Aluetutorin terveiset

Aloitin lukuvuoden alusta uudessa toimenkuvassa aluetutoropettajana. Tämän lukuvuoden ajan työskentelen Pirkanmaan tutoropettajat2 -hankkeessa ja tavoitteena on kehittää alueellisesti tutoropettajatoimintaa. Alueenani on Etelä-Pirkanmaa, johon luetaan opetuksenjärjestäjistä Valkeakoski, Lempäälä, Akaa, Urjala, Punkalaidun sekä Tampereen steinerkoulu. Teen samaan aikaan tiivistä yhteistyötä muiden alueiden aluetutoreiden kanssa.

Tutoropettajatoiminta on opetuksenjärjestäjän kannalta toimiva ja kustannustehokas koulujen kehittämisen väline. Tutoropettajan mukana uuden OPS:n haasteita tuovat kohdat kehittyvät kouluilla ja löytävät vähitellen paikkaansa. Ainakin monialaiset oppimiskokonaisuudet (erityisesti yläkoulun osalta) ja ohjelmointiin liittyvät asiat ovat yleisesti haastavia toteuttaa monissa kouluissa. Muun muassa näihin teemoihin tutoropettajatoiminnan kautta saadaan kouluille/opettajille lähitukea.

Omaa kiinnostusta uuden OPS:n käyttöönoton kehittämisessä vastaisi maker-kulttuurin ja robotiikan eteenpäin vieminen. Tämä vaatii laitetestausta ja resursseja. Yhteistyö on myös tärkeää. Keskittämällä ja yhdistelemällä kunnan ja oman seudunkin sisällä laitteita, saadaan sieltä täältä yksittäisistä laitteista paremmin osa koulun toimintaa. Laitteita monesti kuitenkin käytetään vain pienenä osana kouluvuotta, niin hyvällä organisoinnilla ja laitteiden yhdistelmällä voitaisiin tuoda tasa-arvoa kunnan ja seudun välillä eri kouluihin.

Kuvassa ja videossa testissä Kärjenniemen koululta MakeBlock mBot-robotti. Koodaus toimii myös chromebookkien kautta.






Etelä-Pirkanmaan osuutta tästä hankkeesta voi seurata verkkosivuilta:
Aluetutor / Etelä-Pirkanmaa

Aluetutoreiden instagram:
alue_tutorit






Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä