VIIKARIN ILTAPÄIVÄKERHO 2025-2026
Toiminta ja sen luonne
- Siilinjärven kunnan järjestämää toimintaa ensisijaisesti 1. ja 2. luokkalaisille ja erityisen tuen oppilaille
- Siilinlahden koululla Viikarissa koulupäivän jälkeen klo 12.00 - 16.30
- Ulkoilua, leikkiä, pelaamista, kuvataiteita ja askartelua
- Välipala, joka syödään Vesselissä
- Läksyjen teko valvotusti, huoltajien toiveen mukaan (lukuläksyt ja läksyjen tarkistus kotona)
- Sosiaalisten taitojen opettelua ryhmässä
Tavoitteet
- Kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen
- Järjestää lapselle koulupäivän ulkopuolella mahdollisuus olla virikkeellisessä, turvallisessa ja valvotussa toiminnassa
- Vapaa-ajan toiminnan ohjaamisessa huomioidaan lapsen ikä, kehitysvaihe sekä yksilölliset tarpeet, myönteisen minäkuvan vahvistaminen, yhdessä toimiminen ja viihtyminen
- Lapsia ohjataan kasvamaan vastuuseen omasta ja toisten hyvinvoinnista, oikeuksista, velvollisuuksista, ryhmän toimintaan liittyvistä säännöistä ja sopimuksista
- Osallisuuden edistäminen ja tasa-arvon lisääminen
Työntekijät
- Koulunkäynninohjaajat
Kerholaisten määrä
- Vuonna 2025-2026 lapsia ja nuoria iltapäiväkerhossa noin 60
- Kaksi ryhmää: Viikarissa ja Saharassa
- Lasten ja nuorten lukumäärä vaihtelee päivittäin
Vanhempien ”muistilista”
- Läsnäolopäivien ilmoittaminen etukäteen - >EDELLISEN VIIKON MAANANTAIHIN KLO 23.59 MENNESSÄ vastaamalla Wilmassa kyselyyn!
- Lapsen sairastumisen/ poissaolon ilmoittaminen iltapäiväkerhoon puhelimella.
- Kerho toimii koulupäivinä, lukuun ottamatta kevätlukukauden päätöspäivää (30.5.2026 ja lauantaina 14.2.26 koulun ja kodinpäivä (tästä tuleva vapaapäivä ilmoitetaan myöhemmin) sekä loma-/vapaapäiviä (syysloma13.-17.10.2024, joululoma 22.12.2025-6.1.2026, talviloma 2.-6.3.2026).
Maksut
- Maksu peritään kuukausittain osallistumispäivien mukaan seuraavasti (Hinnat vuonna 2025-2026).
- 1-11 kerhopäivää /kk 79,00 €/kk (ei sisaralennusta)
- Yli 11 kerhopäivää /kk 110,00 €/kk (sisaralennus 25 €)
- Maksua ei peritä, jos lapsi on poissa toiminnasta koko kuukauden.
- Maksuun sisältyy välipala.
- Jos lapsi on sairaana, on se päivä maksuton (MUTTA VAIN JOS ILTAPÄIVÄKERHOON on tullut tieto vanhemmilta/huoltajilta). Lapsen sairauspoissaolo tulee ilmoittaa iltapäiväkerhoon tekstiviestillä/soittamalla numeroon 044 740 2155 Viikari.
Vastuut ja vakuutukset
- Iltapäiväkerholaisilla on voimassa koulun tapaturmavakuutus
- Vastuu lapsen tulemisesta kerhoon ja sieltä lähtemisestä on vanhemmilla, siksi kerhoon ilmoittaminen, kerhopäivistä ja -ajoista on erityisen tärkeää!
- Mikäli lapsella on jokin akuutti tai pitkäkestoista lääkehoitoa vaativa sairaus, joka edellyttää lääkitystä iltapäiväkerhon aikana, on toimitettava lääkehoitosuunnitelma.
Yhteystiedot
puhelin: Viikari 044 740 2155
Jos emme pääse vastaamaan, laita tekstiviesti tai soita myöhemmin uudelleen.