Koulun ulkopuolinen toiminta

Oppilaalle maksutonta perusopetusta ovat koulun toimintasuunnitelmaan kirjatut retket, vierailut ja muu vastaava koulun ulkopuolella tapahtuva toiminta. Koulun ulkopuolisen opetuksen sisältö liittyy aina opetussuunnitelmaan.

Toimintaa voidaan rahoittaa myös vanhempien tuella. Esimerkiksi vapaaehtoinen leirikoulu on mahdollista toteuttaa, mikäli vanhemmat sitoutuvat varainhankintaan. Koulun toimintasuunnitelmaan kirjataan tältä osin, että varainhankinta on täysin vanhempien tehtävänä ja heidän vastuullaan. Koulun ja opettajan on oltava selvillä rahojen hankkimisesta ja vanhempien siihen tehtävään valitsemasta vastuuhenkilöstä. Rahoituksen hankkimiseksi tehty työ ei saa olla edellytys, este tai kynnys lei-rikouluun tai kouluretkeen osallistumiselle.

Opintoretkestä ja leirikoulusta tehdään aina suunnitelma, josta selviää tavoitteet, järjestelyt ja valvontavastuut . Rehtori esittää sivistysjohtajalle suunnitelman lisäämistä koulun kuluvan lukuvuoden työsuunnitelmaan.

Harkinnanvaraisen koulun ulkopuolisen opetuksen järjestämisestä päättää koulu. Retkistä ei välttämättä aiheudu kustannuksia retkikohteiden sijaitessa lähellä koulua.

Rehtori ja opettajat vastaavat toiminnan suunnittelusta ja toteutuksesta yhdessä mahdollisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Retken turvallisuuteen liittyvistä järjestelyistä vastaa rehtori, joka hyväksyy opettajan esittämän retkisuunnitelman ja esittää sen lisäämistä koulun työsuunnitelmaan. Opettaja on aina mukana luokan retkillä ja vastaa retken käytännön toteutuksesta. Mikäli luokan oma opettaja tai luokanohjaaja on estynyt, rehtori määrää tarvittaessa toisen opettajan hänen tilalleen tai peruuttaa retken.