Siilinlahden koulun KOULUTIEDOTE 21.10.2015
Terveisiä rehtorilta
Koulumme vertaissovittelijaoppilaat ja heidän ohjaavat opettajansa järjestivät lomaa edeltävänä perjantaina Kiusaamista vastustavan kävelytempauksen. Hyväntuulinen koulun väki käveli kiusaamista vastaan kauniissa syyssäässä iskulausein ja panderollein varustettuna. Kävely yhteisen asian puolesta vaikutti olevan kaikille tärkeä. Opettajat kokosivat kävelytempauksen tapahtumat videolle, joka lähetettiin KiVa Koulun valtakunnalliseen haastekampanjaan, josta viime tiedotteessa kerroinkin.
Kiusaamisen vastustaminen on jokapäiväistä työtä meidän koulumme arjessa. Erilaisuuden hyväksyminen ja jokaisen yhdenvertainen kohtelu ovat taitoja, joita opetellaan yhdessä kotona ja koulussa. Yhdenvertaisen kohtelun ja erilaisuuden hyväksymisen taidot joutuvat erityisesti tänä päivänä täällä Siilinjärvellä uusien haasteiden eteen, kun kuntaamme muuttaa asukkaita pakolaisina kaukana omista kotimaistaan. Tänä syksynä keskustelemme täällä koulussa monikulttuurisuudesta, jota me siilinjärveläiset maailmankansalaisina nyt kohtaamme. - Kulttuurista riippumatta, olemme kaikki ihmisinä yhdenvertaisia. Erilaisuus puhuttaa ja puhumiselle on tärkeää antaa aikaa niin koulussa, kuin kotonakin. Myös koulun johtokunta toivoo, että monikulttuurisuusteema on esillä koulutyössä tämän lukuvuoden aikana.
Tämän lukuvuoden aikana rakennamme uutta pihakoulua ja uutta opetussuunnitelmaa, joka tulee voimaan syksyllä 2016. Uuden opetussuunnitelman mukaisessa toimintakulttuurissa korostuvat monipuoliset oppimistavat, monialaiset oppimiskokonaisuudet ja yhteistyö. Tänä vuonna harjoittelemme tulevaa ja eri luokka-asteiden opettajat kokeilevat monialaisia oppimiskokonaisuuksia käytännössä erilaisten pajapäivien muodossa. Pajapäivinä käsitellään jotain teemaa monipuolisesti eri oppiaineiden näkökulmista. Uusi opetussuunnitelma on esillä myös uuden pihakoulun suunnittelussa. Pihakouluun suunnitellaan oppimisympäristöjä, joissa on mahdollista oppia yksin, parin kanssa, ryhmässä tai suurryhmässä usean opettajan johdolla. Tilat suunnitellaan muokattaviksi vastaamaan monipuolisten oppimisjärjestelyiden vaatimuksia. Perinteistä pulpettiluokkaa ei uuteen pihakouluun rakenneta. Pihakoulun arvioitu valmistumisaika on vuoden 2017 alkupuolella. Kouluun on suunniteltu sijoittuvan pääkoulun alkuopetuksen luokat, ETUluokka sekä iltapäiväkerho. Pihakouluprojektin rinnalla suunnittelemme myös koulun pihan uudistamista. Suunnittelutyössä ovat mukana koulun edustajien lisäksi koulukomitean oppilaat.
Viime vuonna pohdimme paljon yhteisöllisyyden merkitystä ja toteutimme monta projektiakin tavoitteenamme edistää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja yhdessä tekemistä. Tänä syksynä yhteisöllisyys tuntuu hyvänä fiiliksenä, oppilaiden osallistumisena suunnitteluun, opettajien yhteisen työn tekemisenä ja vanhempien osallistumisena koulutyöhön. Tästä viimeisimpänä esimerkkinä voi mainita vanhempainyhdistyksen koulupipokampanjan, joka on parhaillaan käynnissä. Tuntuu siis oikein hyvältä olla siilinlahtelainen!
Hyvää syksyä teille kaikille!
Tiina-rehtori
Koulupipot
Koulupipojen viimeinen tilausten jättöpäivä ja maksupäivä on tämän viikon perjantai 23.10.2015. Tilauslomakkeet toimitetaan oppilaan luokanopettajalle. Myös opettajilta saa lomakkeita.
https://peda.net/siilinjarvi/siilinlahden-koulu/vanhempainyhdistys
Järjestyssäännöt ja Lukuvuosisuunnitelma
Koulun johtokunta on hyväksynyt kuluvan lukuvuoden lukuvuosisuunnitelman ja koulun uudistuneet järjestyssäännöt. Järjestyssäännöt on käyty loman jälkeen kaikissa luokissa läpi. Molempiin voi tutustua koulun kotisivuilla:
https://peda.net/siilinjarvi/siilinlahden-koulu/l2
Viipale-rakennuksen purkutyömaa
Pääkoulun pihalla oleva Viipale puretaan marraskuun alussa. Työmaa rajataan aidoilla ja alueen välituntivalvontaa tehostetaan. Koulun läheisyydessä kulkee tuolloin enemmän raskaita kulkuneuvoja ja toivommekin, että keskustelette koululaisenne kanssa turvallisesta liikennekäyttäytymisestä.
Koulutoimittajat
Iso joukko koulumme 5.-6.-luokkalaisia toimittajalupauksia bloggaavat tänä vuonna koulun kotisivuilla. Blogissa tutustutaan koulun arkeen ja vähän myös juhlaan. Tässä on kotiväelle loistava mahdollisuus kurkistaa koulumme toimintaan. Blogi löytyy osoitteesta:
https://peda.net/siilinjarvi/siilinlahden-koulu/koulutoimittajilta
Talent
Koulukomiteapäivää vietetään poikkeuksellisesti perjantaina 6.11.2015. Koulukomitea järjestää tuolloin Talent-tapahtuman, jossa jokaisella oppilaalla on mahdollisuus esitellä taitojaan pienen esityksen muodossa.
Konsertteja
Helsingin musiikkiopiston orkesteri esiintyy koulumme 1.-3. luokkalaisille Salmin salissa 18.11.2015.
Koulumme 4.-6. luokat osallistuvat Tampereen filharmonikkojen Sibelius 150vuotta juhlakonserttiin 20.11.2015 internetin välityksellä 20.11.2015.