VIIKKO 33

VIIKKO 33

Koulutyö on käynnistyny taas kesäloman jälkeen ja myös päiväkirja palannut arkeamme kuvaamaan. Jatkossa arkeamme seuraavat ja kuvaavat tiimit vuoroviikoin 4.luokan tapaan. 

Uuden lukuvuoden alkaessa luokassamme koulunkäynnin aloitti myös kaksi uutta oppilasta, Oliver ja Jadessa. Oliver vieraili luokassamme tutustumassa jo keväällä, mutta Jadessaan tutustuimme ensimmäistä kertaa syyslukukauden alkaessa. Ensimmäisillä viikoilla aikaa onkin käytetty rauhassa tutustumiseen, koulun käytenteiden ja tilojen esittelyyn, kesäkuulumisiin ja uuden lukukauden suunnitteluun. Uuden lukuvuoden myötä saamme toivottavasti tehdä jälleen enemmän yhteistyötä myös muiden luokkien kanssa. Yhteistä aikaa vietettiinkin jo ensimmäisillä viikoilla toisten vitosten ja ykkösluokkalaisten kummien kanssa. 5C-luokkalaisten kanssa kokoonnuimme yhdessä seuraamaan perinteistä koulurauhan julistusta ja kummien kanssa vietimme mukavan tuokion lautapelailujen merkeissä. 






Ensimmäisillä viikoilla on palauteltu tehokkaasti mieliin myös aakkosia, jotka ovat monelta vitosluokkalaiselta unohtuneet. Näiden kertailun apuna ovat olleet muun muassa ryhmissä tehtävät aakkoskisailut ja aakkoslaulut. Ehkä ensi viikolla aakkoset ovat taas hiemat paremmin muistissa!



Uuden kouluvuoden myötä koulussamme aloitti myös ukrainalaisten koululaisten VALMO-ryhmä. Ensimmäisen kokonaisen kouluviikon lopulla järjestettiin koulumme poistumisharjoitus, jonka jälkeen jäimme kaikki yhdessä koulun pihaan yhteiseen tuokioon. Näin myös ukrainalaiset oppilaat pääsivät tutustumaan koulumme omaan lauluun ja muihin koulumme oppilaisiin. Lauluhetken jälkeen yhteista toimintaa jatketiin välitunnilla, jonne koulumme välkkärit olivat suunnitelleet ohjattuja leikkejä. Vaikka yhteistä kieltä ei juuri ole, mukavasti sujuvat leikit ilmankin! Toivottavasti pääsemme tutustumaan paremmin ja yhteistä toimintaa kehittelemään lisää myös tulevina viikkoina.



Helteisen viikon päätteeksi suuntasimme 5B-luokan kanssa Kaskelotin ympäristöön yhteistä liikuntatuokiota viettämään. Lajivaihtoehtoina olivat frisbeegolf, tennis, kävely ja jalkapallo. Kuumuus kiusasi kuitenkin kovasti liikuntatuokiotamme ja varjopaikat olivat suosiossa. Toivottavasti ensi viikollakin kauniita kelejä ja aurinkoa vielä riittää, mutta helteistä olisimme jo kaikki varmasti valmiita luopumaan. Hikisen päivän jälkeen moni haaveilikin uimareissusta. Onneksi viikonloppu oli jo ovella!