Reflektiokuvio
Ohjeet Miten reflektoin -kuvion käyttämiseen
”Miten reflektoin?”- kuvio toimii tukena reflektiossa. Ideana on, että se tukee reflektioprosessin toteuttamista kerros kerrokselta, kuin sipulia kuorien.
Miten reflektoin -kuvion ensimmäinen kerros viittaakin tilanteen sanoittamiseen eli sen reflektointiin, mitä tapahtui, mitä ajattelin ja millaisessa kontekstissa reflektoimasi asia tapahtui (kerros 1). Pidemmälle vietynä reflektion tarkoituksena on kuitenkin tiedostua itsestäänselvinä pidetyistä käsityksistä, uskomuksista ja arvoista, jotta niitä voitaisiin tarkastella kriittisesti ja tarvittaessa muuttaa. Tällaisten taustaolettamusten tiedostaminen ja muuttaminen saattaa kuulostaa suoraviivaiselta ja helpolta, mutta käytännössä se on haastava prosessi. Reflektiotaidoissa voi kuitenkin harjoittelun myötä kehittyä.
Tilanteiden sanoittaminen (kerros 1) tarjoaa tärkeän lähtökohdan reflektiolle, sillä se ankkuroi reflektioprosessin johonkin todelliseen kokemukseen tai tilanteeseen, mihin liittyvää ymmärrystä reflektoimalla sitten kuoritaan esiin. Jos reflektiota ei harjoittele, se jää helposti pinnalliseksi. Tällöin saatamme kyllä hahmottaa olemassa olevaa ymmärrystä asioista paremmin, mutta pysyttäydymme reflektiossa mukavuusalueemme rajojen sisäpuolella. Seurauksena on se, että ajattelumme ei syvene, vaan päädymme tulkitsemaan tilanteita ja omaa kokemustamme itsestäänselvinä pitämiemme olettamusten valossa.
Reflektion syventämiseksi Miten reflektoin? -kuviossa ehdotetaankin tilanteen sanoittamisen jälkeen tunteiden tunnistamista (kerros 2). Tämä on tärkeä välivaihe ennen syvällisempää reunatuntemuksien lähestymistä, koska se tuo näkyville, miten tunteet ovat läsnä tutkimassamme tilanteessa. Ilman tunteiden tunnistamista saatamme käsitellä tilannetta pelkästään älyllisesti ja itsestämme irrallisena tunnistamatta sitä, mitä olemme tilanteessa oikeasti kokeneet. Voimme tulkita ja selittää tunteitamme monella tavalla mukavuusalueemme puitteissa, mutta se, että tunnistamme tunteneemme tilanteessa jotain, saattaa tuoda uutta näkökulmaa tilanteeseen, koska arjessa emme välttämättä ole tottuneet kiinnittämään tunteisiimme huomiota.
Tunteiden tunnistamisen (kerros 2) jälkeen voidaan siirtyä tapailemaan mukavuusalueen reunoja ja tunnistamaan reunatuntemuksia (kerros 3), jotka ovat väylä reflektion kehittymiseen. Tässä vaiheessa reflektion haastavuus tulee usein konkreettisimmin vastaan. Haastavuus johtuu siitä, että siirtyessämme mukavuusalueemme reunalle – alueelle, jossa oletuksemme, arvomme, kokemuksemme pätevyydestä tai tunne hyväksytyksi tulemisesta tulee haastetuksi – herää niin sanottuja reunatuntemuksia. Reunatuntemukset ovat epämukavia tunteita, esimerkiksi pelkoa, ahdistusta, häpeää, turhautumista. Nämä tunteet kumpuavat taistele/pakene-emootiokoneistosta, mikä suojelee mielen yhtenäisyyden säilyttämistä. Reunatuntemukset tuovat siis ihmismieleen luontaisen vastustuksen reflektiolle. Tämän vastustuksen tunnistaminen ja sen kanssa työskentelemään oppiminen on reflektion avain.
Reunatuntemusten takaa avautuu aina uutta ymmärrystä, mutta tämän ymmärryksen tavoittaminen edellyttää lempeää ja kriittistä suhtautumista omaan itseen: vaikka reunatuntemukset tuntuvat epämukavilta, voimme opetella sietämään niitä lempeästi ja antamaan niiden olla sen sijaan, että automaattisesti pyrkisimme välttelemään niitä palaamalla mukavuusalueelle tuttujen ja turvalliselta tuntuvien itsestäänselvyyksien pariin.
Kriittisyyttä tarvitaan kuitenkin siinä, että emme lähde liian nopeasti määrittämään reunatuntemusten merkitystä, vaan maltamme rauhassa tutkia, minkälaista ajattelumaastoa paljastuu niiden alta.
Reunatuntemuksia tavoittaa helpoimmin haastaviksi koettuja tilanteita tutkimalla. Kuitenkin myös onnistumisen kokemukset saattavat olla hedelmällistä maaperää reflektiolle, mahdollistaen oman ajattelun, tunteiden ja toiminnan taustalla olevien olettamusten tarkastelun. Vaikka lähtökohtana olisikin onnistumisen kokemus, senkin tarkastelussa saattaa herätä reunatuntemuksia, koska tarkastelu kohdistuu olettamuksiin, joita olemme tottuneet pitämään itsestäänselvinä ja ikään kuin pysyvinä osina maailmankuvaamme. Syvällisessä reflektiossa on näin ollen kyse yhtä paljon näkökulman laajentamisesta ja uudesta ajattelusta kuin aiemmin itsestäänselvältä tuntuneista, turvallisuutta tuottaneista oletuksista ja käsityksistä luopumisestakin.
Jotta reflektiolla olisi lopulta vaikutusta toimintaamme, on tärkeä hahmottaa, millä tavoin haluamme jatkossa toimia toisin, syventyneen ymmärryksemme valossa (kerros 4). Tässä vaiheessa saattaa herätä uusia reunatuntemuksia tutkittavaksi huomatessamme, että muuttuneen ajattelun soveltaminen käytännössä saattaakin poiketa yleisesti hyväksytyistä – ehkä itsestäänselvänä pidetyistä – toimintatavoista tietyssä tilanteessa.
Toisaalta tämä avaa näkyville reflektion mahdollisuudet yhteisöllisten toimintatapojen ja käytäntöjen kehittämisessä: Omat itsestäänselvyytemme ovat muodostuneet sosiaalisissa ympäristöissä –esimerkiksi perheen, koulun, työpaikan käytännöistä vaikuttuen – jolloin omakohtainen reflektio tarjoaa väylän myös näiden käytäntöjen tunnistamiseen ja kriittiseen tarkasteluun.
©Kaisu Mälkki 2019
Lähteet:
Mälkki, K. (2011). Theorizing the nature of reflection. Studies in Educational Sciences 238. University of Helsinki, Institute of Behavioural Sciences.
Mälkki, K. (2019). Coming to grips with edge-emotions. The gateway to critical reflection and transformative learning. Teoksessa: Fleming, T., Kokkos, A. & Finnegan, F. (Toim.): European Perspectives on Transformative Learning, 59-73. London: Palgrave Macmillan.
”Miten reflektoin?”- kuvio toimii tukena reflektiossa. Ideana on, että se tukee reflektioprosessin toteuttamista kerros kerrokselta, kuin sipulia kuorien.
Miten reflektoin -kuvion ensimmäinen kerros viittaakin tilanteen sanoittamiseen eli sen reflektointiin, mitä tapahtui, mitä ajattelin ja millaisessa kontekstissa reflektoimasi asia tapahtui (kerros 1). Pidemmälle vietynä reflektion tarkoituksena on kuitenkin tiedostua itsestäänselvinä pidetyistä käsityksistä, uskomuksista ja arvoista, jotta niitä voitaisiin tarkastella kriittisesti ja tarvittaessa muuttaa. Tällaisten taustaolettamusten tiedostaminen ja muuttaminen saattaa kuulostaa suoraviivaiselta ja helpolta, mutta käytännössä se on haastava prosessi. Reflektiotaidoissa voi kuitenkin harjoittelun myötä kehittyä.
Tilanteiden sanoittaminen (kerros 1) tarjoaa tärkeän lähtökohdan reflektiolle, sillä se ankkuroi reflektioprosessin johonkin todelliseen kokemukseen tai tilanteeseen, mihin liittyvää ymmärrystä reflektoimalla sitten kuoritaan esiin. Jos reflektiota ei harjoittele, se jää helposti pinnalliseksi. Tällöin saatamme kyllä hahmottaa olemassa olevaa ymmärrystä asioista paremmin, mutta pysyttäydymme reflektiossa mukavuusalueemme rajojen sisäpuolella. Seurauksena on se, että ajattelumme ei syvene, vaan päädymme tulkitsemaan tilanteita ja omaa kokemustamme itsestäänselvinä pitämiemme olettamusten valossa.
Reflektion syventämiseksi Miten reflektoin? -kuviossa ehdotetaankin tilanteen sanoittamisen jälkeen tunteiden tunnistamista (kerros 2). Tämä on tärkeä välivaihe ennen syvällisempää reunatuntemuksien lähestymistä, koska se tuo näkyville, miten tunteet ovat läsnä tutkimassamme tilanteessa. Ilman tunteiden tunnistamista saatamme käsitellä tilannetta pelkästään älyllisesti ja itsestämme irrallisena tunnistamatta sitä, mitä olemme tilanteessa oikeasti kokeneet. Voimme tulkita ja selittää tunteitamme monella tavalla mukavuusalueemme puitteissa, mutta se, että tunnistamme tunteneemme tilanteessa jotain, saattaa tuoda uutta näkökulmaa tilanteeseen, koska arjessa emme välttämättä ole tottuneet kiinnittämään tunteisiimme huomiota.
Tunteiden tunnistamisen (kerros 2) jälkeen voidaan siirtyä tapailemaan mukavuusalueen reunoja ja tunnistamaan reunatuntemuksia (kerros 3), jotka ovat väylä reflektion kehittymiseen. Tässä vaiheessa reflektion haastavuus tulee usein konkreettisimmin vastaan. Haastavuus johtuu siitä, että siirtyessämme mukavuusalueemme reunalle – alueelle, jossa oletuksemme, arvomme, kokemuksemme pätevyydestä tai tunne hyväksytyksi tulemisesta tulee haastetuksi – herää niin sanottuja reunatuntemuksia. Reunatuntemukset ovat epämukavia tunteita, esimerkiksi pelkoa, ahdistusta, häpeää, turhautumista. Nämä tunteet kumpuavat taistele/pakene-emootiokoneistosta, mikä suojelee mielen yhtenäisyyden säilyttämistä. Reunatuntemukset tuovat siis ihmismieleen luontaisen vastustuksen reflektiolle. Tämän vastustuksen tunnistaminen ja sen kanssa työskentelemään oppiminen on reflektion avain.
Reunatuntemusten takaa avautuu aina uutta ymmärrystä, mutta tämän ymmärryksen tavoittaminen edellyttää lempeää ja kriittistä suhtautumista omaan itseen: vaikka reunatuntemukset tuntuvat epämukavilta, voimme opetella sietämään niitä lempeästi ja antamaan niiden olla sen sijaan, että automaattisesti pyrkisimme välttelemään niitä palaamalla mukavuusalueelle tuttujen ja turvalliselta tuntuvien itsestäänselvyyksien pariin.
Kriittisyyttä tarvitaan kuitenkin siinä, että emme lähde liian nopeasti määrittämään reunatuntemusten merkitystä, vaan maltamme rauhassa tutkia, minkälaista ajattelumaastoa paljastuu niiden alta.
Reunatuntemuksia tavoittaa helpoimmin haastaviksi koettuja tilanteita tutkimalla. Kuitenkin myös onnistumisen kokemukset saattavat olla hedelmällistä maaperää reflektiolle, mahdollistaen oman ajattelun, tunteiden ja toiminnan taustalla olevien olettamusten tarkastelun. Vaikka lähtökohtana olisikin onnistumisen kokemus, senkin tarkastelussa saattaa herätä reunatuntemuksia, koska tarkastelu kohdistuu olettamuksiin, joita olemme tottuneet pitämään itsestäänselvinä ja ikään kuin pysyvinä osina maailmankuvaamme. Syvällisessä reflektiossa on näin ollen kyse yhtä paljon näkökulman laajentamisesta ja uudesta ajattelusta kuin aiemmin itsestäänselvältä tuntuneista, turvallisuutta tuottaneista oletuksista ja käsityksistä luopumisestakin.
Jotta reflektiolla olisi lopulta vaikutusta toimintaamme, on tärkeä hahmottaa, millä tavoin haluamme jatkossa toimia toisin, syventyneen ymmärryksemme valossa (kerros 4). Tässä vaiheessa saattaa herätä uusia reunatuntemuksia tutkittavaksi huomatessamme, että muuttuneen ajattelun soveltaminen käytännössä saattaakin poiketa yleisesti hyväksytyistä – ehkä itsestäänselvänä pidetyistä – toimintatavoista tietyssä tilanteessa.
Toisaalta tämä avaa näkyville reflektion mahdollisuudet yhteisöllisten toimintatapojen ja käytäntöjen kehittämisessä: Omat itsestäänselvyytemme ovat muodostuneet sosiaalisissa ympäristöissä –esimerkiksi perheen, koulun, työpaikan käytännöistä vaikuttuen – jolloin omakohtainen reflektio tarjoaa väylän myös näiden käytäntöjen tunnistamiseen ja kriittiseen tarkasteluun.
©Kaisu Mälkki 2019
Lähteet:
Mälkki, K. (2011). Theorizing the nature of reflection. Studies in Educational Sciences 238. University of Helsinki, Institute of Behavioural Sciences.
Mälkki, K. (2019). Coming to grips with edge-emotions. The gateway to critical reflection and transformative learning. Teoksessa: Fleming, T., Kokkos, A. & Finnegan, F. (Toim.): European Perspectives on Transformative Learning, 59-73. London: Palgrave Macmillan.
Tämän kuvan tekstivastine: (tyhjä tekstivastine)