2.3 Arvoperusta

Esiopetuksen toimintaa ohjaavat keskeiset arvot Uuraisilla

Uuraisten esiopetuksen keskeiset arvot perustuvat Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin ja sen arvoperustaan.

Uuraisten esiopetuksessa keskeisiä, toimintaa ohjaavia arvoja ovat:

  • Turvallisen, lämpimän ja myönteisen ilmapiirin rakentaminen ja vaaliminen. Jokainen lapsi on arvokas omana itsenään ja hänellä on oikeus elää ja kasvaa omaan tahtiinsa.
  • Ihmisarvo – toisten kunnioittaminen ja huomioiminen. Hyvät ja kohteliaat käytöstavat kuuluvat esiopetuksen arkeen, esimerkiksi tervehtiminen, kiittäminen ja anteeksi pyytäminen.
  • Oikeudenmukaisuus, tasapuolisuus sekä aito läsnäolo ja ajan antaminen lapsille. Lapsella on oikeus hyvään opetukseen, leikkiin sekä myös hoivaan ja huolenpitoon.
  • Erilaisuuden kunnioittaminen ja yksilöllisyyden tukeminen.
  • Yhteisöllisyys ja vastuu ympäristöstä.

Paikallista esiopetussuunnitelmaa laadittaessa tehtiin myös sen hetkisten esioppilaiden huoltajille kysely, jossa tiedusteltiin, mitkä yllä olevista arvoista on heidän mielestään tärkeimpiä. Vastausten mukaan tärkeimmiksi arvoiksi nousivat ”Turvallisen, lämpimän ja myönteisen ilmapiirin rakentaminen ja vaaliminen”, ”Ihmisarvo – toisten kunnioittaminen, huomioiminen ja rakentava käyttäytyminen”, ”Erilaisuuden kunnioittaminen ja yksilöllisyyden tukeminen” sekä ”Oikeudenmukaisuus, tasapuolisuus sekä aito läsnäolo ja ajan antaminen lapsille”.