e.m. tarkoitukseen laaditulla lomakkeella.

Esiopetuksen toimintakulttuuriin ja oppimisympäristöjen kehittämiseen liittyviä tavoitteita sekä yhteistyöhön liittyviä käytäntöjä täsmennetään lukuvuosisuunnitelmassa.



Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä