KOULUTIEDOTE 22.5.2019

Terveisiä rehtorilta

Ihana, ihana keväinen vehreys täyttää maiseman aina yhtä yllättäen, joka vuosi. Aivan kuin kilpaa luonnon kanssa, iloitsevat oppilaat keväisistä puuhista: retkistä, pihaleikeistä ja lähestyvän loman odotuksesta. Se kuuluu nauruna ja näkyy iloisina ilmeinä ja tuntuu voimaantumisena myös aikuisen mielessä.

Tänä keväänä Siilinjärven koulutoimi on pyytänyt oppilailta ja teiltä vanhemmilta palautetta koulun toiminnasta. Kyselyn mukaan meidän koulumme oppilaat kokivat koulunkäynnin kaikilla osa-alueilla myönteisenä. Erityisen tärkeänä pidän sitä, että oppilaat tunsivat olonsa turvalliseksi koulussa (3.52/4), kokivat, että koulun opetushenkilöstö kuuntelee ja arvostaa heitä (3.42/4) sekä kokivat, että koulussa puututaan kiusaamiseen (3.61/4). Huoltajien palautteessa korostui niin ikään tyytyväisyys koulun toimintaa kohtaan. Koettiin, että meillä välitetään ja ollaan kiinnostuneita oppilaista (3,4/4) ja että opetus Siilinlahden koulussa on laadukasta ja monipuolista (3.39/4). Pienellä varauksella huoltajat suhtautuivat yksilökohtaisen tuen riittävyyteen (2,94/4) ja työrauhaan (2.88/4). Kiitän teitä kaikkia palautteesta. Käsittelemme sitä yhdessä koko henkilöstönä ensi lukuvuoden alussa ja pohdimme, mitkä asiat ovat hyvin ja miten niitä vahvistamme ja nostamme joitakin asioita keskusteluun, joissa voisimme parantaa.

Ensi syksynä opiskelemme ja työskentelemme kaikki puhtaissa tiloissa. Uskon, että puhtaiden tilojen myötä sekä opiskelu- että työskentelyilmapiiri kohenee entisestään. Ensi syksynä meidän koulumme painopistealueena on suvaitsevaisuus itseä, toista ja ympäröivää yhteisöä kohtaan. Tämän lisäksi keskitymme ryhmäyttämiseen, opettelemme tunne- ja yhteistyötaitoja.

Tähän tiedotteeseen on koottu kevään aikatauluja ja tiedot tulevista opettajista. Luokat tutustuvat uusiin opettajiin kevään aikana.

Haluan toivottaa kaikille koulunsa Siilinlahdella päättäville lämpimästi hyvää jatkoa ja aurinkoa ja sinisiä taivaita!

Hyvää kesää kaikille!

Tiina reksi

Loppukevään aikataulut

ke 29.5.2019 koulua klo 8-12

to 30.5.2019 vapaapäivä

pe 31.5.2019 koulua klo 8-12

la 1.6.2019 koulua klo 8-9.45

Kevätjuhlat

Kevätjuhlaa alkuopetuksen väelle ja heidän vanhemmilleen vietetään Salmin salissa ti 28.5.2019 klo 18. Vanhempainyhdistyksen kahvio ennen juhlaa.
Tervetuloa!

Kevätjuhla koulun väelle Salmin salissa ke 29.5.2019 klo 9.

Kevätkirkko

Lukuvuoden päätösjumalanpalvelus perjantaina 31.5.2019. Niille, jotka eivät osallistu jumalanpalvelukseen, järjestetään muuta ohjelmaa koululla.

Lukuvuoden päättäjäiset

Lukuvuoden päätöspäivänä koulun väelle tilaisuus Salmin salissa. Tämän jälkeen todistusten jako omissa luokissa.

Kesäloma

Kesälomaa vietetään 3.6.2019-11.8.2019

Todistusten nouto tai postitus

Mikäli oppilas on poissa lauantaina 1.6.2019, voi lukuvuositodistuksen noutaa kansliasta seuraavalla viikolla 3.6.2019 – 7.6.2019 tai toimittaa opettajalle postimerkillä varustetun kirjekuoren lukuvuositodistuksen kotiin postittamista varten. Todistuksia ei luovuteta sisaruksille.

Uusi terveydenhoitaja

Terveydenhoitaja Anni Pulkkinen työskentelee kouluterveydenhoitajana juhannukseen eli 20.6.2019 saakka, jonka jälkeen siirryn pois toisiin toimiin. Omasta puolestani haluan kiittää kaikkia lämpimästi mukavasta vuodesta ja yhteistyöstä! Siilinlahden kouluterveydenhoitajan sijaisena jatkaa 24.6.2019 alkaen Tiina Ahlqvist jonka tavoitat tutusta puhelinnumerosta 044-7402286 sekä Wilmasta. Kouluterveydenhoitaja on kesälomalla 1.7–21.7.2019. Sairaustapaukset ym. akuuttia hoitoa vaativat asiat hoidetaan normaalin käytännön mukaan terveyskeskuksen kautta.

Löytötavarat / naulakot / talviliikuntavälineet

Huolehdittehan, että oppilas tuo kaikki liikuntavälineet (sukset, luistimet, sisäliikuntavaatteet jne) ja päällysvaatteet ja sisäkengät pois koulusta kesän ajaksi. Unohtuneet ja noutamattomat löytötavarat joudutaan laittamaan kierrätykseen.

Luokat käyvät vielä opettajien kanssa löytötavarat läpi. Niitä on runsaasti!

Uuden lukuvuoden aloitus

Uusi lukuvuosi alkaa 12.8.2019. Koulupäivä kestää tuolloin klo 9-12.

Ensi lukuvuoden opettajat

Osalla opetusryhmiä luokanopettaja vaihtuu. Tähän taulukkoon on merkitty ne opettajat, jotka ovat tähän mennessä tiedossa. Taulukossa V tarkoittaa Viikaria, S Saharaa ja P Päivärinnettä.

lka

tila

opettajat

1a

PR

Eveliina Taipale

1b

PR

Riitta Kiiski

1c

V

Jussi Haverinen

1d

V

Anni Ruotsalainen

1g

V

Hanna Pöllänen

2a

PR

Aimo Lohi

2b

PR

Pia-Liisa Holopainen/Maarit Kokkonen

2c

V

Jonna Väyrynen

2d

V

Anne Niemelä

2g

V

Mari Laininen

3a

PR

Satu Vartiainen

3b

PR

Mikko Ikonen

3c

S

Heli Ruotsalainen

3d

S

Outi Nykänen

3-5g

S

Saku Halonen

4a

PR

Markus Hakkarainen

4b

PR

Katri Moilanen

4c

S

Niina Immonen

4d

S

Lasse Kauppinen

5a

PR

Anna Kaisa Miettinen

5b

PR

Antti Kanerva

5c

S

Pekka Hummelin

4-6g

PR

Teija Vilkkilä

6a

PR

Jukka Kajan

6b

S

Kimmo Mononen

6c

PR

Jussi Äikiä

6d

S

Miia Arffman-Koistinen

1s

V

Simo Kukkola

2s

V

 

3s

S

Kati Saastamoinen

4s

S

Päivi Kaarakainen

EN

S

Tiina Voutilainen

EN

PR

Saara Muhos

ERO

 

Kirsi Huttunen

ERO

 

Ulla-Maija Rissanen

ETU

V

Kristiina Kämäräinen