Korona-ohjeistusta

TIEDOTE VANHEMMILLE ULVILAN VARHAISKASVATUKSEN PÄIVITETYISTÄ OHJEISTA KORONAVIRUSTARTUNTOJEN EHKÄISEMISEKSI 11.8.2020
Muokkaa Siirrä Kopioi Poista Historia

Koronavirustartuntojen tilanne on kesän ajan ollut maltillinen koko maassa. Säilyttääksemme tilanteen hyvänä on meidän kiinnitettävä arjessamme edelleen erityistä huomiota viruksen leviämistä ehkäiseviin toimenpiteisiin.

Uuden toimintakauden alkaessa päivitämme tartuntojen ehkäisemistä koskevan ohjeemme. Tutut jo tehostetut käytännöt, kuten hyvä käsi- ja yskimishygienia, tarpeettomien kontaktien välttäminen, täysi oireettomuus ja siistit tilat ovat edelleen varhaiskasvatuksessa kaikkein tärkeimmät tekijät virustartunnan ehkäisemiseksi.
Tässä ohjeessa kertaamme vanhaa ja päivitämme uutta tietoa OPM:n ja THL:n 8/2020 antamien ohjeiden perusteella. Seuraamme uusia tiedotteita ja päivitämme ohjeita tarpeen mukaan.

1. VAIN TERVEENÄ VARHAISKASVATUKSEEN
Ohje koskee lapsia, työntekijöitä ja vanhempia

Koronaviruksen mahdollisia oireita ovat: yskä, nuha, kurkkukipu, hengenahdistus, päänsärky, vatsaoireet, lihaskivut ja kuume. Virusepidemian välttämiseksi testausmääriä on lisätty ja koronatestiin tuleekin hakeutua herkästi.

Samat oireet ilmenevät useissa infektio- ja allergiasairauksissa. Uuden päivitetyn ohjeen mukaan lapsi tai työntekijä hakeutuu yllä mainittujen oireiden myötä koronatestiin ja mikäli testitulos on negatiivinen ja oireet helpottuvat voi päiväkotiin tulla. Kaikkien virustartuntojen leviämistä tulee kuitenkin välttää, etteivät testauspaikat kuormitu ja testausaineet riittävät kaikille tarvitseville.

Allergisiksi oireiksi epäillyissä tapauksissa varhaiskasvatukseen voi tulla mikäli allergialääkitys helpottaa selkeästi oireilua.

Molemmissa tapauksissa on olennaista oireiden helpottuminen ennen päiväkotiin paluuta.

Mikäli lapsi palaa matkalta maasta, josta on suositus karanteenista, tulee lapsen olla pois varhaiskasvatuksesta kaksi viikkoa.

Lapsen sairastuessa koronaan viittaaviin oireisiin kesken varhaiskasvatuspäivän tulee lapsi noutaa viipymättä varhaiskasvatuksesta. Lapsi odottaa vanhempien saapumista erillään muusta ryhmästä yhden aikuisen kanssa. Lapsen kanssa tulee hakeutua nopeasti koronatestiin.


2. TARPEETTOMIEN KONTAKTIEN VÄLTTÄMINEN
Uuden toimintakauden alkaessa useat lapset palaavat varhaiskasvatukseen pitkältä lomalta. Varhaiskasvatukseen saapuu myös uusia asiakkaita ja uusia työntekijöitä. varhaiskasvatuksessa on mietitty erilaisia väljyyttä lisääviä suunnitelmia, joilla voidaan välttää tarpeettomia kontakteja, mutta samalla huolehdimme lasten turvallisuuden tunteesta. On tärkeää tutustua lapsenne kanssa rauhassa varhaiskasvatuksen tiloihin, toimintaan, henkilökuntaan ja muihin lapsiin.

Seuraavassa toimia tarpeettomien kontaktien välttämiseksi:

Suuria tilaisuuksia ei järjestetä, esimerkiksi vanhempainillat toteutetaan pienryhmittäin, ulkona, Teamsilla tai muulla vaihtoehtoisella tavalla. Lapsenne ryhmän työntekijät tiedottavat asiasta.

Lapsen varhaiskasvatus- tai esiopetussuunnitelman teko on tärkein yhteistyömuotomme, joten järjestämämme tapaamiset huolehtimalla tarpeellisesta väljyydestä tai mahdollisesti etäyhteydellä. Käytössämme on Lapsen puheeksi-menetelmä, sitä voi henkilökunta tarjota teille tai vaihtoehtoisesti voitte itse sitä toivoa. Ko. keskustelun avulla pystytään keskustelu viemään syvemmälle tasolle, joka saattaa auttaa lapsenne hyvinvointia tänä lapsiakin hämmentävänä aikana.

Toivomme vanhempien viivähtävän mahdollisimman vähän aikaa sisätiloissa ja toimivan käsihygienian suhteen yksikön ohjeiden mukaan.

Varhaiskasvatuksessa aikuinen jakaa ruuan, lapset eivät käsittele yhteisiä ruoka-astioita tai toistensa astioita ja aterimia. Toivomme teidän harjoittelevan nyt erityisesti kotona näitä toimia, esim. leivän voitelu, sopivan annoskoon arviointi jne.

Toteutamme toimintaa mahdollisimman paljon ulkona ja lähialueen luontoympäristössä väljyyden luomiseksi. Sään mukaisten varusteiden merkitys korostuu.

Lapsen asioissa asioivat muut henkilöt esimerkiksi terapeutit, terveydenhoitaja ja erityisopettaja voivat työskennellä yksiköissä sekä työharjoittelijat ja -työkokeilijat voivat palata syyskaudella noudattaen tartuntojen ehkäisemisen ohjeistusta.


3. HYVÄ YSKIMIS-JA KÄSIHYGIENIA
Koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana. Oikein toteutettu yskimis- ja käsihygienia estää tartuntoja.

Lapset ja aikuiset pesevät kätensä aina tullessaan varhaiskasvatukseen, sekä ennen kotiinlähtöä. Lisäksi kädet pestään ennen ruokailua, aina ulkoa sisälle tullessa, sekä aina aivastamisen tai yskimisen jälkeen, tai kun kädet ovat näkyvästi likaiset. Mikäli käsienpesumahdollisuutta ei ole, käytetään käsihuuhdetta. Käsihuuhdetta tulee olla helposti saatavilla. Lasten käsihuuhteen käyttö tapahtuu aikuisen valvonnassa.

Tämän toimintakauden alkaessa emme kättele.

Lapsia ohjataan yskimään hihaan ja käyttämään nenäliinaa vain kerran.


4. HUOLEHDITAAN HYVÄSTÄ HYGIENIASTA
Koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana, kun sairastunut yskii tai aivastaa. On mahdollista, että virus tarttuu myös kosketuksen kautta. Koronavirus ei säily pitkiä aikoja ilmassa tai pinnoilla vaihtelevissa lämpötiloissa. Tavaroiden välityksellä tapahtuvia tartuntoja ei ole todettu.

Varhaiskasvatuksessa panostetaan erityisesti tehostettuun siisteyteen ja turvallisuuteen.

Lapsella saa olla päiväkodissa oma tärkeä lelu mukana, jonka saa viedä kotiin päivän päätteeksi.

5. TÄRKEÄ VALMISTAUTUMINEN MAHDOLLISEN TARTUNNAN VARALTA
Lasten läsnäolopäiväkirjat on pidettävä päivitettynä joka päivä, tämän vuoksi on erityisen tärkeää, että tiedämme ajoissa lasten läsnä-tai poissaolopäivistä.
Päivitättehän lapsenne ryhmään yhteystietonne heti toimintakauden alussa ja lapsenne kasvattajat sopivat kanssanne tiedottamisen tavat.

Mahdollisesta tartunnasta tiedottaa aina vain tartuntatautiviranomainen tai esimies viranomaisen ja sivistysjohtajan ja varhaiskasvatuspäällikön ohjeen mukaan. Mahdollisten jatkotartuntojen jäljittämisen hoitaa tartuntatautiviranomainen. Kaikki sairastumista koskeva tieto on ehdottomasti luottamuksellista ja kaikkia sitoo sen osalta vaitiolovelvollisuus.

YHDESSÄ ME SELVIÄMME TÄSTÄ!

Arja Kevätsalo
Varhaiskasvatuspäällikkö

Ulvilassa 10.8.2020

Arja Kevätsalo
varhaiskasvatuspäällikkö