KOULUTIEDOTE 1.10.2018
Tämän vuoden teemana siilinjärveläisissä kouluissa on lukeminen. Meidän koulussamme lukuteemasta on tullut jo perinne, niinpä keskitymme tänä vuonna ilmaisuun kirjoittamisen kautta. Luku- ja kirjoitustaito ovat yhteydessä oppimisen taitoihin myös muissa oppiaineissa. Tutkimusten (Pirls, Timms ja Pisa) mukaan lukutaito on kuitenkin heikkenemässä itä-suomalaisten oppilaiden keskuudessa keskimäärin. Suurin selittävä tekijä näyttäisi olevan oppilaat, jotka eivät ole lainkaan kiinnostuneita lukemisesta, eivätkä lue kirjoja ollenkaan.
Tämän lukuvuoden aikana haluamme tehdä niitä asioita, jotka innostavat ja inspiroivat lapsia lukemaan sekä ilmaisemaan itseään kirjoitetun tekstin kautta. Toivon, että te vanhemmat jaksatte ihastella ja ihmetellä oppilaiden tekstejä ja innostaa ja tukea lukuharrastuksen pariin yhdessä koulun väen kanssa.
Siilinlahden koulun lukuvuosisuunnitelmaluonnos on julkaistu Pedanetissä. Koulun johtokunta käsittelee lukuvuosisuunnitelmaa ja hyväksyy sen kokouksessaan tällä viikolla. Mukavaa, jos ehditte piipahtaa tutustumassa suunnitelmaan.
Viime viikolla vietimme väriviikkoa. Se teki minut iloiseksi! Haluankin toivottaa iloista ja värikästä syksyä teille kaikille,
Tiina-reksi
Monialainen viikko 8.10.-12.10.
Viikko 41 eli ensi viikko on monialainen viikko. Silloin teemana on lukuvuoden teeman mukaisesti kirjoittaminen. Oppilaat opiskelevat sekaryhmissä viikon ajan erilaisissa pajoissa.
Oppilaiden kouluajat monialaisella viikolla ovat poikkeavat:
Viikari: ei muutoksia kouluaikoihin
Päivärinne: ma 8-12, ti 8-12, ke 8-12, to 9-13 ja pe 8-12
Kolmeneloset: ma 8-13, ti 8-13, ke 8-13, to 8-13 ja pe 8-12
Vitoskutoset: ma 9-14, ti 8-14, ke 8-14, to 8-12 ja pe 8-12
Saharan koulu
Saharan koulun rakennus alkaa tällä viikolla. Koulun alueella kulkee tällöin raskaita ja isoja kulkuneuvoja ja oppilaita ohjeistetaan kulkemaan varovasti POP areenan ja rakennustyömaan lähettyvillä. Rakennusalueelle ei saa mennä.
KiVa kysely
Keväällä 2018 oppilaat vastasivat Kiva Koulu-kyselyyn. Tulokset osoittivat, että Siilinlahden koulun oppilaat kokevat, että kiusaamiseen puututaan entistä paremmin. Tulokset olivat parantuneet edellisestä kyselystä ja olivat meidän kannaltamme myönteisiä verraten kansalliseen keskiarvoon. Kiitos oppilaille siitä, että kiusaamistapaukset tulevat ilmi. Aina, kun koulussa kiusataan, siitä ilmoitetaan koulun henkilökunnalle ja näin kiusaamiseen pystytään puuttumaan. Toivomme, että myös jatkossa oppilaat kertovat, mikäli huomaavat koulussa jotakin kiusaavan tai tulevat itse kiusatuksi. Haluamme rohkaista myös teitä vanhempia ottamaan esille mahdolliset kiusaamistapaukset. Mitä varhaisemmassa vaiheessa kiusaamisasia tulee ilmi, sitä nopeammin tilanne selviää. Joskus siihen voi mennä kauankin aikaa ja tarvitaan monia yhteisiä tapaamisia.
Kiva Koulu -kysely osoitti myös, että oppilaat kokivat tulevansa hyväksytyiksi eli meidän koulussa saa olla oma itsensä sellaisena kuin on. Tämä oli huipputulos! Nyt seuraakin oppilaille haaste: Seuraavana keväänä, kun toteutetaan Kiva Koulu-kysely, toivomme että tulos olisi 100 prosenttinen eli pistettäisiin tulos vieläkin paremmaksi. Silloin jokainen Siilinlahden koululainen kokisi, että saisi olla juuri sellainen kuin on.
Syysloma
Syyslomaa vietetään viikolla 42 eli 15.10.-21.10.
Kadonneet vaatteet
Olemme keränneet syksyn aikana kadonneita oppilaiden vaatteita kaarikäytävän löytötavaralaatikoihin. Käykää etsimässä omanne sieltä syyslomaan mennessä.
Saatto- ja noutoliikenne
Erityisesti oppilaita hakemaan tulevat ajoneuvot näyttävät tukkivan bussien kulkureitin. Ettehän jää odottelemaan oppilaita bussien pysäkeille. Koulun väki suosittelee, että oppilaat kulkevat koulumatkat jalkaisin tai polkupyörällä.
Koulun johtokunnan kokous pidetään opehuoneessa 4.10.2018 klo 18.