Siilinlahden koulun KOULUTIEDOTE
| Poistuu: |
|---|
Siilinlahden koulun KOULUTIEDOTE 11.3.2015
Terveisiä rehtorilta
Keväinen tervehdys koululta.
Hiihtoloman aikana YLE Radio Savo uutisoi koulumme uudisrakennushankkeesta. Siilinlahden koulun pihalla oleva 70 -luvulla rakennettu Viipalerakennus on tullut elinkaarensa päähän ja sen tilalle rakennetaan uusi piharakennus. Uusi rakennus on tällä hetkellä suunnitteluvaiheessa ja se valmistunee suunnitelman mukaan elokuussa 2016. Rakennukseen on suunniteltu sijoitettavan Siilinlahden yksikön alkuopetuksen luokat, iltapäiväkerho (Kotipolun iltapäiväkerhon tilat) ja ETUluokka.
Siilinlahden koulua remontoidaan muutoinkin. Kesällä 2015 Päivärinteen luokat ja Siilinlahden ensimmäisen kerroksen luokat ja käytävä remontoidaan sisäpuolelta. Korjaustyötä jatketaan seuraavana kesänä 2016 ulkopuolen korjauksin.
Mikäli sisäilma-asiat tai joku muu koulunkäyntiin liittyvä askarruttaa mieltäsi, keskustelen mielelläni lisää.
Tiina Simpanen, rehtori 0447401322
Asioiminen koulun väen kanssa
Tämän päivän kulttuuriin kuuluu monenlaisten kanavien käyttäminen yhteydenpidon välineenä. Siilinlahden koulussa toivomme, että koulun väkeen, opettajiin ja muihin työntekijöihin, otetaan yhteyttä ensisijaisesti Wilman kautta tai soittamalla koulun puhelinnumeroihin. Toivomme myös, ettei koulun väkeen oteta yhteyttä sosiaalisen median tai What´s up –kanavien kautta. Tekstiviestit eivät tavoita meitä kaikkien puhelimien kautta (vaikka numero olisikin gsm-muodossa), emmekä voi vastata tekstiviestein esitettyihin kysymyksiin.
Koulukomitea
Uusi koulukomitea aloitti toimintansa tammikuussa 2015. Koulukomiteaan eli Siilinlahden koulun oppilaskunnan hallitukseen kuuluu jokaisesta luokasta varsinainen ja varaedustaja, yhteensä hallituksessa on 48 oppilasta. Oppilaskunnan ohjaavina opettajina toimivat Mari Laininen ja Jonna Väyrynen. Koulukomitean puheenjohtaja vuonna 2015 on Veeti Rantonen ja varapuheenjohtaja on Amir Turunen. Sihteeriksi valittiin Elvia Markkanen ja varasihteerinä toimii Kiia Kankkunen. Tiedottamisesta vastaa Vili Nupponen ja hänen varahenkilönä on Nea Koponen.
***
Siilinlahden koulun KOULUTIEDOTE 21.1.2015
TERVEISIÄ REHTORILTA
Haluan toivottaa teille kaikille oikein hyvää alkanutta vuotta 2015! Koko koulu potkaisi vuoden liikkeelle reippaan norsupalloturnauksen tiimellyksessä. Mukavaa oli meillä kaikilla. (https://peda.net/siilinjarvi/siilinlahden-koulu/koulutoimittajilta)
Helmikuussa vietetään Siilinlahden koulussa mediataitoviikkoja. Mediataitoja ovat internetin digitaalisten pelien, lehtien ja tv- ja radio-ohjelmien ikätasoinen ja vastuullinen käyttö. Luokissa harjoitellaan näitä taitoja sekä sanomalehtiviikon, että tietoturvaviikon hengessä.
Aika ajoin koulussamme putkahtaa esille erilaiset sosiaalisen median väärinkäyttötapaukset, kiusaaminen, lapsilta kiellettyjen sivujen käyttö, kuvien väärinkäyttö ja niin edelleen. Usein nämä ikävät tapahtumat leviävät oman koulun oppilaista koostuvissa sosiaalisen median ryhmissä ja aiheuttavat mielipahaa. Osa väärinkäytöksistä saattaa täyttää rikoksen tunnuspiirteet. Tapauksia selvitettäessä oppilaat kertovat, etteivät ole tulleet ajatelleeksikaan, millaista vahinkoa nettikiusaaminen on aiheuttanut kiusaamisen kohteelle tai millaisia seurauksia siitä saatta olla hänelle itselleen - "Sehän oli vain läppä". Tapauksien selvittämisessä koulu on usein ikävässä välikädessä. Toisaalta kiusaaminen on tapahtunut koululaisista koostuvissa ryhmissä, toisaalta se on tapahtunut vapaa-aikana. Olemme ottaneet sen linjan, että autamme perheitä selvittämään asian kotona tuomalla tietoon ne ikävät asiat, jotka olemme koulussa kuulleet. Tämän lisäksi teemme yhteistyötä oppilashuollon ja mediakasvatuksen asiantuntijoiden kanssa sekä koulupoliisin kanssa tekemällä valistus- ja kasvatustyötä.
Nyt pyydänkin teidän kotien osallistumista mediataitoviikolle haastamalla teidän mediasääntökeskusteluun koululaisenne kanssa. Mediataitokoulun verkkosivuilta löytyy vanhempainopas, jonka avulla voitte käydä tätä keskustelua: http://www.mediataitokoulu.fi/tietopankki/#Section_mediasta-huoltajille
Keskustelu voisi edetä vaikkapa näin:
Keskustele lapsen kanssa:
1. Miten netissä käyttäydytään? Hyvään nettikäyttäytymiseen pätevät monin kohdin samat säännöt kuin kasvokkaiseenkin käyttäytymiseen. Netissä sanojaan kannattaa miettiä kuitenkin tavallista tarkemmin, jos viestintä on julkista. Asioita käsitetään helpommin väärin, eikä ilmeitä ja eleitä näe.
2. Mistä tietää voiko nettituttuun luottaa? Netissä voi kohdata monenlaisia ihmisiä: kivoja kavereita, joista voi tulla läheisiä ystäviä, mutta myös epäluotettavia tyyppejä, jotka eivät todellisuudessa vastaa netissä saatua vaikutelmaa.
3. Mitä tehdä, jos joutuu nettikiusatuksi? Kiusaamisesta kannattaa kertoa, ja sen lopettamiseksi on olemassa keinoja. Ethän itse kiusaa netissä? Se mikä voi olla sinusta itsestäsi hauska pila, voi tuntua toisesta pahalta.
(lähde: http://www.mediataitokoulu.fi/tietopankki/#Section_mediasta-huoltajille)
Turvallista vuodenjatkoa!
Tiina-rehtori
SISÄILMA JA TOIMENPITEET SEN KORJAAMISEKSI
Siilinlahden koulun Viipaleeseen, päärakennuksen alakerrokseen ja Päivärinteen rakennuksiin on viime vuoden aikana tehty korjauksia sisäilman parantamiseksi ja korjaustöitä jatketaan. Kevään 2015 aikana päärakennuksen ja viipaleen oppilaille tullaan tekemään oirekysely.
Päärakennuksessa korjaukset aloitetaan talviloman aikana musiikkiluokasta ja korjaukset etenevät muun alakerran osalta kesällä 2015. Viipalerakennukseen vuodenvaihteessa tehtyjen parannustoimien tehokkuutta tarkkaillaan. Oppilaiden oireiluista on syytä tiedottaa kouluterveydenhoitajalle.
Päivärinteen yksikön korjaustyöt jatkuvat niinikään kesällä 2015. Korjattavista tiloista emme osaa vielä tässä vaiheessa kertoa enempää. Kehotan myös kaikkia Päivärinteen yksikön huoltajia olemaan yhteydessä kouluterveydenhoitajaan, mikäli koululaisenne saa tiloissa oireita.
TERVEISIÄ VANHEMPAINYHDISTYKSESTÄ
Luistelukauden lähestyessä Siilinlahden koulun vanhempainyhdistys järjestää käytettyjen luistinten ja kypärien keräyskampanjan. Keräyksen tarkoituksena on tarjota jokaiselle oppilaalle mahdollisuus osallistua liikuntatunneilla järjestettyyn luisteluun myös silloin, kun oppilaalla ei ole mahdollisuutta omiin luisteluvälineisiin.
Jos teille on kertynyt käytettyjä ja tarpeettomia luistimia kokoa 27-40 sekä kypäriä, lahjoitukset otetaan ilolla vastaan. Lapsenne voivat tuoda lahjoitettavat luisteluvälineet koulun ala-aulassa Verso-pysäkin läheisyydessä olevaan laatikkoon viikon 5 eli 26.1.-30.1. aikana.
Vanhenpainyhdistys teroittaa luistimet ja lahjoittaa ne sitten koulun käyttöön.
Haluamme kiittää kaikkia lahjoittajia jo etukäteen.
Vanhempainyhdistys on perustanut Facebooksivut. Tervetuloa tykkäämään ja seuraamaan yhdistyksen ajankohtaisia asioita!
Siilinlahden koulun vanhenpainyhdistys ry
KOULUUN ILMOITTAUTUMINEN
Koulutulokkaiden kouluun ilmoittautuminen on 27.1.2015 klo 15-17 Siilinlahden yksikön ruokalassa. Tervetuloa!
A2 KIELEN VALINTA
Tammikuun aikana kolmansien luokkien oppilaille tulee valittavaksi A2 Saksan kielen vapaavalintaiset opinnot. Tästä tarkempaa tietoa kirjeissä, jotka jaetaan koteihin tammikuun aikana.
KÄSITYÖN VALINNAT
Neljänsien luokkien oppilaat valitsevat teknisen- tai tekstiilikäsityön opinnot 5. vuosiluokasta alkaen. Nämä valintakirjeet on jaettu koteihin.
KOULUKUVAUS
Siilinlahden ja Päivärinteen yksiköiden koulukuvaus on 9.-12.2.2015. Opettajat ilmoittavat lähempänä tarkemman päivämäärän.
YSTÄVÄNPÄIVÄN TAIDENÄYTTELY SALMIN SALISSA VIIKOILLA 6 JA 7
Koulumme juhlistaa ystävänpäivää taidenäyttelyllä, jossa esillä ovat luokkien yhdessä tekemät taideteokset. Paras luokka palkitaan.
KOULUKINKERIT
Siilinjärven seurakunta järjestää koulukinkerit Siilinlahden ja Päivärinteen yksiköissä 17.2.2015. Ev.lut. uskonnonopetukseen osallistumattomille järjestetään tilaisuuksien ajaksi muuta ohjelmaa.
***
Siilinlahden koulun KOULUTIEDOTE 26.11.2014
Onnea Siilinlahden jalkapallojoukkueille!
Syksyllä järjestettiin jalkapalloturnaus Ahmolla Siilinjärven koulujen kesken. Sarjan voittajat pääsivät Kuopioon taistelemaan Kuopion ja lähialueiden koulujen mestaruudesta. Meidän koululta lähti yhteensä viisi joukkuetta tavoittelemaan menestystä.
Siilinlahtelaiset menestyivät todella hienosti turnauksessa! Kolmannen luokan pojat saivat pronssia, kolmannen luokan tytöt hopeaa ja kuutosen pojat myös hopeaa! Onnittelut pelaajille!Upeaa taistelua!
Vanhempainyhdistys
Siilinlahden koulun vanhempainyhdistys perustettiin 29.10.2014. Vanhempainyhdistyksen toimintaan kutsutaan kaikki koulun oppilaiden vanhemmat. Vanhempainyhdistyksellä on oma sivu koulun kotisivuilla. https://peda.net/siilinjarvi/siilinlahden-koulu/vanhempainyhdistys. Vanhempainyhdistyksen toiminta on mukavaa ja leppoisaa lasten ja koulun eteen yhdessä tehtävää toimintaa. Yhdistyksen puheenjohtajana toimii Marjaana Alanko.
Välittämistä välkällä
Välittämistä välkällä - viikoilla keskityttiin turvallisen ja toiminnallisen välitunnin turvaamiseen ja sääntöjen noudattamiseen sekä tilanteiden erityiseen tarkkailuun. Sääntöjen noudattamista seurasivat niin aikuiset kuin oppilaatkin. Palautteen johdosta olemme muuttaneet Siilinlahden piha-alueen välituntisääntöjä niin, että jäämäessä lasketaan ainoastaan istuen liukureilla. Palautetta tuli myös välituntipukeutumisesta. Pyrimme siihen, että kaikilla on lämpimät säänmukaiset päällysvaatteet, pipot ja hanskat päällä, kun ulkoilemme. Vaikka koulussamme kehitetään koko ajan sähköisten laitteiden käyttöä oppimisessa, välitunnit meidän liikkuvassa koulussamme ovat digivapaita.
Koulutoimittajat kotisivuilla
Siilinlahden koulun koulutoimittajat ovat perinteisesti kirjoittaneet UUTISJOUSEEN tekstejä. Tämä upea perinne jatkuu yhä. Tämän lisäksi koulutoimitus on päättänyt julkaista verkkolehteä koulun kotisivuilla. Verkkolehdessä oppilastoimittajat kertovat muun muassa koulun tapahtumista. https://peda.net/siilinjarvi/siilinlahden-koulu/koulutoimittajilta
Malttia koulun läheisyyden liikenteeseen
Syyspimeiden aikaan muistuttelemme autoilijoita varovaisuudesta Koulutiellä ja parkkialueella. Erityisesti saatto- ja hakutilanteissa autoilijoita muistutetaan ajamaan Siilin liikenneoppaan kartoissa osoittamia väyliä pitkin. Pimeinä aamuina on liikenteessä ollut vaaratilanteita. Muistutamme myös heijastimien käytöstä jalankulkijoita.
Itsenäisyyspäivän päivänavaus
Siilinlahden alkuopetusluokat järjestävät koulun väelle pienen juhlan koulupäivän aikana 5.12.2014.
Jouluateria
Koulun keittiö tarjoaa jouluaterian ke 17.12.2014.
Joulukirkko
Siilinlahden koulun joulujumalanpalvelus on to 18.12.2014 koulupäivän aikana. Opettajat ilmoittavat päivän aikataulusta tarkemmin. Niille, jotka eivät osallistu jumalanpalvelukseen, järjestetään muuta ohjelmaa koulussa.
Joulujuhlat
Päivärinteen yksikön joulujuhlaa vietetään torstaina 18.12.2014 klo 18.
Siilinlahden yksikön (esiintyvät luokat) joulujuhlaa vietetään perjantaina 19.12.2014 klo 18.
(opettajat ilmoittavat lähempänä päivien aikataulusta)
Lämpimästi tervetuloa!
Lukuvuoden viimeinen koulupäivä
Lauantaina 20.12.2014 vietämme lukuvuoden viimeistä koulupäivää. Koulupäivän pituus molemmissa yksiköissä on 8-9.45.
Siilinlahden yksikön oppilaiden ja koulun väen juhlaa vietetään la 20.12.2014
Joululoma
Joululomaa vietetään 22.12.2014-4.1.2015. Uusi lukukausi alkaa ma 5.1.2015.
Loppiainen
Loppiainen 6.1.2015 on vapaapäivä.
***
Siilinlahden koulun KOULUTIEDOTE 22.10.2014
Terveisiä rehtorilta
"Meidän koulussa ..." oli sanapari, joka kuului monessa eri keskustelussa kodin ja koulun yhteistyölauantaina. Hyvän yhteisön tunnusmerkkejä ovat kaikkien tiedossa olevat tavat ja säännöt, tapahtumat ja yhdessä tekemisen kokemukset. Oli mukavaa kuulla, että nämä piirteet kuvautuivat myönteisenä niin monessa puheenvuorossa päivän aikana. Niitä myös harjoitellaan edelleen ja palautellaan mieleen erityisesti tämän lukuvuoden aikana.
Lauantaikoulupäivänä saimme uudelleen elvytettyä innostusta vanhempainyhdistystoimintaan. Vanhempien aktiivisuus koulutyötä tukemassa on omiaan kasvattamaan Meidän koulu - henkeä. Toivotaan paljon innostusta ja myötätuulta tälle tärkeälle toiminnalle. Uusi vanhempainydistys kokoontuu ensimmäisen kerran tulevalla viikolla. Kaikki mukaan! Kutsu myöhemmin tässä tiedotteessa.
Pirteää syksyä teille kaikielle!
Tiina rehtori
Kutsu vanhempainyhdistykseen
Perustamme kouluumme vanhempainyhdistyksen keskiviikkona 29.10.2014 klo 17.30 – 19.30 Siilinlahden koulun pettajainhuoneessa Koulutie 3, 71800 Siilinjärvi.
Ohjelmassa:
Kahvi, Keskustelua vanhempainyhdistyksen perustamisesta ja toiminnasta, Vanhempainyhdistyksen perustaminen.
Kaikki vanhemmat, lapset ja henkilökunta joukolla mukaan!
T E R V E T U L O A!
Marjaana Alanko, koollekutsuja puh.040 – 8484003
Kalpa kiertueella
Jääkiekkoseura Kalpa piipahtaa Siilinlahden koulussa kiusaamista vastustavan koulukiertueensa aikana 7.11.2014. Ohjelmassa on koulun oppilaille leikkimielinen ja kiusaamista vastustava tapahtuma, johon kaikkien toivotaan sonnustautuvan keltamustiin asuihin.l
Nenäpäivä 7.11.2014
Koulun yhteisöllisyystiimi järjestää 7.11.2014 nenäpäivätapahtuman, jossa hassuttelun ohessa puhutaan kehitysmaiden lasten oikeuksien toteutumisesta ja sen tukemisesta. Hassutteluteemana tänä vuonna on "Tuunaa ope"!
Välittämistä välkällä -viikot
Tämän syksyn sääntöviikot alkavat välituntisääntöjen kertaamisella kaikissa luokissa. Välituntikäyttäytymiseen, välitunnille poistumiseen ja siellä sääntöjen noudattamiseen kiinnitetään erityistä huomiota marraskuun ensimmäisillä viikoilla. Oppilaat ja opettajat tarkkailevat erityisesti välkkäsääntöjä ja niiden toteutumista. Jakson lopuksi sääntöjen toteutumista ja toimivuutta arvioidaan yhdessä.
***
Siilinlahden koulun KOULUTIEDOTE 10.9.2014
Terveisiä rehtorilta
Tämän lukuvuoden alussa Suomessa käydyssä koulukeskustelussa on puhuttanut kiusaaminen. Julkisuudessa tunnetut henkilöt, esikuvat, ovat kertoneet omista koulukiusaamisen kokemuksistaan ja siitä, miten ikävät jäljet se on jättänyt lapsuuden koulusta. Koulukiusaamista on ryhtynyt näkyvästi vastustamaan myös presidenttimme Sauli Niinistö. Duudsonit ovat järjestäneet hyvän mielen kampanjoita koulukiusaamista vastaan. Myös meidän koulussamme halutaan vastustaa kiusaamista. Haastan meidät kaikki, henkilökunnan, oppilaat ja vanhemmat, puuttumaan kiusaamiseen. http://www.lukio.fi/kutsumua/
Tänä lukuvuonna panostamme erityisesti yhteisöllisyyteen, yhteisten sääntöjen noudattamiseen sekä toisen kunnioittamiseen. Yhteisöllisyysvuoden starttitapahtumaa vietetään lauantaina 27.9.2014 kodin ja koulun yhteistyöpäivän merkeissä. Toivon, että mahdollisimman moni vanhempi pääsee mukaan koulupäivään. Tervetuloa!
Nähdään lauantaityöpäivänä!
Tiina-rehtori tohelotarmokas#kutsumua
KiVa Koulu tiimin terveisiä
Siilinlahden koulun Kiusaamisen Vastainen ohjelma perustuu ennaltaehkäisevään opetukseen ja kiusaamiseen puuttumiseen. Kiusaaminen on tahallista ja toistuvaa pahan mielen, harmin tai haitan aiheuttamista oppilaalle, joka on heikommassa asemassa. Ennaltaehkäiseviä KiVa-tunteja pidetään 1. ja 3. ja/tai 4. luokilla sekä muulloin tarvittaessa. Koulussa puututaan ilmi tulleisiin kiusaamistapauksiin niin, että KiVa-tiimi selvittelee tapauksia. Koulussamme tehdään myös kiusaamiskartoitus vuosittain. Keväällä 2014 tehtiin kiusaamiskysely koskien lukuvuotta 2013-2014. Tehdyssä kyselyssä ilmeni, että oppilaat antoivat koulun ja luokan ilmapiirille arvosanan 8+. Koulussamme kiusataan maan keskiarvoon nähden 5 % vähemmän. Kiusaaminen vähenee koko alakouluajan niin, että 1lk:sista kiusaamista koki 16% ja 6 lk:sista 4%. Oppilaistamme 41 kertoi kokeneensa kiusaamista, mutta tiimille tuli tietoon vain noin kolmasosa tästä määrästä. Toivoisimme kaikkien kiusaamistapausten tulevan ilmi, että niihin voitaisiin puuttua.
KiVa Koulu tiimin puolesta Outi-ope
Koulukomitean terveisiä
Koulukomitean kokouksessa 9.9. puheenjohtajaksi syyslukukaudelle valittiin Teemu Pesonen ja varapuheenjohtajaksi Sara Hyötyläinen. Sihteerin toimea vuoden 2014 loppuun asti hoitaa Jenna Karvonen ja varasihteerinä toimii Kiia Kankkunen. Luokkien edustajat äänestivät koulukomiteapäivän 10.10. ohjelmasta ja äänestyksen voitti selkeästi Talent -tapahtuma. Oppilaskunnan ohjaavina opettajina lukukaudella 2014-2015 toimivat Jonna Väyrynen ja Mari Laininen.
Kodin ja koulun yhteistyöpäivä
Kodin ja koulun yhteistyöhön kohdistettua lauantaikoulupäivää vietetään siilinjärveläisissä kouluissa lauantaina 27.9.2014. Koulupäivä kestää Siilinlahden yksiköissä 8-12. Vanhemmille on koulupäivän aikana Puffetti, josta voi ostaa kahvia ja kahvileipää. Oppilaille puolestaan on koululounas. Lämpimästi tervetuloa viettämään koulupäivää kanssamme!
HUOM! Koulupäivänä kaikki koulualueen parkkipaikat on henkilökunnan käytössä, eikä koulun välituntipihaa voida käyttää parkkipaikkana. Koulun väki suosittelee, että kouluun tullaan jalan tai pyörällä. Pidemmän matkan takaa tulevat voivat pysäköidä autonsa keskustan alueen parkkialueille. Taksioppilaiden kyydeistä sovitaan erikseen. Bussikyyti kulkee lauantain työajan mukaisesti.
Koulun kerhot
Kerhotoiminta alkaa 22.9.2014. Kerhoifoa lisää Wilmassa koulutiedotteessa. Kaikki innolla mukaan!