Valinnaiset aineet alakouluissa
Ulvilan kaupungissa jokaisella luokka-asteella 3-6 oppilas valitsee lukuvuoden ajaksi valinnaisen aineen, jonka laajuus on tuntijaon mukaisesti 1h/vko. Käytännössä valinnainen aine voidaan järjestää lukuvuoden aikana jaksona/jaksoina niin, että vuosiviikkotuntimäärä toteutuu ja valinnainen toiminta saadaan lapsen kannalta järkeväksi. Koulut päättävät tarjoamansa valinnaiset aineet opetussuunnitelman perusteita noudattaen.
Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia valinnaisten aineiden opiskelua, joka syventää ja laajentaa oppilaan osaamista oppilaan valinnan mukaan. Valinnaisuus voi liittyä mihin tahansa yksittäiseen oppiaineeseen – myös taide- tai taitoaineisiin tai kieliin - useampiin oppiaineisiin tai suoraan esimerkiksi laaja-alaiseen osaamiseen. Valinnaisaineiden tulee tukea opiskeltavia oppiaineita tai kirjattuja laaja-alaisen osaamisen tavoitteita.
Valinnainen aine voidaan tarjota joko koko vuodeksi tai jakaa kahteen eri kokonaisuuteen. Lukuvuositodistukseen valinnaisesta aineesta tulee suoritusmerkintä.