Siilinlahden koulun KOULUTIEDOTE 18.1.2019
Terveisiä rehtorilta
Oikein hyvää alkanutta vuotta teille kaikille! Tänään vietimme lukuvuoden sadatta koulupäivää unikekokamppeissa. Nauratti, kun monella oli unohtunut yökkäri päälle ja nallekin oli jäänyt kainaloon. Tällaiset Kolulukomitean tempaukset ovat omiaan vahvistamaan yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Aloitimme opiskelun uudessa Saharan koulussa vuoden alussa. Koulu on alkanut mukavasti ja oppilaat alkavat sopeutumaan uuden koulun tapoihin. Niin ikään Päivärinteen koulun suunnittelu on täydessä vauhdissa. Koulu aloittaa toimintansa elokuussa 2019, jolloin kaikki nykyisessä pääkoulussa opiskelevat ovat siirtyneet väistötiloihin. Myös uuden, pysyvän koulurakennuksen suunnittelu jatkuu alkuvuodesta. Kerron suunnittelun etenemisestä, kun tulee lisää tiedotettavaa.
Tämän talven aikana kartoitamme oppilaiden sijoittumista Viikariin, Saharaan ja Päivärinteelle. Lähtökohtaisesti luokat sijoittuvat niin, että Päivärinteellä alkuopetuksessa opiskelleet luokat sijoittuvat Päivärinteelle ja Viikarissa alkuopetuksessa opiskelleet sijoittuvat Viikariin ja Saharaan. Aluksi kartoitamme nykyisten vitosten toiveita pienellä kyselyllä. Sitten kartoitamme muiden oppilaiden tilannetta. Pyrimme kertomaan siirtymisistä ja koulujen muuttotilanteesta koko koulun vanhempainillassa maaliskuussa talviloman jälkeen.
Toivon teille kaikille mukavia talvipäiviä!
Tiina-reksi
Poissaolohakemukset Wilmassa
Tästä päivästä lähtien oppilaiden poissaolohakemukset etukäteen tiedossa olevista poissaoloista ja lomista tehdään vain wilmassa. Opettajalle hakemus osoitetaan 1-3 päivän poissaolosta ja rehtorille kolme päivää yli menevistä poissaoloista. Mikäli hakemus osoitetaan rehtorille, poissaolosta on ilmoitettava myös opettajalle.
Hakemus löytyy wilmassa: oma etusivu > hakemukset ja päätökset
Google tunnukset
Siirrymme tämän kevään aikana käyttämään digitaalisena oppimisympäristönä Google ympäristöä. Oppilaat saavat omat tunnukset tämän talven aikana.
Saharan koulun liikennejärjestelyt
Saharan koulun oppilaiden saattoliikennealue on Viikarin tuntumassa oleva saattoliikennealue. Koulutiellä ei voi pysähtyä jättämään oppilaita kyydistä eikä Jokisuunitetä voi ajaa Saharan koulun pihalle. Toivomme, että kunnioitatte tätä toivettamme.
Talven ihmemaa tapahtuma
Vanhempainydistys järjestää Talven ihmemaa tapahtuman 24.1.2019 klo 17-19.30 Päivärinteen koulussa. Tervetuloa!
Saharan koulun tupaantuliaisjuhla
Saharan koulun tupaantuliaisjuhla koulun väelle pidetään 19.2. päivällä ja illalla Saharan koulun väelle ja heidän huoltajilleen.
Koulukuvaus
4.-6.2. Pääkoululla ja 7.2. Päivärinteellä. Opettajat tiedottavat tarkemmin päivistä.
Saharan koulun yhteystiedot
Saharan koulun osoite: Jokisuuntie 15
Opehuoneen puhelinnumero: 044 7402 162