Ulvilan kaupungin perusopetuksen oppimisympäristöt

Ulvilan kaupungin perusopetuksen oppimisympäristöt

Ulvilan kaupungissa pidetään huolta siitä, että koulutilat ovat viihtyisiä ja turvallisia ja että niiden varustus ja kalusteratkaisut tukevat opetussuunnitelman mukaista oppimista, ovat helposti muokattavissa ja tukevat innovatiivisuutta, vuorovaikutusta ja yhteisöllistä tiedon rakentamista.

Koulutiloissa voi olla myös mm. vapaa-aikatoimen tai kolmannen sektorin järjestämää kerho- tai kulttuuritoimintaa, liikuntakerhoja ja koulun omana toimintana aamu- ja iltapäivätoimintaa.

Koulun yhteistyötahot ovat osa oppimisympäristöä. Yhteistyö perustuu ennakkoluulottomuuteen ja voimavarojen yhdistämiseen yhteisen kohderyhmän, lasten ja nuorten, hyväksi.

Koulun lukuvuosisuunnitelmassa kuvataan koulun yhteistyöverkostot.

Oppimisympäristöjä laajennetaan tieto- ja viestintätekniikan avulla. Oppilas käyttää sitä monipuolisesti oppimisensa välineenä. Koulut toteuttavat Ulvilan kaupungin tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön suunnitelmaa, joka on päivitetty keväällä 2016.

Oppimisympäristöt ulottuvat myös kulttuurin eri tahoihin, yhteiskunnalliseen päätöksentekoon, yritys- ja talouselämään sekä työelämään. Oppiminen kytketään aitoihin ilmiöihin ja toimijoihin niin paikallisesti kuin globaalisti.

Kulttuuriset ja tietoyhteiskunnan haasteet

2000-luvun toisella vuosikymmenellä on koettu ennen näkemätön muutos viestintäkulttuurissa. Vuonna 1995 ja sen jälkeen syntyneiden sukupolvea kutsutaan D-sukupolveksi eli digisukupolveksi, jolle mobiililaitteet, internet ja sosiaalinen media ovat olleet arkipäivää pienestä pitäen. Ne ovat muokanneet merkittävästi heidän tapaansa käyttää aivojaan sekä hahmottaa ympäröivää maailmaa. Virtuaalimaailmassa toimitaan jopa sujuvammin kuin reaalitodellisuudessa. Koulun haasteena onkin tavoittaa nämä digiajan oppilaat, joiden maailmasta käsin koulun perinteinen toimintakulttuuri näyttäytyy jopa outona ja vieraana.

Murroksessa piilee aina mahdollisuus, joskin tässä tapauksessa se edellyttää investointeja eli oppimisympäristöjen sekä pedagogiikan määrätietoista kehittämistä, samoin opetushenkilöstön täydennyskoulutusta. Tekeillä on myös seudullinen tieto- ja viestintätekniikan suunnitelma (Osaava Satakunta), joka tulee vastaamaan mainittuihin haasteisiin kuntakohtaiset tarpeet huomioiden. Mobiiliin kulttuuriin liittyvä lyhytjänteisyys sekä kärsimättömyys saattaa näkyä oppilaissa lisääntyvänä levottomuutena ja häiriökäyttäytymisenä, mikä viestii mm. jälkeenjääneestä pedagogiikasta.

Haasteena on ymmärtää muutoksen laajuus ja luonne. Mittavatkaan tekniset investoinnit eivät auta, mikäli käytössä ei ole niitä tukevia pedagogisia ratkaisuja. Uhkana on, että muutosta yritetään hallita kielloin ja rajoituksin, sillä sosiaalisen viestinnän todellisuus ei ole hallittavissa perinteisin keinoin. (Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön suunnitelma)

Kansainvälistyminen, monikulttuuristuminen ja elämäntapojen moninaistuminen ovat sekä rikkaus että haaste. Suvaitsemalla ja arvostamalla lähiympäristön monikulttuurisuutta, kasvetaan samalla ymmärtämään vieraita kulttuureja ja luodaan pohjaa tulevaisuuden kansainvälistyville työelämätaidoille.

Uudistuvan tietoyhteiskunnan vaatimuksiin Ulvilassa vastataan ajantasaisella ja vuosittain päivittyvällä tieto- ja viestintätekniikan suunnitelmalla. Suunnitelman kehittämisen pohjana toimivat nykypedagogiikan lähtökohdat ja ajatusmaailma.

Suunnitelman tavoitteet koostuvat opetus- ja kasvatustoimen visiosta ja sen eri osa-alueista. Toiminnallinen osuus keskittyy eri tavoitteisiin, tieto- ja viestintätekniikan käytön visioon sekä kehittämishalukkuuteen. Lisäksi tavoitteena on rehtoreiden ja johtajien työn helpottaminen tuomalla lisäideoita ja virikkeitä rehtorin arkeen tieto- ja viestintätekniikan avulla. Suunnitelman toimivuus perustuu mm. vertaistukijärjestelmään (digitutorointi).

Tämän päivän koulussa oppilaat hyödyntävät monipuolisesti erilaisia tietolähteitä ja nykyteknologiaa työskennellessään yhdessä todenmukaisten tehtävien ja ongelmien parissa. Suunnitelman tukimateriaali sisältää tietoa pedagogisista työtavoista ja käytännöistä.

Opettajayhteisö työyhteisönä muuttuu koko koulun mukana teknologian käytön edetessä. Suunnitelmassa käsitellään opettajayhteisön mahdollisuuksia verkostoitumisen ja jakamisen näkökulmasta.

Ulvilan opetus- ja kasvatustoimelle pyritään luomaan työskentelykulttuuri, joka sisältää arkityössä näkyviä yhteisiä ja systemaattisia tietotyön toimintatapoja huomioiden erityisesti oppilaiden osallistamisen.

Tietoteknistyvässä koulussa ja esiopetuksessa vaaditaan uudenlaista teknistä sekä siihen linkittyvää pedagogista osaamista. Tekniikan puolestaan täytyy olla tarkoituksenmukaista. Suunnitelmassa tarkastellaan tieto- ja viestintätekniikan toimivan ja monipuolisen käytön edellytyksiä.

Rehtorin ja johtajan työnkuva on muuttunut viime vuosina merkittävästi, eikä jako hallinnolliseen ja pedagogiseen johtajuuteen ole enää riittävä. Tvt -suunnitelmaan on kirjattu apuvälineitä rehtorin ja johtajan laajentuneen toimenkuvan arkeen.

Esimerkkejä oppijan näkökulmasta:

a) Monilukutaito
Monilukutaito kattaa erilaiset lukutaidot, esimerkiksi peruslukutaidon, kirjoitustaidon, matemaattisen lukutaidon, kuvanlukutaidon, medialukutaidon ja digitaalisen lukutaidon. Monilukutaitoon liittyy laaja tekstikäsitys, jonka mukaan viestit voivat olla muun muassa kirjoitettuja, puhuttuja, audiovisuaalisia, painettuja, analogisia tai digitaalisia.

b) Tvt -osaaminen
Opiskelussa käytetään monipuolisesti tieto- ja viestintäteknologiaa ja mediaa eri oppiaineissa ja kaikilla kursseilla. Niitä hyödynnetään vuorovaikutukseen, tiedon kanssa työskentelyyn ja uuden tiedon luomiseen sekä ongelmien ratkaisemiseen.

c) Tieto- ja viestintätekniikan monipuolinen käyttö
Opiskelijoilla on valmiudet omatoimiseen, vuorovaikutteiseen ja kriittiseen tiedonhankintaan, tiedonkäsittelyyn ja tuottamiseen. Uutta teknologiaa ja sen eri sovelluksia, ohjelmia ja palveluita käytetään monipuolisesti hyväksi oppimisen tukemisessa. Mobiiliteknologia, sosiaalinen media ja kehittyvät verkkopalvelut laajentavat oppimista ympäröivään yhteiskuntaan ja informaaleihin ympäristöihin. Tieto- ja viestintätekniikan avulla lisätään oppilaiden motivaatiota oppimiseen, tuotetaan oppimisen elämyksiä, tuetaan ajattelun kehittymistä ja vahvistetaan oppilaiden yhteisöllisen työskentelyn taitoja.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä