Niklas Myllymäki
Lasketteluonnettomuus Alpeilla minä kertoja
Minä eilen tulin Alpiin minun kavereitten Nooan ja Nikon kanssa tänään meillä oli suunnitelma mennä tänään laskettelemaan minä pakkasin kamat, joissa oli sukset, sauvat ja monot, mutta Nikolla ei ollut suksia, joten meiän pitää lainata paikan päältä. Auto on pakattu ja ihmiset kyydissä ja sitten me mentiin laskettelu paikkaan. Eka piti laittaa sukset jalkaan. Niko meni lainaamaan suksia sen aikana minä ja Nooa laitettiin suksia jalkoihin. Me aloitettiin pienimmästä mäestä, mutta Niko halusi mennä heti suurempaan ja jyrkimpään mäkeen. Me mentiin pienimmän mäen jälkeen suurimpaan mäkeen, koska Niko halusi mennä sinne heti. Minä ja Nooa laskettiin ensin sitten vasta Niko, mutta Niko ei tullut alas. Minä kattelin kaikkialle, mutta en nähnyt Nikoa. Minä näin vään lääkäreitä juoksevan rinnettä ylös. Minä otin sukset pois jalasta ja lähin juoksemaan mäkeä ylös. Niko oli kaatunut ja katkaissut laina sukset. Nikoa vietiin alas mäkeä kelkalla ja alhaalla oli ambulanssi. Minä ja Nooa lähettiin hotellille kaksin vähän sen jälkeen. Minä Ja Nooa ei puhuttu siitä ikinä. Minä sain viestin jossa luki, että Niko selvisi murtuneella kädellä.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.