KOULUTIEDOTE 24.5.2017
Terveisiä rehtorilta
Haluan kiittää teitä kaikkia kuluneesta lukuvuodesta. Haluan erityisesti kiittää oppilaita mukavista kohtaamisista ja tsemppaamisesta koulutyössä. Kiitos koulun aikuiselle tästä lukuvuodesta, jolloin olette synnyttäneet paljon uusia oppimisen ja opettamisen tapoja, kehittäneet yhdessä ja oppilaiden kanssa kouluamme uuden opetussuunnitelman suuntaan.
Lukeminen on ollut tämän lukuvuoden juttu. Sen on näkynyt ja tuntunut kaikessa koulutyössä ja se on koonnut meidät meidät kaikki yhteen tärkeän asian äärelle. Kiitos.
Osa koulun oppilaista ja aikuisista on oireillut koulun sisäilmaan. Jatkamme terveellisen ja turvallisen kouluympäristön takaamiseksi työtä kunnan sisäilmatyöryhmässä. Kiitos kaikille yhteistyöstä sen parissa. Nämä prosessit tuntuvat joskus liiankin hitailta, mutta ensiapukonstein olemme onneksi saaneet apuja yksittäisiin tilanteisiin. Kesällä jatkamme tätä työtä sekä pääkoulun, että Päivärinteen osalta. Tiedotan taas, kun jotakin tehdään.
Lämmintä kesää koko henkilökunnan puolesta ja tavataan kevätjuhlissa!
Tiina-reksi
A2 saksan kieli ei ala 4. luokkalaisille ensi vuonna
Ensi syksyn nelosille ei muodostunut A2 kielen ryhmää.
Ensi syksyn valinnaisiin ilmoittautuminen
Tänään on jaettu koteihin valinnaisainelomakkeet kakkosille, kolmosille ja nelosille. Muistattehan merkitä lomakkeeseen oppilaan nimet ja ensi lukuvuoden luokkatunnuksen.
Viimeisten koulupäivien kouluajat
torstai 1.6. koulua kaikilla 8-12 (Taksiajat muutetaan kirkkojen mukaan, muuten hakuajat normaalisti)
perjantai 2.6. koulua kaikilla 9-12 (Taksiajat normaalit)
lauantai 3.6. lukuvuoden päättäjäiset, koulua kaikilla 8.00-9.45
Lukuvuoden päätösjumalanpalvelus
Torstaina 1.6. osallistumme jumalanpalvelukseen. Niille, jotka eivät osallistu jumalanpalvelukseen, järjestetään muuta ohjelmaa koulussa.
Kevätjuhlat
Päivärinteen yksikön kevätjuhlaa vietetään torstaina 1.6. Päivärinteen salissa klo 18. Tervetuloa.
Siilinlahden yksikön kevätjuhlat: Siilinlahden yksikön kevätjuhlia vietetään 2.6. klo 18 esiintyvien luokkien vanhemmille ja 3.6. koulun väelle. Tervetuloa.
Koulun kansliassa asiointi kesällä
Koulun kanslia on auki juhannukseen saakka. Toivomme, että olette yhteydessä etukäteen puhelimitse, mikäli teillä on tarvetta asioinnille. Olemme välillä palavereissa ja kanslia on silloin suljettuna. Mikäli oppilas on jostain syystä poissa koulusta lukuvuoden päätöspäivänä lauantaina, todistuksen voi noutaa kansliasta tai kouluun voi jättää oppilaan nimellä ja osoitteella sekä postimerkillä varustetun kirjekuoren kotiin toimitusta varten.
Lukuvuosi 2017-2018
Uusi lukuvuosi alkaa torstaina 10.8.2017 ja koulupäivä kestää kaikilla oppilailla klo 9-12.
Ensi lukuvuoden opetusryhmät ja opettajat
|
lka |
tila |
opettajat |
|
1a PR |
155 |
Maarit Kokkonen |
|
1b PR |
152 |
Harri Kulo |
|
1c |
V112 |
Eveliina Taipale |
|
1d |
V111 |
Minna Korhonen |
|
1g |
V113 |
Anne Nieminen |
|
2a PR |
153 |
Anni Ruotsalainen |
|
2b PR |
154 |
Riitta Kiiski |
|
2c |
V114 |
Jonna Väyrynen |
|
2d |
V115 |
Anne Niemelä |
|
2g |
V116 |
Mari Laininen |
|
3a |
218 |
Mikko Ikonen |
|
3b |
407 |
Outi Nykänen |
|
3c |
217 |
Timo Herola |
|
3-4g |
308 |
Ulla-Maija Rissanen |
|
4a |
216 |
Sonja Hiltunen |
|
4b |
306 |
Niina Immonen |
|
4c |
405 |
Miia Arffman-Koistinen |
|
4d |
307 |
Katri Moilanen |
|
5a |
105 |
Anna Kaisa Miettinen |
|
5b |
304 |
sijainen 31.1. saakka / Aimo Lohi |
|
5c |
406 |
Antti Kanerva |
|
5d |
408 |
Saku Halonen |
|
5-6g |
106 |
Teija Vilkkilä |
|
6a |
510 |
Jussi Äikiä |
|
6b |
404 |
Jukka Kajan |
|
6c |
506 |
Kimmo Mononen |
|
6d |
305 |
Satu Vartiainen |
|
S2 |
509 |
mietinnässä |
|
1s PR |
122 |
Kristiina Silén |
|
2s PR |
123 |
Kati Saastamoinen |
|
3s PR |
111 |
Päivi Kaarakainen |
|
EN |
508 |
Tiina Voutilainen |
|
EN |
507 |
Saara Muhos |
|
ERO |
Kirsi Huttunen |
|
|
ERO |
Marja Rissanen |
|
|
ETU |
117 |
Kristiina Kämäräinen |