Valtakunnallinen uusi varhaiskasvatussuunnitelma tuli voimaan 1.8.2022, jolloin kolmiportaisen tuen malli otettiin käyttöön Varkaudessa.

Kolmiportaisen tuen malli vahvistaa lapsen oikeutta saada tukea oikea-aikaisesti ja tuki järjestetään osana varhaiskasvatuksen päivittäistä toimintaa. Laadukkaan varhaiskasvatuksen lisäksi, lapsella on oikeus saada tarvitsemansa tuki kolmella eri tasolla.

Kolmiportaisen tuen tasot ovat:

Yleinen tuki

  • Yleinen tuki on ensimmäinen keino vastata lapsen tuen tarpeeseen.
  • Muodostuu yksittäisistä tuen muodoista, esimerkiksi pedagogisista ratkaisuista ja tukitoimista, joilla vaikutetaan tilanteeseen varhaisessa vaiheessa.
  • On lyhytkestoista ja /tai vahvuudeltaan matalampaa verrattuna tehostettuun ja erityiseen tukeen.

Tehostettu tuki

  • Jos laadukas varhaiskasvatus tai yleinen tuki ei riitä tai lapsi tarvitsee vahvempaa tukea, siirrytään tehostettuun tukeen.
  • On vahvuudeltaan voimakkaampaa ja yksilöllisempää kuin yleinen tuki.
  • Annetaan lyhytkestoisesti tai pidempään jatkuvana lapsen yksilöllisten tarpeiden mukaisesti ja se aloitetaan heti tuen tarpeen ilmettyä.
  • Annetaan niin kauan kuin lapsi tarvitsee sitä.
  • Lapsen tukea tehostetaan tuen suunnittelulla ja toteuttamistapojen lisäämisellä tai niitä vahvistamalla.
  • Muodostuu säännöllisistä ja samanaikaisesti toteutettavista useista tuen muodoista. Oikea-aikaisesti annettu tehostettu tuki ennaltaehkäisee lapsen myöhempää tuen tarpeiden moninaistumista.
  • Tuen antamisesta tehdään hallintopäätös.

Erityinen tuki

  • Kun yleinen tai tehostettu tuki ei riitä, annetaan lapselle yksilöllisesti suunniteltua erityistä tukea.
  • Erityistä tukea voidaan antaa vammasta, sairaudesta, kehityksen viivästymisestä tai muusta, merkittävästi toimintakykyä alentavasta lapsen oppimisen ja kehityksen tuen tarpeesta johtuen. 
  • Se muodostuu useista tukimuodoista ja tukipalveluista, ja on jatkuvaa ja kokoaikaista.
  • Erityisestä tuesta tehdään hallintopäätös.

Lisätietoja saa oman varhaiskasvatusyksikkösi esihenkilölta sekä varhaiskasvatuksen erityisopettajilta:

Merja Keränen puh. 040 4840984

Nina Poutiainen puh. 040 5321320