Koulun lukuvuoden tavoitteet
Yhteiset toimet ja tavoitteet
Koulun lukuvuoden tavoitteet nivoutuvat paljon opetuksen painopistealueeseen eli Ryhtiliikkeeseen. Lisäksi yhteisenä tavoitteena on edelleen kehittää yhteistyötä tiimien ja koko koulun tasolla.
Yhteiset toimet ja tavoitteet:
Koko koulun yhteiset tavoitteet ovat kiinnittää huomiota ja parantaa seuraavia asioita: asiallinen kielenkäyttö, tervehtiminen, pyöräilykypärän käyttö, reipas siirtyminen välitunnille ja välitunnilta takaisin luokkaan, naulakkoskaba (huolehditaan omista tavaroista ja yleisestä järjestyksestä).
Tunne- ja vuorovaikutustaitojen esillä pitäminen, opettaminen ja harjoittelu käyttäen esimerkiksi Yhteispelin toimintamalleja.
Nämä asiat on jokaisen tiimin otettava huomioon omien tavoitteidensa ja toimien lisäksi ja/tai ohella. Tiimien vastaavat huolehtivat asioiden käytännön toteuttamisen organisoinnista ja raportoinnista rehtorille.
Jokainen tiimi järjestää koko tiimin yhteisiä aiheisiin sopivia aamunavauksia lukuvuoden aikana.
Tiimien pohdinnat:
1-2 -tiimi:
Tavoitteet:
- Yhteisten toimintatapojen vahvistaminen ja sitoutuminen niihin.
- Yhteisöllisyyden kehittäminen oppilaiden ja henkilöstön kesken.
- Hyvien käytöstapojen harjoitteleminen erilaisissa tilanteissa.
- Luoda yhdessä luokkaan, tiimiin ja kouluun mukava ilmapiiri.
- Kannustaa vastuullisuuteen niin käyttäytymisessä kuin teoissakin.
loka- ja marraskuu |
Hyvien sanojen kuukausi: harjoitellaan toisten arvostavaa kohtaamista ja kohteliasta, asiallista puhetapaa. Tervehtiminen, kiitos ja ole hyvä sekä anteeksi - sanojen käyttäminen.
Empatia- ja tunnetaitojen harjoittelua esim. leikkien, kuvien, tarinoiden,draaman avulla. Käytetään tunnetaitomateriaaleja (Ympyräiset, Vahvuus Varis, Mieli ry). Lisäksi jatketaan Yhteispeli-menetelmän hyviä käytänteitä. |
joulu- ja tammikuu
|
Hissun-kissun kuukausi: harjoitellaan rauhoittumista ja rauhallista liikkumista käytävillä aulatiloissa. Harjoitellaan äänenkäyttöä koulun sisätiloissa ja erityisesti ruokailussa sekä ruokarauhan antamista toisille.
Tehdään yhdessä käytäville ja aulatiloihin julisteita, jotka ohjaavat liikkumista ja äänenkäyttöä. Rentoutumisharjoituksia luokissa. Moko-päivät: Tonttujen touhua 4.-5.12. tai 7.-8.12.. |
helmi- ja maaliskuu |
Reippaasti ja ripeästi kuukausi: Naulakoilla keskitytään ulkovaatteiden pukemiseen / riisumiseen. Harjoitellaan äänenkäyttöä naulakkotiloissa.
Aikuisen lisäävät valvontaa ja ohjausta ja naulakkoagentit (kummioppilaat) ovat myös apuna. |
huhti- ja toukokuu |
Tsemppaa ja kannusta kuukausi: Harjoitellaan toisten tsemppaamista ja kannustamista sekä auttamista. Harjoitellaan myös toisten huomioimista. Harjoitellaan vastaanottamaan rakentavaa ja kannustavaa palautetta.
Empatia- ja tunnetaitojen harjoittelua esim. leikkien, kuvien, kirjojen, draaman avulla. Käytetään tunnetaitomateriaaleja (Ympyräiset, Vahvuus Varis, Mieli ry, Kaveritaitoja Muumien kanssa (SPR)). Lisäksi jatketaan Yhteispeli-menetelmän hyviä käytänteitä. |
Arviointi: positiivista ja kannustavaa sekä rakentavaa palautetta annetaan päivittäin. Esim. luokkapiirissä käydään oppilaiden kanssa läpi onnistumisia ja niitä kohtia, joita harjoitellaan jatkossa vielä lisää. Luokkien välinen vertaispalaute sekä itsearviointi.
3-4 -tiimi:
Tavoitteet:
Hyvät tavat
Omista tavaroista huolehtiminen
Käytännön toteutus:
Lokakuu: Mitä käytännön ehdotuksia luokista nousee näiden toteutukseen
Marraskuu-toukokuu:
Moko
Ruokailun hyvät tavat
Tervehtiminen
Naulakkoskaba
Päivän avaukset
Kiittäminen/anteeksi pyytäminen
yhteispeli
läksyjen tarkastus-kuukausi
5-6 -tiimi:
Tavoitteet ja toimenpiteet:
- Hyvät käytöstavat:
- tervehtiminen
- hyvät ruokailukäytännöt
- haarukka ja veitsi käytössä
- rauhallinen oleminen / ruokailu
- oven avaaminen (kuka menee ensin ovesta?)
- kiittäminen, anteeksi pyytäminen
- hattu päässä sisällä? vaatteet / reput naulakkoon vai sinnepäin?
- Koulutyön hoitaminen vastuullisesti
- ajoissa paikalla
- koulutarvikkeet mukana, myös liikuntavarusteet
- koulutehtävät tehtynä
- aktiivisuus oppitunneilla
- vihkotyöskentelyn siisteys
- halu tehdä koulutyöt hyvin -> koulua käydään itselle, ei opettajalle/vanhemmille,...
- keskustelu luokassa, miten toimitaan, kun on poissa ja läksyt pitäisi saada selville
- valokuva kirjan sivulta?
- vastataan, jos joku kysyy läksyjä
- otetaan vastuu läksyistä, ei odoteta jonkun toisen hoitavan
Miten ryhtiliikettä käytännössä toteutetaan?
- “Julistekampanjalla” näkyväksi
- oppilaat tekevät tietoiskun kaltaisia julisteita -> laitetaan näkyville käytäville/oviin/?
- “Teemapäivä - liioittelun hengessä” esimerkiksi oven avaamisesta, tervehtimisestä,
- henkilökunnalta välitön palaute antamalla karkin (kiittämällä, kehumalla, positiivisella palautteella)
- Keskustelut luokassa (konkretisoidaan)
- Mitä hyvät käytöstavat ovat?
- Miksi hyviä käytöstapoja on hyvä opetella ja noudattaa?