≡ Navigointi

VeKu - Vapaaehtoistyön kurssi

Blogi

Vierailu Hope-järjestössä 28.11.

IMG_0151.JPG

Kävimme tutustumassa aiemmin meille vieraassa Hope-järjestössä 28.11.2016. Hope on järjestö, joka ottaa vastaan erilaisia lahjoituksia, ja välittää niitä eteenpäin vähävaraisille. Lahjoitettavia asioita voi olla esimerkiksi käytetyt vaatteet, lelut, harrastusvälineet ja astiat. Koska emme olleet kuullet Hopesta aiemmin, emme oikein osanneet odottaa mitään erikoista ja olimme kiinnostuneita miten järjestö toimii.

Kun saavuimme paikalle, suurin yllätys oli tilojen suuruus ja tavaran määrä. Järjestössä vapaaehtoistyötä tekevä kertoi Hope-järjestöstä enemmän, sekä esitteli paikan ja antoi vastauksia kysymyksiimme. Hopen toiminta perustuu vapaaehtoistoimintaan, eikä näin suuri järjestö voisi toimia ilman vapaaehtoisia ja lahjoittajia.

Järjestön esittelyn jälkeen saimme osallistua vapaaehtoistyön eri muotoihin Hopella. Vapaaehtoistyötä voi tehdä purkamalla tuotuja tavaroita ja lajittelemalla tavaroita paikoilleen hyllyihin. Hyllyjen pitäminen siistinä on myös tärkeää, että siellä käyvät löytävät tarvitsemansa tavarat. Jo pienessä ajassa saimme selkeän kuvan Hopen toiminnasta. Toiminta vaikuttaa hyvin sujuvalta ja rehelliseltä, ja saimme nähdä, kuinka apu oikeasti menee perille.

Tutustumisen jälkeen innostuimme toiminnasta niin paljon, että ilmottauduimme vapaaehtoisiksi Hopelle. Vapaaehtoiseksi liittyminen oli hyvin yksinkertaista ja vaivatonta, eikä se sitonut meitä mihinkään. Voimme mennä tekemään vapaaehtoistyötä milloin haluamme, eikä siitä tarvitse ilmoittaa erikseen.

Vapaaehtoistyötä tehdessä aika kului todella nopeasti, sillä tekemistä riitti ja se oli mielekästä. Oli myös kiva nähdä työtä tehdessä, kuinka apu oikeasti meni perille. Sinä aikana kun teimme hyllyttämistä ja lajittelua, näimme monia ihmisiä ja kuulimme heidän tarpeistaan, mm joululahjoihin liittyvissä asioissa.

On hyvä tiedostaa, että myös Suomessa on apua tarvitsevia ihmisiä, joilla ei ole rahaa ns. perusasioihin, kuten lapsen leluihin tai talvivaatteisiin. Vapaaehtoistyö, etenkin luotettavassa järjestössä, on palkitsevaa. Sen takia suosittelemme vapaaehtoistyötä jokaiselle siihen kykenevälle!

Voit lukea lisää Hope järjestöstä täältä tai Hopen Facebook-sivuilta.

-Veera ja Jenni

Leivotaan Syyrian lasten ja turvapaikanhakijalasten hyväksi

IMG_0676.JPG
Tulevaisuuden tekijät sponsoroi tempauksen.

Torstai 10.11


Tämä oli hieman erilainen kerta, mutta silti yhtä mielenkiintoinen.
Meille tuli koululle iltapäivällä lapsia ja yksi äiti eräästä vastaanottokeskuksesta. Tehtävämme oli leipoa paljon herkullisia
juttuja koulumme bändikonserttiin ja tämän vuoksi menoa ja meininkiä
riitti. Tarkoituksena oli tehdä muffinsseja ja suolaisia afrikkalaisia
piirakoita. Tytöt kuitenkin päättivät leipoa keskenänsä heille tutun
reseptin mukaan kakkua; oikeastaan heillä ei kyllä ollut reseptiä,
vaan kaikki tuli ulkomuistista. Ryhmäjako muuttui sen vuoksi sitten
niin, että oli kakkuryhmä, muffinssiryhmä sekä piirakkaryhmä.

Kun leipominen oli ohi, keittiö oli kirjaimellisesti seiniä myöten sotkussa.

Konsertti alkoi kuitenkin lähestyä ja päätimme, että osa hoitaa
siivouksen, osa huolehtii lapsista ja muutama menee myymään tuoreita
herkkuja. Saimme hyvän potin myynnistä; tunnin
aikana meille kertyi yli 110e! Suurkiitokset erityisesti Sarille, joka
osti alussa 30e:lla! Paljon jäi syötävää silti jäljelle, mutta ne
onneksi kuulemma menivät seuraavina päivinä kaupaksi. Saimme kerättyä
siis todella paljon rahaa hyvään tarkoitukseen! Illasta jäi tosi hyvät
fiiliksetkin, sillä tunnelma oli rento ja iloinen, vaikka kiirettä
piti.

IMG_0130.JPG

Julkaisemme kuvan huoltajien kirjallisella luvalla





RefuHomen vierailu koulullamme 27.10.

Kutsuimme RefuHomen vierailemaan koulussamme tänään.



Paitsi omalla tunnillamme he vierailivat Kulttuurinaantiedon (GE2) tunnilla, englannin tunnilla (ENA4), maailmankansalaisuus (ET) ja YH01-kurssilla, joissa on kaikkissa käsitelty pakolaisuuden aihetta. Yhteensä esitys tavoitti siis yli 100 opiskelijaa!

Refuhome 2.jpg

Refuhome on yhdistys, joka tarjoaa ratkaisuja kotouttamiseen yhdessä turvapaikanhakijoiden kanssa. Refuhomen toimintaan voit tutustua täältä.

Refuhomen vierailu oli osa Kohtaamisia -kiertuetta, joka on Nuoret Apuun -hankkeemme tavoin hakenut rahoitusta Hundred-rahastosta.

Refuhome 1.jpg

Vaikka pakolaistilanne ei enää ylitä uutiskynnystä yhtä näkyvästi kuin vuosi sitten, ongelma ei ole kadonnut. Rajojen sulkemisen jälkeen pakolaisia tulee vähemmän, mutta yhä useita laivalastillisia päivässä. Merimatka on kilometreissä lyhyt, mutta 15 kilometriä ylilastatussa huterassa kumiveneessä on leikkiä ihmiselämillä. Katso video:




Moutaz on kotoisin Irakista, Bagdadista. Hän on paennut samaa reittiä 14 kuukautta sitten, jota yllä olevassa videossakin kuvattiin. Julkisuudessa kauhistellaan usein sitä, että Lähi-idästä tulee paljon enemmän mies- kuin naispuolisia pakolaisia. Lähtömaissa olevilla pakolaisleireillä sukupuolijakauma on kuitenkin 50 - 50. Naisista ja lapsista valtaosa jää lähtömaihin pakomatkan vaarallisuuden ja vaikeuden vuoksi. Noin 11 000 lasta katoaa vuosittain jäljettömiin ja myös naisia ja miehiä kaapataan tai surmataan. Moutazin pakomatka Suomeen kesti 15 päivää ja matkalla hän yöpyi metsässä ja joutui usein rasismin kohteeksi. Poliisit heittelivät heitä pulloilla ja sumuttivat kyynelkaasua.

Bagdadiin jäivät vanhemmat, veli, ystävät - koko elämä. Bagdadilaiset ovat aina tietoisia siitä, että pommi voi räjähtää lähistöllä hetkenä minä hyvänsä. Jos näin kävisi, he toivovat olevansa joko kyllin kaukana tai kyllin lähellä, jotta se olisi ohi nopeasti. Ainaisesta vaarasta huolimatta Bagdadilaiset käyvät töissä, juhlivat kavereiden kanssa ja haaveilevat tulevaisuudesta. Katso video:



Saimme myös kirjavinkin Inarilta. Kirja antaa kuvan siitä, miten jihadismi kumpuaa näköalattomuudesta ja pettymykjsistä. Siksi on tärkeää, että huomioimme lähimmäisemme ja taistelemme ennakkoluuloja vastaan.

Lisää lukulistaasi Suomen nuoret Jihadistit - ja miten radikalisoituminen torjutaan. Kristiina Koivunen. Into Kustannus 2016.

Nuoret Apuun - yhteistyö Coreorientin kanssa

Tapaamisessamme 13.10. ideoimme tempauksia ja tutustuimme Talkootoriin sekä Nuoret Apuun- hankkeen kuvaukseen.

"Todella inspiroiva kerta, ihan huippu ideoita!! Tekis mieli tehä kaikkea ja kaikille mutta katotaan mitä näissä (esim.aika-) resursseissa sais itsekkin aikaan. Sovellus-juttu kuulostaa kivalta. Ehkä vielä vähän hämärällä pohjalla? Toivottavasti selviää paremmin kun sieltä tullaan meille kertomaan. Toivottavasti tää sovellus kehittyis hyväksi, suosituksi ja turvalliseksi kanavaksi lisätä kansalaisaktiivisuutta jonka yks tärkeä tavoite myös varmasti estää nuorten syrjäytymistä kun kaikille on mahdollista hyvän tekemisen kokemus :)

Meille on tarjoutunut aika harvinainen mahdollisuus tutustua konkreettisesti uuden ratkaisun kehittämiseen, testaamiseen ja käyttöönottoon:




Pääsemme osallistumaan Coreorientin uuden ratkaisun kehittämiseen ja testaamiseen Tampereella. Talkootori -hankkeeseen voi tutustua täällä. Yritys on parhaillaan tekemässä Tampereen kaupungin eri virastojen kanssa yhdessä kokeilua, jossa monen tyyppiset ihmiset voisivat tehdä helposti satunnaista vapaaehtoistyötä suoraan ihmisten kotitalouksissa. Tällä tavalla saadaan mielekästä tekemistä pitkäaikaistyöttömille, kasataan ansioluetteloa nuorille, kotoutetaan maahanmuuttajia, ja samalla saadaan järjestettyä lisää apua sitä eniten tarvitseville kuten vanhuksille ja lapsiperheille.

Coreorientin toimitusjohtaja Harri Paloheimo kirjoitti meille, että opiskelijat ovat maailmalla toimivien keikkatyöpalveluiden tyypillistä työnvoimaa, mutta he näkevät, että monet lukiolaiset saattaisivat olla kiinnostuneita myös vapaaehtoistyöstä, kunhan se on tehty riittävän helpoksi ja omaan elämään sopivaksi.

Kokeilun perusteella on tarkoitus löytää eri virastojen kannalta toimiva malli, joka voitaisiin ottaa käyttöön myös muissa kaupungeissa ja kunnissa. Siksi Coreorient ehtotti Kalevan lukiolle, eli Vapaaehtoistyön ja Kestävän yrittäjyyden kursseille vastaavaa yhteistyötä, jossa kehitettäisiin kokeilun ohessa vastaava malli. Siten muille Suomen lukioille voisi tarjota jo kertaalleen toimivaksi havaitun pakettiratkaisun oppilaiden osallistamiseksi yhteiskuntaan .

Kokeilun jälkeen palveluun on tarkoitus lisätä puhtaan vapaaehtoistyötä täydentäviä toimintamalleja kuten keikkatyöt, josta saadut tulot ohjataan automaattisesti yleishyödylliseen tarkoitukseen tai vaikkapa luokkaretkikassaan.

Haemme kokeiluun rahoitusta Hundred -hankkeesta projektilla Nuoret Apuun.

NuoretApuun.pngHundred- hankkeeseen voi tutustua täällä. Katso myös video:


SPR Asumisavun infotilaisuus 6.10.

SPR Asumisapu. Kuvaaja Petri Olli
SPR Asumisavun tilaisuus. Kuvaaja: Petri Olli

"Nyt oli aika mennä tutustumaan ja kuuntelemaan informaatiota yhdestä
vapaaehtoistyön muodosta, asumisavusta. Asumisapu pyrkii auttamaan
Suomeen tulleita pakolaisia ja turvapaikanhakijoita ja edistämään
kotiuttamista. Tähän kuuluu paljon asioita, joita on hyvä tietää
uudessa ja erilaisessa kulttuurissa, kuten miten käyttää kirjastoa,
mikä se edes on, miten ladataan bussikortti tai jopa niin arkisista
asioista kuten suomalaisesta ruuasta, terveydenhuollosta ja lämpimästi
pukeutumisesta. Asiat tuntuvat meille yksinkertaisilta ja
arkipäiväisiltä, mutta voivat olla todella ihmeellisiä toiselle.
Meille siis kerrottiin siellä erilaista tietoa näistä illoista ja myös
muista mahdollisuuksista tehdä vapaaehtoistyötä
turvapaikanhakijoiden/pakolaisten kanssa SPR:n järjestämissä
kokoontumisissa tai muissa vastaavissa.

Juttelimme myös ryhmissä omista ideoistamme, mitkä koemme tärkeäksi
kotouttamisessa ja minkälaista sisältöä voisi olla keskiviikon
asumisapuilloissa. Innostuin paljon näistä illoista, sillä pelkkä se,
että he saavat puhua ja tutustua suomalaisiin ovat heille suuria
asioita. Tämä ei vaadi minulta mitään muuta kuin paikalle tulemisen,
joten saan pienillä teoilla tehtyä hyvää. Siksi olenkin ilmoittautunut
seitsemään tapaamiskertaan ennen joulua."

Ensimmäinen tapaaminen ja vierailija 29.9.

"Ensimmäisellä kerralla mietimme porukassa minkälasia
vapaaehtoisjärjestöjä on olemassa ja mitkä ovat heidän
pääprioriteettinsa. Pohdimme myös ihmisten erilaisia syitä tehdä
vapaaehtoistyötä ja monia erilaisia syitä olikin; auttamisen ilo, omat
arvot, vaikuttamisen tahto, kokemukset, maailmankatsomuksen
avartaminen ja niin edelleen."
Järjestöt Sanapilvi.png.jpg

"Saimme myös vieraan, Sannan, joka oli työskennellyt Tansaniassa kahden

vuoden ajan. Hän kertoi, kuinka oli päätynyt lähtemään ulkomaille
täysin vieraaseen kulttuuriin, sillä halusi tuoda oppilailleen Suomeen
tietoa ja kokemuksia maailmalta. Vuoden reissu muuttui pidemmäksi, kun
työsuhde yliopistolla muuttui pysyväksi. Ensimmäisen vuoden ajan Sanna
oli myös työskennellyt yliopistolla ja opettanut siellä tulevia
opettajia sekä ollut mukana erilaisissa projekteissa. Projekteja oli
mm. aikuisille tietotekniikan opettaminen ja koulumaailman
kehittäminen (tämäkin jatkui toisena vuotena). Kokemuksia on siis
paljon tullut hänelle ja ihailen suuresti hänen rohkeuttaan lähteä
maailmalle täysin vieraaseen ympäristöön. Palattuaan Suomeen
vapaaehtoistyö jatkui myös sateenkaariperheidenjärjestössä ja näin
vapaaehtoistyö on muuttunut hänelle tärkeäksi osaksi elämää".

Lue lisää RLabsin nettisivuilta.