KERTAUSTA KOKEESEEN
Lukutaidon vastauksessa kysymys on aineiston analysoimisesta, sen lukemisesta tehtävänannon mukaisella tavalla. Olennaista on siis selvittää, mitä tehtävänanto pyytää tekemään. Analysoinnissa käytetään asianmukaisia käsitteitä. Kun tehtävänanto on luettu, on siis hyvä heti pohtia, minkälaisia aineksia ja käsitteitä vastaukseen voi sisältyä. Tämän jälkeen selvitetään, minkälainen tehtävänantoon liittyvä aineisto on, ja pohditaan, minkälaisin käsittein sitä voi lähestyä. Esimerkiksi runon analyysissa käytetään runoanalyysin käsitteitä.
Lukutaidon vastauksen kirjoittajan tulee osoittaa, että hän osaa lukea monipuolisesti ja ymmärtää lukemansa. Aineiston referointi osoittaa melko pintapuolista lukutaitoa, ja syvempää lukutaitoa osoitetaan tekemällä aineistosta havaintoja, päätelmiä ja tulkintoja ja kytkemällä ne konteksteihinsa. Aineisto onkin tärkeää lukea useita kertoja eri lukutapoja hyödyntäen: Silmäile. Ymmärrä. Analysoi. Tulkitse.
Lukutaidon vastauksen rakentuminen
Lukutaidon vastausta ei otsikoida, jos ei muuta määrätä. Oletus on, että vastaustekstin lukija tuntee aineiston, joten sitä ei tarvitse erikseen esitellä, mutta se nimetään ja siihen viitataan. Vastauksen tulee olla tiivis, eikä laveita aineistoviittauksia suositella. Vastaus tulee kirjoittaa kokonaisin virkkein, ellei tehtävänanto ohjaa toisin. Tehtävänannon yhteydessä ilmoitetaan tekstin suosituspituus. Vastaus jaetaan kappaleisiin, ellei vastaus ole muodoltaan luetelma.
Aloituskappaleessa esitetään
-
lyhyesti aineiston perustiedot (tekijä, jos se on tiedossa, ja esimerkiksi tekstin otsikko tai tekstilaji)
-
lyhyesti aineiston sisältö
-
viittaus tehtävänantoon.
Esimerkki
Tehtävänanto: Analysoi Mikko Rimmisen romaanin Nenäpäivä (2010) katkelman kertojaa.
Aloituskappale: Rimmisen romaanissa Nenäpäivä (2010) on minäkertoja, joka on nimeltään Irma. Katkelmassa Irma kuvaa tilannetta, jossa hän tapaa sattumalta naisen, jonka nimi on Irja. Minäkertojalle tyypilliseen tapaan Irma on mukana tapahtumissa, joista hän kertoo.
Aloituskappaleen lisäksi lukutaidon vastauksessa on useita käsittelykappaleita. Ne kannattaa ryhmitellä havaintojen tärkeyden mukaan eli pohtien sitä, mikä on tehtävänannon kannalta olennaista. Havaintojen esittäminen siinä järjestyksessä, miten ne tulevat aineistossa vastaan, ei välttämättä toimi.
Lukutaidon vastauksen yksittäinen kappale voi rakentua siten, että kirjoittaja
-
havaitsee aineistosta jotakin tehtävänannon kannalta tärkeää,
-
esittää aineistosta esimerkin, joka todistaa havainnon oikeaksi,
-
päättelee havainnoista tehtävänannon kannalta olennaista ja esittää päätelmän tai tulkinnan.
Käsittelykappaleiden jälkeen voi joskus olla lyhyehkö kokoava lopetuskappale, jossa esitetään esimerkiksi kokonaistulkinta, mutta ei toisteta jo sanottua.
Lukutaidon vastauksessa on tärkeää välttää pelkkää aineiston referointia, sillä se ei riitä osoittamaan hyvää lukutaitoa. Tärkeää on tehdä tekstistä havaintoja ja käyttää käsitteitä tekstin avaamiseen.
Esimerkki 1
Tehtävänanto: Analysoi Mikko Rimmisen romaanin Nenäpäivä (2010) katkelman kertojaa.
Katkelma vastauksesta: ”Nenäpäivän” kertoja on tapahtumiin osallistuva henkilöhahmo, joka tarkastelee asioita omasta näkökulmastaan. Kertoja kuvailee tarkasti näkemäänsä ja esittää myös mielipiteitään asioista, joita havaitsee: ”Sillä oli suun ympärillä naururyppyjä ja pään ympärillä pahkakelloja ja keittiö. Sellainen on minusta aika hyvä olomuoto ihmiselle.” Kertoja tuo esille pelkästään omia havaintojaan eikä tapahtumia avata lainkaan muiden näkökulmasta.
Esimerkki 2
Tehtävänanto: Analysoi Mikko Rimmisen romaanin Nenäpäivä (2010) katkelman kertojaa.
Katkelma vastauksesta: Katkelman tapahtumia kerrotaan imperfektissä (= havainto): "Siinä se istui, vastapäätä." (= tekstiesimerkki) Minäkertoja siis muistelee menneitä, mutta paikoin hän viittaa myös tulevaan: "– – mutta kun sitä nimenomaista sekaannusta sitten myöhemmin kuitenkin riitti aivan kylliksi, oli varmaan ihan hyvä että minä olin siinä nyt yksin Irma – –". Katkelmasta näkyy, että kertoja sekä muistelee että arvioi tapahtumien kulkua jälkeenpäin. Hän siis pohtii kerronnan nykyhetkestä käsin, mitä tapahtui ja mitkä asiat johtivat kerronnan nykyhetkeen. (= päätelmä, suhde nimetään "luottavaiseksi")
Lukutaidon vastauksen arviointikriteerit
-
Kokonaiskuva lukutaidosta: analyyttinen, kriittinen, kulttuurinen lukutaito, tulkinta
-
Vastauksen sisältöainekset: havaintojen ja päätelmien vakuuttavuus ja monipuolisuus, vastaustekniikka
-
Esitystapa: kieli, tyyli, rakenne ja jäsentely.
Yleisohjeita lukutaidon vastauksen kirjoittamiseen
-
Suunnittele vastauksesi hyvin. Kirjoita se vasta, kun olet perehtynyt aineistoon riittävästi ja tarkasti, ryhmitellyt esimerkkisi sekä olet tehnyt olennaiset päätelmät.
-
Lukijan oletetaan tuntevan aineiston - sitä ei siis tarvitse esitellä yksityiskohtaisesti, mutta sen avulla analyysi perustellaan (tekstiesimerkit).
-
On tärkeää, että vastauksesi on analyyttinen eli että erittelet huolellisesti, mitä kysytään.
-
Pysy koko ajan tehtävänannossa.
-
Huomioi aineiston tekstilaji ja kontekstit analyysissäsi ja tulkinnassasi.
-
Muista selkeä jäsentely (kappalejako), jossa painottuvat olennaisimmat asiat. Luokitteleva jäsentelytapa tukee analyysiä.
-
Aloituskappale: ei ylimääräisiä johdatteluja (ei myöskään lopetuksessa).
-
-
Kirjoita hyvää yleiskieltä neutraalilla asiatyylillä. Pyri tiiviiseen ilmaisuun. Tiivis ilmaisutapa tukee analyysiä.
-
Älä kirjoita metatekstiä (esimerkiksi analysoin tässä tehtävässä… kuten alussa totesin…).
-
Älä selitä käsitteitä – voit olettaa lukijan tuntevan ne.
-
Viittaa aineistoon preesensissä.
-
Lukutaidon vastauksen laajuus ja pisteitys
-
Lukutaidon vastaukset ovat 12, 18 ja 30 pisteen tekstejä.
-
Ylioppilaskokeessa 12 pisteen ja 18 pisteen tehtävä on kaksiosainen. Molempiin osiin vastataan. Molemmat vastaukset ovat itsenäisiä tekstejä.
-
12 pisteen vastaus voi olla myös luetelmamuotoinen, jos tehtävänannossa niin ohjeistetaan.
-
Pisteet annetaan kuusiportaisesti
0 - 2 - 4 - 6 - 8 - 10 - 12
0 - 3 - 6 - 9 - 12 - 15 - 18
0 - 5 - 10 - 15 - 20 - 25 - 30
-
Vastauksen suosituslaajuus ilmoitetaan tehtävänannon yhteydessä.
LUKUTAITOVASTAUKSEN RAKENNE:
https://docs.google.com/presentation/d/e/2PACX-1vQZMujaMd_gwDGT9bvzJ8AY_AwYOm3BiVE-2BJUop5nHlcGVow-FI3s0iRR2lEfBc4eix5sxo_uCnxu/pub?start=false&loop=false&delayms=3000&slide=id.p
LUKUTAITOVASTAUKSEN KIRJOITUSPROSESSI:
https://docs.google.com/presentation/d/e/2PACX-1vSOFrGWz29t-ptpC8y7IvjMSRM3F9SNSND-5hut0QiByPnugnJV2phxoaMsxHS5nrjtflBnlfuvduHP/pub?start=false&loop=false&delayms=3000&slide=id.p
KERTOMUKSELLISUUS NYKYKULTTUURIN ILMIÖNÄ:
https://docs.google.com/presentation/d/e/2PACX-1vRkFjHJHx5kohqPuM6TWcwBKpQx6O1jcrIyxybjYQuIBgQa6Vzppjkbh95I8jAXYxX_BmCVtYt68wa5/pub?start=false&loop=false&delayms=3000&slide=id.p
KERTOMUKSELLISUUS ASIA- JA MEDIATEKSTIEN KEINONA
https://docs.google.com/presentation/d/e/2PACX-1vR6fnVT-vp_ZpJBzo5NxGg7ybjOfJGja4jgF-GiiHZjUUMJdXaG3ukul2rwSI5D9OpaPSbtqCxrZseN/pub?start=false&loop=false&delayms=3000&slide=id.g11125b4b6ec_0_110
AUDIOVISUAALISEN AINEISTON ANALYYSI:
LUKUTAIDON MALLIVASTAUKSIA:
http://xn--minjanikk-02ad.fi/Mallivastauspankki-lukiolaiselle/Lukutaitovastauksia/
DRAAMAN KAARI (esimerkkinä Punahilkka-satu)
ALKUTILANNE (esittely) -> NOUSEVA TOIMINTA -> HUIPPUKOHTA -> LASKEVA TOIMINTA -> LOPPU