Siilinlahden koulun KOULUTIEDOTE 30.1.2018

Terveisiä rehtorilta

Hyvää kuluvaa vuotta myös sinne kotiväelle.

Tällä viikolla vietämme positiivisuusviikkoa. Koulun vanhempainyhdistys haluaa positiivisuusviikkotempauksellaan kiinnittää huomiota siihen, mikä koulussa ja omassa luokassa toimii ja on hyvin. Näitä asioita annetaan ilmi postilaatikoihin, joihin jokainen saa jättää hyvän mielen tervehdyksensä. Ystävänpäivänä vanhempainyhdistys järjestää koulukomitean oppilaiden kanssa ystävänpäivätapahtuman, jossa käsitellään tämän viikon kuulumisia.

Osallisuus on tärkeä osa koulumme arkea. Oppilaista koottu uusi koulukomitea valittiin vaaleilla viime perjantaina. Haluamme kehittää koulukomiteatyön kautta oppilaiden vaikutusmahdollisuuksia koulun toimintaan ja tapahtumiin. Oppilaiden tekeminen on tuonut meille iloa väriviikolla, upeassa tarinnallisessa joulukalenterissa sekä joululaulajaisissa. Haluamme, että oppilaat saavat olla suunnittelemassa myös oppimiseen liittyviä asioita. Oppilaat ovat mukana myös välituntitoiminnassa. Välkkärit leikittävät välitunneilla toisia oppilaita. He olivat innostuneena mukana myös vanhempainyhdistyksen tonttupolulla. Vertaissovittelijat ovat koulumme oppilaita, jotka auttavat toisia oppilaita sovittelumallin avulla ratkaisemaan yksittäisiä riitatilanteita. Nämä kaikki oppilaiden tekemät asiat ovat osa Siilinlahden toimintakulttuuria. Olen ylpeä oppilaistamme, heidän osaamisestaan ja innostuksestaan.

Tässä tiedotteessa on päivämääriä ja tapahtumia, jotka teidän on hyvä kirjata ylös. Kerron myös koulun sisäilmatilanteesta. Keskustelen siitä mielelläni, mikäli tilanne mietityttää teitä.

Kauniita talvipäiviä teille kaikille!

Tiina-rehtori

Siilinlahden koulun sisäilmatilanne

Siilinlahden koulun pääkoulussa on tehty kuntokartoitus. Sen tulosten mukaan koulun rakenteissa on epäpuhtauksia, jotka aiheuttavat joillekin oireiluja. Tilanteen korjaamiseksi on tuotu luokkiin ilmanpuhdistimia ja parhaillaan ilmanvaihtoa säädetään niin, että ilmanpaineen vaikutuksesta epäpuhtauksia ei imeytyisi rakenteista huoneilmaan.

Olemme sisäilmatyöryhmän puolesta tehneeet kunnanjohtajalle esityksen, että Siilinlahden koulussa perustetaan rakennustyöryhmä, jonka tehtävänä on suunnitella koulun perusparannusta tilanteen kokonaisvaltaiseksi korjaamiseksi. Tiedotan hankkeen etenemisestä, kun tiedän enemmän.

Jos koululaisenne oireilee, olkaa ystävällisesti yhteydessä kouluterveydenhoitaja Birgitta Penttilään jatkotoimien suunnittelemiseksi.

Terveisiä koulukomitealta

Siilinlahden koulun koulukomiteatoiminta on pyörähtänyt käyntiin tänä lukuvuonna uusien opettajien voimin. Yhtenä isona ja yhteisenä tavoitteenamme on ollut ilon tuominen kouluyhteisöön. Koska koulu on lasten työpaikka, olemme halunneet tehdä toiminnasta juuri lasten näköistä. Yhdessä olemme toteuttaneet ja suunnitelleet erilaisia hassuttelutempauksia pitkin vuotta. Suurin yhteinen ponnistus viime syksynä oli koulukomitealaistemme itse käsikirjoittama sekä kuvaama koko koulun yhteinen joulukalenteri. Pienillä arkisilla asioilla olemme saaneet paljon hyvää mieltä aikaiseksi.

Viime perjantaina vietimme koko koulun yhteistä vaalipäivää Siilinlahden koululla. Koululaiset äänestivät kouluumme uuden Koulukomitean vuodelle 2018-2019 sekä samalla äänestimme varjovaalein Suomelle uutta presidenttiä. Sauli Niinistö valikoitui presidentiksi myös Siilinlahden koululla. Toiseksi vaaleissamme kurvasi Laura Huhtasaari ja kolmanneksi Pekka Haavisto. Lopullinen koulukomitea puolestaan ratkeaa kuluvan viikon aikana.

Uuden Koulukomitean kanssa jatkamme saman iloisen ja rennon kouluilmapiirin rakentamista.

Koulukomiteaterveisin,
Satu, Minna ja Siilinlahden koulun Koulukomitea

A2 Saksa

Kolmasluokkalaisten koteihin on jaettu A2 kielivalintalomakkeet. Siilinjärven kunnan opetussuunnitelman kieliohjelmassa saksan kieli on vapaavalintainen toinen pitkä kieli. Lomakkeet tulee palauttaa kouluun 7.2.2018 mennessä.

Koulukuvaus 5.2.-8.2.

Koulukuvaus järjestetään ensi viikolla. Pääkoulussa kuvataan ma, ti ja ke sekä Päivärinteellä to.

Koulukinkerit

Siilinjärven seurakunnan järjestämiä koulukinkereitä vietetään Päivärinteellä 5.2. ja pääkoululla 26.2..

Talviloma

Talvilomaa vietetään viikolla 10.

Muita kevään vapaapäiviä

Pääsiäinen 30.3.-2.4.

30.4. vapaapäivä

11.5. vapaapäivä