Huhtikuun puolivälin Erasmus+ - vierailumme Gran Canarialle tarjosi kymmenelle Valkeakoski-opiston opiskelijalle unohtumattoman kokemuksen siitä, millaista on olla eurooppalainen maanosan eteläisellä äärilaidalla. Kanarialaiset vastaavasti kiittelivät vuolaasti kokeneensa samaa aikaisemmin talvella ollessaan opintomatkalla Suomessa Valkeakoski-opiston vieraina. Erasmus-ohjelman ansiosta syntyi korvaamattomia kohtaamisia molemmin puolin.
Kanarian saaret moninaisuudessaan ovat monille pohjoiseurooppalaisille tuttu paikka lomanvieton kautta, ja alueen tuloista yli 70 prosenttia kertyy turismista. Se on paikallisille nykyään tärkein elinkeino, kun perinteinen maatalous on suurelta osin jäänyt jalkoihin. Se ei kuitenkaan ole syrjäyttänyt hotellikylissä näkymättömiä perinteisiä arvoja. Kulttuuri ja perinteet elävät yhä vahvasti ja vireästi tavallisen kanarialaisen arjessa, ja juuri tätä pääsimme todistamaan Erasmus+ - opintomatkallamme. 
 

Vastaanottava organisaatiomme oli EOI Santa Lucía -kielikoulu, joka toimii valtion tuella ja tarjoaa kieliopintoja englannissa, saksassa ja ranskassa Vecindarion kaupungissa lähellä Gran Canarian lentokenttää. Kielitaito on saarella erittäin tärkeä tekijä matkailun sävyttämillä työmarkkinoilla. Majapaikastamme Las Palmasista Vecindarioon oli reilun puolen tunnin matka julkisella bussiyhteydellä. Henkilökuntaa Santa Lucía-koululla on 15 henkilöä, ja me saimme huomata heidän olevan kuin yhtä suurta perhettä. 
 
Koulun johtaja Juani otti meidät erittäin lämpimästi vastaan maanantaiaamuna 13. huhtikuuta ja välitti heti alkuun Suomessa vierailleiden opiskelijoiden lämpimät kiitokset Valkeakoski-opistolle. Kiittely jatkui viikon mittaan eri yhteyksissä, niin tyytyväisiä Santa Lucían opiskelijat olivat olleet Suomen matkaansa.

 
 
Juani kertoi meille myös olevansa tyypillinen kanarialainen. Perimää löytyy Pohjois-Afrikasta, Karibialta, Espanjasta ja Kanarian saarilta. Sekoitus, jonka monet muutkin näyttivät kokevan omakseen. Paikallinen espanjakin muistuttaa Kuuban ja monen muun Karibian alueen espanjaa, eikä kuuleman mukaan aina ole mahdollista erottaa niitä toisistaan. Vahvat yhteydet Atlantin taakse ovat syntyneet jo vuosisatoja sitten ensin Kolumbuksen retkien myötä, ja vahvistuneet myöhemmin, kun kanarialaiset suuntasivat sinne paremman elinkeinon toivossa ja palasivat sitten kotikonnuilleen vaurastuneina. 
 

 
Tyypillinen kanarialainen on muutakin kuin perimää. Hän kunnioittaa alueen historiallisia perinteitä (kuten la lucha canaria femenina eli naisten paini, ks. kuva, jossa painii koulun johtaja Juani) ja vaalii myös luontoa. Turismi puolestaan on heille elintärkeä tulonlähde, jota pitää osata hallita. Matkailijat koetaan pääasiassa hyvänä asiana, mutta sen hallinnan järjestely aiheuttaa välillä kiivasta keskustelua, eikä varsinkaan luontoa haluta uhrata. 
 
Massaturismi Gran Canarian saarella pyritään rajoittamaan eteläosiin, ja sitä puoltaa myös saaren ilmastollinen jakautuminen. Pohjoisessa kuten esim. pääkaupungissa Las Palmasissa sää oli meillekin viileähkö ja välillä jopa sateinen kun samaan aikaan saaren eteläisillä rannoilla helotti kuuma aurinko. 
 
 
 
Isäntiemme kotipaikka, Vecindarion 80 000 asukkaan kaupunki, sijaitsi näiden kahden ilmastoalueen rajaseuduilla. Päiväsaikaan se oli eloisa keskus, jossa alkuviikosta puhalsi voimakas ja viileä tuuli, mutta viikon edetessä paikka muuttui aurinkoisemmaksi ja ryhmämme alkoi turvautua lounastunnin terasseilla ruoan lisäksi aurinkorasvaan. Koulumme EOI Santa Lucía kerää Vecindarioon kielten opiskelijoita laajalla säteellä alueen kylistä. 

Kuten jo mainittua, maanantaina aloitimme päivän koululta Vecindariossa ja iltapäivällä palasimme Las Palmasiin, jossa EOI:n opettajat ja opiskelijat johdattivat meidät tutustumaan pääkaupungin vanhimpiin osiin. Niissä saimme rautaisannoksen kulttuurihistoriaa Kolumbuksen entisessä talossa (nyk. museo Casa de Colón) ja näimme mahtavan Santa Anan katedraalin aukioineen. Samalla meille avatttin Kanarian saarten upeaa historiaa keskustellen saarten synnystä ja myös ajasta ennen eurooppalaisia. 

Tiistaina suuntasimme jälleen Vecindarioon ja luokkahuoneisiin, joissa meitä odottivat erilaiset työpajat. Pääsimme näkemään ja kuulemaan perinteistä kanarialaista musiikkia ja tanssia. Rohkeimmat meistä menivät myös tanssiin mukaan. Valmistimme tämän jälkeen kipsistä perinnesymboleja ja saimme kokeilla mm. legendaarisen mojo-kastikkeen reseptiä. 

Vierailimme koulussa myös useilla englannin tunneilla ja keskiviikkona pidimme yhdellä niistä omat Suomi-esitelmämme englanniksi. Ensin Hillevi kertoi hunajapitäjä Akaasta ja sitten Timo valotti Valkeakosken seutua ja sen vesistöjä. Lopuksi puoli-ivalolaisena Sirpa otti yleisönsä kertomalla Lapin ihmeistä. 

 
Keskiviikkona kiersimme saaren eteläosia ja pääsimme myös meren makuun, kun menimme laivalla Puerto Ricosta Puerto de Mogániin. Mereltä ihailimme rannikon luontoa ja saimme kuulla sen moninaisuudesta. 
 
Torstaina ohjelmassa oli kielten tuntien lisäksi illalla sekä marokkolaista ja perulaista gastronomiaa. Marokkohan on saarten itäinen naapuri ja sieltä tulee calima-hiekkatuulen lisäksi paljon väestöä saarille. Marokkolaiset siskokset valmistivat meille makeisia ja keittivät itämaiset teet mielenkiintoisten tarinoiden ohessa. Perulaiset puolestaan näyttivät miten valmistetaan perunamuusipohjainen perinneherkku causa limeña. Kiintoisa ilta, joka venyi niin, että ehdimme vasta viimeiseen guaguaan kohti San Telmon bussiasemaa Las Palmasissa. 

 
Perjantaina oli sitten sitä calimaa ilmassa, kun suuntasimme aamulla minibussilla kohti saaren keskiosia. Onneksi hiekkapöly hieman hellitti päivän mittaan, sillä isäntämme halusivat vielä näyttää meille muutaman merkittävän paikan sisämaasta, jonne harvat turistit suuntaavat. Ensimmäinen kohteemme oli Roque Nublo - kivijättiläinen, joka sijaitsee vuorilla Gran Canarian keskipisteessä 1813 korkeudessa. Sen vieressä loistaa saaren korkein huippu, Pico De Las Nieves (1949 m). 

Päivän mittaan poikkesimme myös Tejedassa, joka on valittu yhdeksi koko Espanjan kauneimmaksi kyläksi ja Terorissa, jossa on syksyisin saaren suurin ja tärkein perinnejuhla. Palattuamme illan suussa Las Palmasiin osa meistä kiiruhti vielä Estadio de Gran Canarialle katsomaan jalkapalloa, jolla on tärkeä paikka monen kanarialaisen sydämessä. 

 
Siinä on lyhyesti kerrottuna antoisan upea, mielenkiintoinen ja varmasti kaikille osallistujille unohtumaton retkemme Euroopan eteläiselle äärilaidalle. Erasmus+ -ohjelma mahdollisti taas sen mitä tavallinen matkailija ei pääse kokemaan. Näimme tavallisen kansalaisen arkea ja pääsimme kuulemaan siitä heidän omasta näkökulmastaan. ¡Excelente! 


 
Teksti ja kuvat: Jouni Karapalo