Siilinlahden koulun KOULUTIEDOTE 11.12.2019
KOULUTIEDOTE 11.12.2019
Terveisiä rehtorilta
Hyvät Siilinlahtelaiset
Joulun ajan aikataulut ja tapahtumat ovat tämän tiedotteen keskiössä. Lukekaa huolella alla olevat lukujärjestysten muutokset ja juhlien ja tapahtumien aikataulut.
Toivon, että kulunut vuosi on kaikkine muutoksineen tuonut teille koulun puolesta kohtaamisia, jotka ovat edistäneet oppimista, onnistumista ja ilon tunteita. Minulla ja meidän työyhteisöllä on ainakin näitä onnistumisen kokemuksia ollut paljonkin. Iloa ja onnistumista on tuoneet uudet ja inspiroivat tilat, joita olemme opetelleet hyödyntämään eri tavoin ja ottamaan käyttöön ennakkoluulottomasti sekä terveimpinä ja jaksavampina.
Tänä syksynä olemme pysähtyneet usein hyvän yhteishengen äärelle. Miettimään, miten sitä edistäisimme edelleen ja toisaalta vaalimaan niitä asioita, jotka ovat kuin itsestään muuttuneet paremmiksi. Toivomme, että pidätte koulunkäyntiä tärkeänä ja osallistutte koululaisten koulunkäyntiin kiinnostuneina ja uteliaina jatkossakin ja rakennatte kanssamme onnistumisen edellytyksiä koko yhteisölle.
Haluan kiittää teitä kaikkia kuluneesta vuodesta, kohtaamisista ja onnistumisista. Kiitos, kun olette kaikki, oppilaat, koulun henkilökunta ja te vanhemmat, auttaneet osaltanne luomaan oppimiselle ja kasvulle mahdollisuuksia ja tilaisuuksia.
Valoa ja ilon pilkahduksia toivon teille kaikille myös loman ajaksi.
Lämmöllä Tiina reksi
Oppilastietolomakkeet
Hyvät vanhemmat. Käyttehän täyttämässä oppilaiden oppilastietolomakkeet Wilmaan. Vielä on roppakaupalla täyttämättömiä lomakkeita. Ne auttavat meitä toimimaan oikein ja teidän toivomassamme suunnassa oppilaiden opetusta järjestettäessä. Kiitos.
Kouluterveyskysely ja tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma
Kävimme tänään koulun henkilökunnan kanssa läpi kouluterveyskyselyn tuloksia. Niissä oli monelta osin ilon aiheita ja paljon parannusta kahden vuoden takaiseen kyselyyn. Oli myös asioita, joita voisimme yhdessä kotien kanssa tehdä vieläkin paremmin. Kutsumme teidät vanhemmat ja oppilaskunnan oppilasedustajat alkuvuodesta tulosten käsittelytilaisuuteen sekä tasa-arvoja yhdenvertaisuussuunnitelman laatimiseen. Ilmoitamme tästä tilaisuudesta tarkemmin joululoman jälkeen.
Päivärinteen joulujuhla keskiviikkona 18.12.2019 klo 18
9.15 Päivärinteen salissa Päivärinteen koulun väelle. Päivä normaalin lukujärjestyksen mukaan. Vaihtotunnit normaalisti.
klo 18.00 Päivärinteen joulujuhla esiintyvien luokkien vanhemmille Päivärinteen salissa. Vanhempainyhdistyksen kahvio ennen juhlaa.
Joulujumalanpalvelus torstaina 19.12.2019
Torstai 19.12. Koulua kaikilla kello 8- 12. Oppilaille, jotka eivät halua osallistua jumalanpalvelukseen, järjestetään korvaavaa ohjelmaa koululla.
EI VAIHTOTUNTEJA. Kyydit eivät muutu.
8.30 Kirkkoon Päivärinteen väki.
9.30 Kirkkoon Viikarin ja Saharan väki.
Viikarin ja Saharan joulujuhla torstaina 19.12.2019 ja perjantaina 20.12.2019
to 19.12. Viikarin väen joulujuhla esiintyvien luokkien vanhemmille Viikarissa kello 18.00.
pe 20.12. Koulua kaikilla 8- 12. EI VAIHTOTUNTEJA. Kyydit eivät muutu.
pe 20.12. Viikarin ja Saharan väen joulujuhla kello 9.15 Viikarissa.
Lukuvuoden päättäjäiset
Lukuvuoden päättäjäisiä juhlitaan jokaisessa yksikössä laulajaisten merkeissä. Koulupäivä kestää 8-9.45
Joululoma
Joululomaa vietetään 23.12.-1.1.2020
Kevätlukukausi
Kevätlukukausi alkaa 2.1.2020 lukujärjestyksen mukaan.
***
SIILINLAHDEN KOULUN VÄKI TOIVOTTAA TEILLE KAIKILLE OIKEIN HYVÄÄ LOMAA JA KIITTÄÄ ERITYISEN MUKAVASTA LUKUVUODESTA OPPILAITA, VANHEMPIA JA KAIKKIA KOULUYHTEISÖN JÄSENIÄ!