Ekaluokkalaiset Konttivuoressa
Lokakuun harmaana syyspäivänä lähdimme innokkaiden ekaluokkalaisten sekä Nina-open kanssa kävelemään kohti Konttivuoren luontopolkua. Ennakkoon tiesimme, että luonnonsuojelualueella kunnioitetaan luontoa, opasteet luetaan reitin varrelta ja pysähdyttiin laavulla nauttimaan eväistä. Konttivuoren peikostakin puhuttiin, että jos on onnea matkassa, niin saattaa se peikko jossakin vilahtaa.
Matkan varrella oppilaiden mielikuvitus alkoi lentää ja heidän mielestään peikko näkyi lentävänä lintuna ja milloin missäkin puun latvassa yms. Mietittiin osaako peikko ajaa autoa ja jos osaa, niin missä peikot ajaa autokoulun.
Jännitys tiivistyi kaukaa kuuluvaan nauruun, jonka oppilaat polun varrelta kuulivat. Ystävällinen peikko tervehti meitä kuitenkin jyrkänteeltä ja toivoi meidän palaavan joskus uudelleen.
Paluumatkalla pysähdyttiin Höytiän kylän grillikodalle, jossa sytytettiin nuotio ja paistettiin makkarat. Sitten rauhoituttiin pienen kirjan äärelle katsellen nuotiossa loimuavaa tulta.
Päivä oli oppilaiden mielestä onnistunut ja päälimmäisenä jäi mieleen tietenkin peikon kohtaaminen. Opimme retken aikana paljon uusia asioita vaikka ei oikeita oppitunteja koulupäivänä ollutkaan.
Mukava retki siks oli meillä!
- Mari, Nina sekä ekaluokkalaiset