Siilinlahden koulun KOULUTIEDOTE 24.2.2016

Siilinlahden koulun KOULUTIEDOTE 24.2.2016

Terveisiä rehtorilta

Terveiset koululta talvisten puuhien ääreltä!

Tammikuussa koulun oppilashuoltoryhmä järjesti 4.-6.-luokkien oppilaille ”Hyvinvointiprofiili” –kyselyn. Kyselyn tulokset raportoitiin koulukohtaisesti ja luokkakohtaisesti. Luokkakohtaisten kyselyjen osalta oppilaat ovat itse päässeet pohtimaan oman luokkansa hyvinvointia ja vaikuttamaan sen parantamiseen. Luokkakohtaiset tulokset on raportoitu myös teille huoltajille Wilman kautta.
Koulukohtaisen kyselyn mukaan oppilaat toivovat koulurakennukseen lisää viihtyisyyttä. Haastankin opettajien tiimit ja koulukomitean miettimään matalan kynnyksen ja pienen budjetin ratkaisuja rakennuksen viihtyisyyden parantamiseksi.

Niin ikään oppilaat toivovat, että heitä puolustettaisiin paremmin riita- ja kiusaamistilanteissa kavereiden toimesta. Siilinlahtelaiset lapset toivovat myös enemmän kiitosta hyvästä suorituksestaan koulun aikuisilta.

Siilinlahden oppilaat kokivat, että meillä sujuu hienosti ryhmässä työskentely ja että meillä otetaan oppilaiden mielipiteen huomioon, kun koulutyötä suunnitellaan.

Kiitän lämmöllä teitä oppilaita vastauksistanne. Pyrimme ottamaan huomioon tulokset parantaessamme koulun viihtyisyyttä ja hyvinvointia. Kiitän myös henkilökuntaa hyvästä työstänne koulutyön parantamisessa yhteisöllisempään ja osallistavampaan suuntaan!

Toivotan teille kaikille kauniita talvipäiviä ja talvilomaa, kun se reilun viikon päästä koittaa.

Tiina -reksi

Terveisiä koulukomiteasta

Uusi koulukomitea on aloittanut toimintansa tammikuussa. Koulukomitean puheenjohtajana toimii Aaro Heiskanen ja sihteerinä Elvia Markkanen. He olivat koulumme edustajina 23.2. Hamulan koulussa järjestetyssä Siilinjärven kunnan oppilaskuntien yhteisessä suunnittelupäivässä. Koulukomitean ohjaavina opettajina jatkavat Jonna Väyrynen ja Mari Laininen. Onnea ja menestystä koko koulukomitean porukalle tärkeään työhönne!

Siilinlahden koulun luokat ovat antaneet nimiehdotuksia koulun pihaan rakennettavalle uudelle piharakennukselle. Koulukomitea on valinnut viisi nimeä, joista lopullinen nimi valitaan koulun henkilökunnan toimesta. Nämä nimiehdotukset ovat: Palanen, Vispilä 2.0., Pikku-Siili, Viikari ja Minisiili.

Koulutoimittajat

Siilinlahden koulun koulutoimittajat tekevät ansiokasta työtä koulumme nettisivujen Koulutoimitus –palstan kirjoittajina ja Uutis-Jousen koulutoimittajina. Koulutoimittajat luovat kirjoituksillaan kertomuksen koulun vuoden tapahtumista. Toimittajien porukkaa ohjaa opettaja Eveliina Taipale. Mukavia juttuja kannattaa käydä lukemassa koulun sivuilla:
https://peda.net/siilinjarvi/siilinlahden-koulu/koulutoimittajilta

Koulukinkerit

Siilinjärven seurakunnan järjestämiä koulukinkereitä vietetään 25.2..

Purukumit

Olemme sopineet, että kouluun ei voi tuoda purkkaa. Halutessanne koululaisenne voi tuoda xylitol-pastilleja kouluun lounaan jälkeen nautittavaksi.

Kerhojen alkamisen odottelu

Koulun kaarikäytävässä voi odotella koulupäivän päätyttyä kerhojen alkua. Kuitenkin oppilaat noudattavat koulun rytmiä odotellessaan ja osallistuvat näin välitunneille.

Kolmenelosten hiihtokilpailut

Kolmenelosten hiihtokilpailut on pe 26.2..

Kalevalan päivän päivänavaus

Maanantaina 29.2. Siilinlahden yksikössä on Kalevalan päivän päivänavaus, jonka järjestää vitoskutoset.

Talviloma

Talvilomaa vietetään viikolla 10 eli 7.3.-13.3.2016.