2 Iltapäivätoiminnan tavoitteet
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet
Aamu- ja iltapäivätoiminnan yleisenä tavoitteena on tukea kodin ja koulun kasvatustyötä sekä lapsen tunne-elämän kehitystä ja eettistä kasvua. Toiminnan tulee lisäksi edistää lasten hyvinvointia ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä ennaltaehkäistä syrjäytymistä ja lisätä osallisuutta.5 Tämä tavoite velvoittaa kaikkia aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisessä ja toteuttamisessa mukana olevia.
Kunta täsmentää perusopetuslaissa säädetyt ja tässä luvussa kuvattavat yleiset tavoitteet ottaen huomioon paikalliset tarpeet, toimintaympäristön ja kunnan omat strategiset linjaukset.
Toivakkalainen IP-ratkaisu
Yhdessä toimiva Toivakka
Iltapäiväkerhotoiminnassa (IP) toimitaan yhdessä esiopetus- ja kouluikäisten kerhotoiminnassa mukana olevien lasten ja ohjaajahenkilöstön toimesta.
Iltapäiväkerhotoiminnassa tehdään yhteistyötä kasvatuskumppaneina lasten huoltajien kanssa, varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen kanssa. Lisäksi yhteistyötä kirjaston kanssa tehdään säännöllisesti.
Mahdollisuuksien mukaan iltapäivätoiminnan arkea rikastavat myös ulkopuoliset ohjaajat ja yhteistyökumppanit.
Toimintavuoden alkaessa järjestetään lasten kokous, jonka pohjalta on laadittu molemmille IP-yksiköille viikkosuunnitelma lukuvuodelle 2025-26
VIIKKOSUUNNITELMA
Toivakan koulukeskuksen IP
klo 13-14 ulkoilu ja ohjattu toiminta
klo 14 välipala
klo 14.15-15 ohjattua ja vapaata toimintaa:
ma lautapelit
ti kädentaidot
ke ipadit/ ohjelma/ kirjasto
to ulkopelit ja -leikit ( syyskaudella koulun kerhotoimintaa)
pe leikkipäivä
Klo 15-- leikki, ulkoilu
Kankaisten kyläkoulun IP
joka päivä ohjelmassa kotitehtävät, välipala ja ulkoilu sekä
ma 4H-kerho
ti koulun kaverikerho
ke lautapelipäivä
to askartelu
pe oma lelu
UUSIEN TYÖNTEKIJÖIDEN PEREHDYTYS
Koulukeskuksella
käytänteiden ja suunnitelmien läpikäynti yhdessä koordinaattorin ja muiden iltapäivätoimintakerhotyössä toimivien kanssa
Kankaisilla
perehdyttämiseen osallistuvat koulun opettajat ja toiminnan kehittäminen tapahtuu vastuuohjaajan ammatillisen osaamisen sekä uuden tulijan yhteistyössä
YHTEISTYÖ ESIOPETUSTA TÄYDENTÄVÄN VARHAISKASVATUKSEN KANSSA
on luontevaa ja jatkuvaa.
Koulukeskuksella ryhmät yhdistyvät välipalan jälkeen samoihin tiloihin ja tekemisiin; Kankaisilla yhteistyö on jatkuvaa.
YHTEISTYÖ ESI- JA PERUSOPETUKSEN KANSSA
on tilanteesta ja tapauksesta riippuvaa sekä tarvelähtöistä opetuksellisista, hyvinvoinnin, koulunkäyntitaitojen, sosiaalisten taitojen ja kaverisuhteiden harjoittelemisen ym. oppimisen tavoitteista johdettavaa.
YHTEISTYÖ HUOLTAJIEN KANSSA
Koulukeskuksella käytetään whatsapp-viestintää sekä toimintavuoden käynnistyessä että kuukausikirjeen jakelussa, mutta myös esim. erikoisiltapäivistä tiedottamisessa ja jatkuvassa viestinnässä. Lisäksi yksittäisten lasten asioissa tarvittaessa soitetaan. Koulukeskuksella iltapäivätoiminnassa on kotimatkat itsenäisesti kulkevia lapsia.
Kankaisten kyläkoululla viestinnässä käytetään Wilmaa (kuukausikirje), Pedanetin kotisivuja, jonne sijoitetaan esim. kuukausittain tarkennettu lukuvuosisuunnitelma. Jatkuvassa yhteydenpidossa käytetään whatsappia sekä Wilma-viestintää. Kankaisilla huoltajat kohdataan päivittäin, koska itsenäisesti kotimatkoja kulkevia lapsia ei toiminnassa ole mukana (ainakaan lukuvuoden alkaessa).
YHTEISTYÖ KERHOTOIMINNAN KANSSA
Koulukeskuksella (esim. harrastamisen Toivakan malli, koulun kerhot, 4H) osallistumiseen mahdollistetaan, mutta lapsia ei saateta eikä haeta. Kerhoista voi palata iltapäivätoimintaan takaisin.
Kankaisten kyläkoululla kerhotoiminta nivoutuu iltapäiväkerhotoimintaan.
Uuden ajan maalaisidylli
Iltapäiväkerhotoiminnassa on keskeistä turvallisuus ja lasten viihtyminen.
IP-toiminnan lähiympäristössä on monipuolisten sisätilojen lisäksi luonnonläheiset ja rakennetut leikki- ja toimintapaikat.
Ulkoilu on isossa roolissa koulun päätyttyä. Ulkoilu tapahtuu paitsi koulun pihalla, myös lähiympäristössä. Ulkoilutilanteiden järjestämiseen kysellään lasten toiveita.
Toivakka tuntuu ja tunnetaan
Viestinnässä ja kohtaamisissa huoltajien kanssa pyritään kasvatuskumppaneina tukemaan rakentavasti lapsen kasvua ja kehitystä.
Huoltajien tarpeita kuunnellaan ja niiden pohjalta pyritään löytämään mahdollisimman hyvä yhteisymmärrys. Lasten läsnäolotarpeista tarvitaan tieto huoltajilta jo edellisen viikon maanantaina, jotta saadaan tilattua lapselle välipala seuraavan viikon toimintapäiviin.
Lukuvuoden 2025-2026 painopisteenä on hyvinvointioppimisen edistäminen, jossa mukaillaan perusopetuksen hyvinvoinnin vuosikellon teemoja.
Iltapäiväkerhotoiminnan arjessa tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittäminen tapahtuu luontevasti käytännön tilanteissa. Haastavan käyttäytymisen tilanteissa on tapana käsitellä ja keskustella tapahtuneet läpi ohjaajan ja lasten kesken. Mikäli tilanteessa on tapahtunut jotain suurempaa tai jotain johon liittyy esim. tapaturma tai suuri itku, yhteydessä ollaan myös huoltajiin tapahtumaselvityksineen.