Kunta-alan TYÖSUHTEISTEN ylityö- ja vuoronvaihtokielto (6.2.2018)

Hei kaikki.

JUKO on liittynyt mukaan neuvotteluja vauhdittaviin toimiin. Tämä kielto ei kuitenkaan koske osaa meistä, sillä virkasuhteiset ja virkavastuulla toimivat kunta-alan työntekijät on rajattu kiellon ulkopuolelle.

”Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO aloittaa kunta-alalla ylityö- ja vuoronvaihtokiellon tiistaina 6.2.2018 kello 7.00. Ylityö- ja vuoronvaihtokielto on voimassa toistaiseksi. Sen päättymisestä tiedotetaan erikseen.

Ylityö- ja vuoronvaihtokielto koskee kaikkia JUKOn kuuluvissa liitoissa kunta-alalla työskenteleviä työsuhteisia työntekijöitä. Kiellon ulkopuolelle on siis rajattu kunnalliset viranhaltijat. Ylityö- ja vuoronvaihtokielto ei koske lisätyön tekemistä.”

  • myös virkavastuulla työtä tekevät, kuten tuntiopettajat on rajattu kiellon ulkopuolelle


Työsuhteisia varten liitteenä toimintaohjeet siitä, mitä kielto tarkoittaa.

Lisätietoja allekirjoittaneelta.

 

Terveisin

Ilkka Blomqvist
JUKO ULVILA PLM
Liite:Ylityö- ja vuoronvaihtokielto -ohjeistus jäsenet.docx