VIIKKO 39

VIIKKO 39

Tällä viikolla 5C-luokassa on tutustuttu kivikauteen, kertailtu kertolaskuja ja harjoiteltu luetunymmärtämistä. Viikon aikana koulussamme vietettiin myös oppilaskuntavaaleja ja torstaina koulumme väki pääsi pitkästä aikaa discoilemaan vitosluokkien järjestämässä tapahtumassa. Päiväkirjavuorossa olivat tällä viikolla. Minessa,Jenni,Lauri V ja Oliver. Tämän viikon aloitimme mukavalla historian tunnilla. Teimme historiassa monistetta,joka liittyi kivikauteen. 

Kuviksen tunnilla teimme syksyistä tietä.Kuvtaiteen tuntien yhteydessä valmistauduttiin samalla myös torstaina järjestettävään discoon ja Olga ja Lauri.T tekivät diskoa varten biisitoive laatikkoa. Oli hauska tunti maanantain päätteeksi. 
Syksyinen tie jäi vielä kaikilla kesken. Tästä jatkamme ensi viikolla!



Keskiviikkona oli oppilaskuntavaalit. Oppilaskuntavaalien äänestys pidettiin tänä vuonna opetustorilla niinkuin monena muunakin vuonna. Kaikki luokat kävivät vuorollaan äänestämällä omia ehdokkaitaan viime vuoden oppilaskuntaedustajien toimiessa vaalivirkailijoina. Annika ja Aamu olivat tänä vuonna ehdolla liuokkamme edustajiksi oppilaskuntavaaleissa. Ennen vaaliäänestystä järjestimme luokassamme vaalitentin, jossa äänestäjät saivat esittää kysymyksiä ehdokkaille. Toinen ehdokkaista oli vaalipäivänä sairaana, mutta jaksoi osallistua tenttiimme Teamsin välityksellä. Viikon lopulla emme vielä tienneet kuka luokkamme edustajaksi tänä vuonna valittiin. Tämä selviää varmasti ensi viikon alkaessa ja uusi oppilaskunnan hallitus pääsee aloittamaan toimintansa! 



Torstaipäivä käytettiin tehokkaasti illan discon valmisteluihin. Opettajat kertoivat oppilaille illan työvuorot ja ryhmät ja tämän jälkeen valmistelut aloitettiin omien työpisteiden parissa. DJ-ryhmät tekivät soittolistoja disco biisitoiveista. Biisitoiveiia tuli todella paljon. Kaikkia toiveita ei voitu kuitenkaan ottaa... DJ-ryhmässä olivat Alisa, Lauri.T, Niko, Valtteri, Noel, Aaron, Topias, Jalmari, Aleksi ja Minessa. 

Jenni,Annika,Joonas,Lauri.V olivat tekemässä tikkariarvauspisteen lappuja. Järjestyksen valvojat tekivät juhlasaliin opasteita, jossa kiellettiin juomien ja leivosten vieminen saliin ja ylös käytäville tehtiin myös pääsy kielletty-lappuja. Järjestyksen valvojien tehtävänä oli myös valvoa valvoivat, ettei kukaan katso puhelinta discossa.



Illalla koitti vitosluokkalaisten järjestämä ja kovasti odotettu disco. Jo ennen tapahtuman alkua pihalla odotti pitkä jono discovieraita, olihan edellisestä discosta ehtinyt vierähtää jo useampi vuosi! Sali näyttyi nopeasti tanssiväestä ja ensimmäinen DJ-pari aloitti tehtävässään. 

Arvauspisteellä työtehtävissä toimivat omalla vuorollaan Annika,Sara,Jadessa ja Sofia. Arvauspisteellä yritettiin arvata monta tikkaria laatikossa oli ja lähimmäksi arvannut voittaisi tikkarit itselleen viikonlopun alkaessa. Arvonnan voitti Aamun pikkuveli Otto arvaamalla lähes oikein tikkarien määrän 118 kappaletta. 



Buffetissa myynnissä oli leivonnaisia, sipsejä, karkkeja, popcorneja ja juomia. Buffetissa kävi hyvin väkeä ja lähes kaikki hankitut ja lahjoitetut tuotteet tulivat myydyksi. Kokonaisuudessaan vitosten pikkuyrittäjien ensimmäinen tapahtuma oli onnistunut ja perjantain laskelmien jälkeen voittoa tapahtumasta saatiin runsaat kuusisataa euroa. Tästä on hyvä jatkaa alkuvuodesta pienten tapahtumalla ja käynnistää samalla pikkuyrittäjien omaa yritystoimintaa. 


Hyvää viikonloppua kaikille!

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä