Muita mukavia muistoja
Potkiaiset 1.6.2018
Joulukakkuja ja desilitramatikkaa
Yläluokan ystävänpäivän retki Jyväskylään
Lahjoitimme keskukseen pikkulasten vaatteita, joita keräsimme oppilaiden kotoa.
Saimme tietää että siellä asuu 250 ihmistä.
Kaikki lapset pääsevät Kuokkalan kouluun.
Opimme että jotkut maat ovat köyhiä ja joissain on sotia.
Siellä on eri maista tulleita ihmisiä.
Siellä opetetaan kerran viikossa suomea.
Monikulttuurikeskus Gloria
Me näimme todella paljon erilaisia ihmisiä ja söpön vauvan. Siellä oli isoja ja pieniä ihmisiä.
Me opimme, että kaikki ihmiset ovat erilaisia mutta silti hyvin samanlaisia.
Puhuimme siitä, että miksi ihmisiä muuttaa Suomeen ympäri maailmaa. Siellä opetettiin suomea.
Kävimme myös keskuksen viikko-ohjemaa läpi ja söimme välipalaa.
Salsastudio
Juttelimme kuubalaisen tanssinopettajan kanssa.
Opimme tanssimaan salsaa.
Siellä tanssiminen oli kivaa.
Siellä tanssittiin musiikin tahtiin.
Tanssit olivat outoja.