III Julkinen talous ja verotus

10. Julkinen talous

Lue oppikirjan kappale 10. Julkinen talous. Halutessasi voit myös katsoa aiheesta kertovat Kyrönmaanhistoria-kanavan videon. 



Tutustuttuasi aiheeseen tee alla olevat tehtävät yhteen Google Docs-asiakirjaan, jonka palautat myös alhaalta löytyvään palautuslaatikkoon.

Tehtävä 1 - Tutki valtion julkisia tuloja ja menoja

A) Katso Tutki budjettia -sivuston avulla mihin Suomen valtion rahojen on arvioitu kuluvan ja vuorostaan mistä valtio saa tulonsa vuonna 2023. Nimeä sekä tulojen että menojen osalta kolme suurinta rahoituskohdetta. Jokaisen rahoituskohteen kohdalla nosta esille yksi konkreettinen esimerkki siitä rahoituslähteestä josta valtio saa rahan ja palvelusta joka sillä tuotetaan. 

B) Budjettia tutkiessasi arvioi onko Suomen valtion tämän vuoden budjetti joko yli- tai alijäämäinen. Jos menot ovat tuloja suuremmat, budjettia (= tulo- ja menoarvio) kutsutaan 
alijäämäiseksi. Jos taas tulot ovat menoja suuremmat, budjettia kutsutaan ylijäämäiseksi

Tehtävä 2 - Tutki kuntien julkista taloutta

 Kuntien rahat puolestaan kuluvat suurelta osin peruspalveluihin (esim. koulutus), hallintoon, infrastruktuurin (esim. tiet) ylläpitoon ja palvelujen tarjoamiseen. Katso Kustannerakenne-sovelluksen avulla mihin Sievin kunta vuonna 2020 käytti rahansa. Tunnista menoista kolme pääryhmää, joista jokaisesta kerro konkreettinen esimerkki rahoituskohteesta, johon kunnan rahat menivät. 



Tehtävä 3 - Julkinen talous ja verotus

Vastaa seuraaviin kysymyksiin oppikirjan tekstin s. 70 – 81 perusteella:

1. Selosta, mitä tarkoitetaan julkisella taloudella.

2. Miten valtion taloudesta päätetään?

3. Mistä osa-alueista valtion tulot koostuvat ja mihin osa-alueisiin valtion menot kuluvat?

4. Mistä osa-alueista kuntien tulot koostuvat ja mihin asioihin kuntien menot käytetään?

5. Millä perusteilla julkisen sektorin omaisuuden myyntiä voidaan toisaalta puolustaa ja toisaalta vastustaa?

6. Selosta, mihin veroja tarvitaan.

7. Selosta esimerkkien avulla, mitä tarkoitetaan välittömillä ja välillisillä veroilla.

8. Mitä on harmaa talous ja miksi se on haitallista?

 

 

 

 

KLP 10 tehtävät

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

12. Julkisen talouden vaikeudet

Lue oppikirjan kappale 12. Julkisen talouden vaikeudet (s. 92-97). Halutessasi voit myös katsoa Kyrönmaanhistoria-kanavan aihetta käsittelevän videon. Perehdyttyäsi aiheeseen tee alla olevat tehtävät ja palauta ne sivun alalaidassa olevaan palautuslaatikkoon. 





Vaihe 1 - Kappaleen kysymykset 

Selvitä ja vastaa seuraaviin kappaleen keskeisiä sisältöjä käsitteleviin kysymyksiin:


1. Mitä tarkoitetaan julkisen talouden kestävyysvajeella?

2. Miten nettovelka eroaa bruttovelasta? 

3. Laadi lista, josta käyvät ilmi kuntien taloudellisten ongelmien syyt.

4. Pohdi, miten kuntien taloutta voitaisiin kohentaa.

5. Miksä on valtion vuosittainen suurin tulonlähde?

6. Mikä on budjetti ja ketä sen laatii Suomen valtiolle? 

7. Mitä veroa yritykset maksavat saamista voitostaan?

8. Mitä progressiivisella verotuksella tarkoitetaan ja miten se toteutuu Suomessa? 

9. Mistä tuloista pääomavero maksetaan? 

10. Kuka taho päättää kunnallisveron suuruudesta? 

11. Mitä veroa keskituloinen maksaa palkastaan eniten?


Vaihe 2 - Velkakatto 

Julkisen velan kasvun myötä on Suomessa jo parin vuoden ajan pohdittu yleisen velkakaton asettamista keinona katkaista velkaantuminen. Tehtäväsi on tutustua ehdotukseen liitteenä olevien kolmen artikkelin kautta. Niiden antamien tietojen pohjalta kerro velkakaton asettamisen hyvät ja huonot puolet keinona lopettaa julkisen talouden velkaantuminen.  

Artikkeli 1: Suomen Pankki haluaa velkakaton: Tätä se tarkoittaisi erilaisille asuntovelallisille – monelta voisi jäädä laina saamatta (Yleisradio 6.5.2021) 

Artikkeli 2: Orpo ehdotti velkakattoa lakiin – asiantuntijoiden mukaan maailmalta löytyy lähinnä huonoja esimerkkejä (Yleisradio 22.2.2024)

Artikkeli 3: Milloin valtiolla on liikaa velkaa? EU:ssa kytee lihava riita, jonka lopputulos vaikuttaa sinunkin pankkitiliisi (Yleisradio 7.11.2022)



Vaihe 3 - Voiko valtio velkaantua ikuisesti? 


KPL 12 tehtävät

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.