VIIKKO 18

VIIKKO 18


Tällä viikolla kutosluokissa harjoiteltiin geometriaa, viimeisteltiin läksiäisbiisejä ja kirjoitettiin tarinoita omasta alakoulutaipaleesta. Viikon katkaisi vappu, jota luokissa vietettiin yhteisten juhlien merkeissä. Huhtikuun lopulla kutosluokat vierailivat Porin yrityskylässä. Tällä viikolla yritykset pitivät viimeiset tiimipalaverit omien yritysryhmien kanssa. Palaverissa annettiin palautteita muille ryhmäläisille ja mietittiin myös omia vahvuuksia työpäivän aikana. Ensi viikolla kaikki yritysryhmät suorittavat yhteisesti vielä lopputestin Yrityskylä-taipaleella opiskelluista aiheitsta.



Tiistaina koko koulun väki kerääntyi saliin Talent-tapahtumaan. Talentissa esiintyi 1-5. luokkalaisia. Kaikki muut esiintyivät livenä paitsi yksi kuvasi videon, jossa hän kuvasi Aku Ankan piirtämistä. Muissa esityksissä nähtiin muun muassa tansseja, taikatemppuja, laulua ja voimistelua. Jokaisen esityksen jälkeen tuomaristo antoi palautetta esiintyjille ja lopuksi kolme esitystä sai kunniamaininnan. Hienoja esityksiä saimmekin nähdä! Tilaisuuden juontajian toimivat kutosluokkalaiset Aamu ja Olga. 



Tiistaina kaikki kutoset viettivät yhteisiä vappujuhlia. Mukaan sai ottaa herkkuja. Vappubileissä oli paljon ohjelmaa mukaan lukien musavisa, lautapelit ja monet muut kilpailut. Tämä olikin kiva aloitus vapun vietolle. 



Torstaina vapun vietto jatkui oli koulun discossa. Tapahtuman järjestelyistä vastasivat vanhempainyhdistys ja oppilaskuntalaiset, jotka järjestivät discossa limbokisan, tanssikisan ja kasvomaalauspisteen. Discossa löytyi myös leffaluola ja buffetti. Discon tuotto käytetään oppilaiden luokkaretkien tukemiseen. 





Matematiikassa molemmissa luokissa on käynnissä geometrian jakso. Ennen jakson aloitusta jokainen sai arvioida omaa osaamistaan jakson aiheissa ja tehtäväpaketin aloitustaso tuli tämän mukaan. Osa onkin tehnyt tehtäviä ahkerasti, sillä valmiin paketin jälkeen saa palkintotunnin, jolloin matikan saa jättää tunniksi syrjään. 



Seuraavaksi päiväkirjavuorossa on 6a. Hyvää viikonloppua!

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä