AI6 (2B)

KERTAUSTA KOKEESEEN

Lukutaidon vastauksessa kysymys on aineiston analysoimisesta, sen lukemisesta tehtävänannon mukaisella tavalla. Olennaista on siis selvittää, mitä tehtävänanto pyytää tekemään. Analysoinnissa käytetään asianmukaisia käsitteitä. Kun tehtävänanto on luettu, on siis hyvä heti pohtia, minkälaisia aineksia ja käsitteitä vastaukseen voi sisältyä. Tämän jälkeen selvitetään, minkälainen tehtävänantoon liittyvä aineisto on, ja pohditaan, minkälaisin käsittein sitä voi lähestyä. Esimerkiksi runon analyysissa käytetään runoanalyysin käsitteitä.

Lukutaidon vastauksen kirjoittajan tulee osoittaa, että hän osaa lukea monipuolisesti ja ymmärtää lukemansa. Aineiston referointi osoittaa melko pintapuolista lukutaitoa, ja syvempää lukutaitoa osoitetaan tekemällä aineistosta havaintoja, päätelmiä ja tulkintoja ja kytkemällä ne konteksteihinsa. Aineisto onkin tärkeää lukea useita kertoja eri lukutapoja hyödyntäen: Silmäile. Ymmärrä. Analysoi. Tulkitse.

Lukutaidon vastauksen rakentuminen

Lukutaidon vastausta ei otsikoida, jos ei muuta määrätä. Oletus on, että vastaustekstin lukija tuntee aineiston, joten sitä ei tarvitse erikseen esitellä, mutta se nimetään ja siihen viitataan. Vastauksen tulee olla tiivis, eikä laveita aineistoviittauksia suositella. Vastaus tulee kirjoittaa kokonaisin virkkein, ellei tehtävänanto ohjaa toisin. Tehtävänannon yhteydessä ilmoitetaan tekstin suosituspituus. Vastaus jaetaan kappaleisiin, ellei vastaus ole muodoltaan luetelma.

Aloituskappaleessa esitetään

  • lyhyesti aineiston perustiedot (tekijä, jos se on tiedossa, ja esimerkiksi tekstin otsikko tai tekstilaji)

  • lyhyesti aineiston sisältö 

  • viittaus tehtävänantoon.

Esimerkki

Tehtävänanto: Analysoi Mikko Rimmisen romaanin Nenäpäivä (2010) katkelman kertojaa.

Aloituskappale: Rimmisen romaanissa Nenäpäivä (2010) on minäkertoja, joka on nimeltään Irma. Katkelmassa Irma kuvaa tilannetta, jossa hän tapaa sattumalta naisen, jonka nimi on Irja. Minäkertojalle tyypilliseen tapaan Irma on mukana tapahtumissa, joista hän kertoo.

Aloituskappaleen lisäksi lukutaidon vastauksessa on useita käsittelykappaleita. Ne kannattaa ryhmitellä havaintojen tärkeyden mukaan eli pohtien sitä, mikä on tehtävänannon kannalta olennaista. Havaintojen esittäminen siinä järjestyksessä, miten ne tulevat aineistossa vastaan, ei välttämättä toimi.

Lukutaidon vastauksen yksittäinen kappale voi rakentua siten, että kirjoittaja 

  • havaitsee aineistosta jotakin tehtävänannon kannalta tärkeää,

  • esittää aineistosta esimerkin, joka todistaa havainnon oikeaksi,

  • päättelee havainnoista tehtävänannon kannalta olennaista ja esittää päätelmän tai tulkinnan.

Käsittelykappaleiden jälkeen voi joskus olla lyhyehkö kokoava lopetuskappale, jossa esitetään esimerkiksi kokonaistulkinta, mutta ei toisteta jo sanottua. 

Lukutaidon vastauksessa on tärkeää välttää pelkkää aineiston referointia, sillä se ei riitä osoittamaan hyvää lukutaitoa. Tärkeää on tehdä tekstistä havaintoja ja käyttää käsitteitä tekstin avaamiseen. 

Esimerkki 1 

Tehtävänanto: Analysoi Mikko Rimmisen romaanin Nenäpäivä (2010) katkelman kertojaa.

Katkelma vastauksesta: ”Nenäpäivän” kertoja on tapahtumiin osallistuva henkilöhahmo, joka tarkastelee asioita omasta näkökulmastaan. Kertoja kuvailee tarkasti näkemäänsä ja esittää myös mielipiteitään asioista, joita havaitsee: ”Sillä oli suun ympärillä naururyppyjä ja pään ympärillä pahkakelloja ja keittiö. Sellainen on minusta aika hyvä olomuoto ihmiselle.” Kertoja tuo esille pelkästään omia havaintojaan eikä tapahtumia avata lainkaan muiden näkökulmasta.

Esimerkki 2

Tehtävänanto: Analysoi Mikko Rimmisen romaanin Nenäpäivä (2010) katkelman kertojaa.

Katkelma vastauksesta: Katkelman tapahtumia kerrotaan imperfektissä (= havainto): "Siinä se istui, vastapäätä." (= tekstiesimerkki)  Minäkertoja siis muistelee menneitä, mutta paikoin hän viittaa myös tulevaan: "– – mutta kun sitä nimenomaista sekaannusta sitten myöhemmin kuitenkin riitti aivan kylliksi, oli varmaan ihan hyvä että minä olin siinä nyt yksin Irma – –". Katkelmasta näkyy, että kertoja sekä muistelee että arvioi tapahtumien kulkua jälkeenpäin. Hän siis pohtii kerronnan nykyhetkestä käsin, mitä tapahtui ja mitkä asiat johtivat kerronnan nykyhetkeen. (= päätelmä, suhde nimetään "luottavaiseksi")

 

Lukutaidon vastauksen arviointikriteerit

  • Kokonaiskuva lukutaidosta: analyyttinen, kriittinen, kulttuurinen lukutaito, tulkinta

  • Vastauksen sisältöainekset: havaintojen ja päätelmien vakuuttavuus ja monipuolisuus, vastaustekniikka

  • Esitystapa: kieli, tyyli, rakenne ja jäsentely.

 

Yleisohjeita lukutaidon vastauksen kirjoittamiseen

  • Suunnittele vastauksesi hyvin. Kirjoita se vasta, kun olet perehtynyt aineistoon riittävästi ja tarkasti, ryhmitellyt esimerkkisi sekä olet tehnyt olennaiset päätelmät.

  • Lukijan oletetaan tuntevan aineiston - sitä ei siis tarvitse esitellä yksityiskohtaisesti, mutta sen avulla analyysi perustellaan (tekstiesimerkit). 

  • On tärkeää, että vastauksesi on analyyttinen eli että erittelet huolellisesti, mitä kysytään. 

  • Pysy koko ajan tehtävänannossa.

  • Huomioi aineiston tekstilaji ja kontekstit analyysissäsi ja tulkinnassasi.

  • Muista selkeä jäsentely (kappalejako), jossa painottuvat olennaisimmat asiat. Luokitteleva jäsentelytapa tukee analyysiä.

    • Aloituskappale: ei ylimääräisiä johdatteluja (ei myöskään lopetuksessa).

  • Kirjoita hyvää yleiskieltä neutraalilla asiatyylillä. Pyri tiiviiseen ilmaisuun. Tiivis ilmaisutapa tukee analyysiä.

    • Älä kirjoita metatekstiä (esimerkiksi analysoin tässä tehtävässä… kuten alussa totesin…). 

    • Älä selitä käsitteitä – voit olettaa lukijan tuntevan ne.

    • Viittaa aineistoon preesensissä.

Lukutaidon vastauksen laajuus ja pisteitys

  • Lukutaidon vastaukset ovat 12, 18 ja 30 pisteen tekstejä.

  • Ylioppilaskokeessa 12 pisteen ja 18 pisteen tehtävä on kaksiosainen. Molempiin osiin vastataan. Molemmat vastaukset ovat itsenäisiä tekstejä.

  • 12 pisteen vastaus voi olla myös luetelmamuotoinen, jos tehtävänannossa niin ohjeistetaan.

  • Pisteet annetaan kuusiportaisesti 

    0 - 2 - 4 - 6 - 8 - 10 - 12

    0 - 3 - 6 - 9 - 12 - 15 - 18

    0 - 5 - 10 - 15 - 20 - 25 - 30

Kertomuksellisuus journalismissa

1. Lue lehtijuttu Petri käveli kotiin katsomaan elokuvaa, kun murhaaja iski: Perhe kertoo ensi kertaa Tesoman uhrista.

https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000007352771.html

a. Missä ja milloin teksti on julkaistu? Kuka on sen kirjoittaja?
b. Mitä reportaasille tyypillistä tekstissä on?
c. Mistä elementeistä juttu koostuu?
d. Mitä lähteitä tekstissä on käytetty? Miten luotettavina pidät niitä?

2. Analysoi Aamulehden lehtijuttua.

a.
 Mistä elementeistä juttu koostuu?

b.
 Etsi tekstistä esimerkit seuraavista ja pohdi, miten ne rakentavat kertomuksellisuutta:

  • miljöön kuvaus
  • ennakointi
  • takauma
  • henkilön kuvaus
  • kerronnan aukko
  • avoin loppu


c. Teksti noudattaa draaman kaarta. Etsi tekstistä seuraavat draaman kaaren osat:

  • esittely eli alkuasetelma
  • nouseva toiminta
  • huippukohta
  • laskeva toiminta
  • loppuratkaisu


3. Alla on syitä, joiden takia journalismissa käytetään kertomuksellisuutta. Mitkä syistä pitävät paikkansa 

Aamulehden lehtijutun lukukokemuksesi perusteella?
 
  • Kertomuksellisuus auttaa ymmärtämään tapahtumien kulkua.
  • Kertomuksellisuus houkuttelee lukemaan koko tekstin.
  • Kertomuksellisuus tarjoaa elämyksiä.
  • Kertomuksellisuus lisää koskettavuutta, koska sen avulla tapahtumat tuodaan lähemmäksi lukijaa.
  • Kertomuksellisuus on ihmiselle luontainen tapa hahmottaa maailmaa.




 

SAARIOISEN MAINOSANALYYSI

Tehtävänanto: Erittele Saarioisen mainossivun vaikuttamisen keinoja.

https://www.saarioinen.fi/saarioinen/yritys/saarioisten-tarina/

Apukysymyksiä tarinallisuuden analyysin tueksi: (huomaa, että tarinallisuus ei ole ainoa tulokulma mainokseen)

a) Mikä on sivun tavoite?

b) Tarkastele mainosta kuin tarinaa. Millaisia henkilöhahmoja tarinassa on? Millaisia piirteitä heihin liitetään? Miksi? Millainen vaikutelma lukijalle pyritään antamaan yrityksestä?

c) Mikä merkitys kuvauksella on kerronnan keinona on tekstissä?

d) Analysoi tarinaa vasten perinteistä draaman kaarta. Löydätkö yhtäläisyyksiä? Mitä hyötyä on tarinan sitomisesta draaman kaareen?

e) Millaisia vaikutelmia Saarioisen brändiin liittyy tarinallistamisen myötä? Millaisia arvoja Saarioisen brändiin halutaan liittää?

f) Mitä Saarioisen tarinassa ei esimerkiksi kerrota? Miksi?

g) Mikä merkitys kuvilla on osana sivua?

KIRJALLISUUSKESKUSTELU

KIRJALLISUUSKESKUSTELUT KÄYDÄÄN TORSTAINA 31.3.

KIRJAN PITÄÄ SIIS OLLA LUETTU VIIMEISTÄÄN SIIHEN MENNESSÄ.

KUUSI KUVAA – ELÄMÄNTARINOITA KOTIALBUMIKUVIEN KAUTTA

Valitse kuusi kuvaa elämäsi varrelta niin, että niistä muodostuu elämäntarinasi.

Valitse kuvat siis niin, että ne liittyvät jollakin tavalla merkityksellisiin vaiheisiin elämässäsi. Suunnittele kuvien ympärille kronologinen kertomusrakenne lapsuudesta tähän päivään. Kirjoita kuvien hetkistä elämänkertatyylistä tekstiä, jossa pohdit, analysoit ja kuvailet elämääsi. 

Lopullinen tuotos voi olla joko kirjoitettu teksti tai podcast.

Inspiraatiota voi hakea vaikkapa täältä: https://areena.yle.fi/audio/1-2370148

LAULULYRIIKAN JA MUSIIKKIVIDEON VERTAILU

Lue Paula Vesalan Tequila-sanoitus.

Varteen tien seisakkeen
muistoksi tulevaisuuteen
Veitsellä kaiverran
seiniin menneen maailman
Kirjaimet sun ja mun
kahden ei toivotun
Tartu kii, piirrä tähdet silmiin

Aamuun päin me ajetaan
rantoja pitkin läpi koko maan.
Ajetaan kovaa,
ollaan ihan hiljaa
saat kaataa mun napaan tequilaa.
Oot mun nouseva aurinko
ja mun ainoa kotimaa.
Ajetaan kovaa,
motellissa jossain saat
kaataa mun napaan tequilaa.

Kalliot suojaa mua,
kun mä tahdon rakastaa sua.
Lauluihin valaiden
ja sun kainaloon nukahtaen.
Luottaen lepäämään vahingoitettu jää.
Kätes sun vielä mua silittää

Aamuun päin me ajetaan
rantoja pitkin läpi koko maa.
Ajetaan kovaa,
ollaan ihan hiljaa
saat kaataa mun napaan tequilaa.

Oot mun nouseva aurinko
ja mun ainoa kotimaa.
Ajetaan kovaa,
motellissa jossain saat
kaataa mun napaan tequilaa.

Aamuun päin me ajetaan
rantoja pitkin läpi koko maa.
Ajetaan kovaa,
ollaan ihan hiljaa
saat kaataa mun napaan tequilaa.

Oot mun nouseva aurinko
ja mun ainoa kotimaa.
Aja mihin vaan,
motellissa jossain saat
kaataa mun napaan tequilaa.


Vastaa kysymyksiin DOCsissa.

  1. Lue ensimmäinen säkeistö. Mistä laulu kertoo ensimmäisen säkeistön perusteella? Kenelle runon puhuja osoittaa sanansa?
  2. Lue koko runo ja tiivistä laulun tarina kolmeen virkkeeseen.
  3. Millaiset asiat ovat runon puhujalle tärkeitä? Millainen ihminen runon puhuja on luonteeltaan.
  4. Miten tulkitset säkeet Oot mun nouseva aurinko / ja mun ainoa kotimaa?
  5. Millainen tunnelma runossa on? Mitä runo haluaa sanoa elämästä?

 

Katso seuraavaksi virallinen musiikkivideo.

https://www.youtube.com/watch?v=7Koqo1UzBxI

Huom! Katso video tarvittaessa uudestaan ja ilman ääntä, silloin on helpompi keskittyä videon kuvakerrontaan.

 

  1. Mitä videossa tapahtuu? Tiivistä tarina viiteen virkkeeseen.
  2. Videon tarina ei noudata kronologiaa vaan siinä on aukkoja. Keskustele parisi kanssa videon epäselvistä tulkinnallisista kohdista. Listaa asiat, jotka jäivät ihmetyttämään.
  3. Miksi miehillä on käsissään hakut tai lapiot, päässään cowboy-hatut ja he tekevät fyysistä työtä ja tappelevat? Tulkitse videon symboliikkaa.
  4. Mitkä asiat ovat videon naispäähenkilöille tärkeitä? Kuvaile myös päähenkilön luonnetta.
  5. Tulkitse videon loppua. Mitä siinä tapahtuu?
  6. Mitä video haluaa sanoa elämästä?

 

Vertailu

  1. Mitä yhtäläisyyksiä on laulun ja videon tarinassa?
  2. Mitä eroavaisuuksia?
  3. Vertaile runon puhujasta esittämiäsi tulkintoja ja videon naispäähenkilöstä tekemiäsi päätelmiä. Mitä yhtäläisyyksiä ja eroja löydät.
  4. Vertaile runon kielikuvia ja videon symboliikkaa. Miten laulun kielikuvat ja videossa esiintyvä symboliikka liittyvät toisiinsa? Kerää listaksi samaan aihepiiriin liittyvät sanat ja kuvakerronnan symbolit.
  5. Pohdi parin kanssa, millä tavalla video laajentaa ja muuttaa sanoituksesta tekemiäsi tulkintoja. Tukeeko video sanoitusta vai ei? Perustele.

VIDEOPELIANALYYSIN PALAUTUSKANSIO

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

ITSENÄINEN KURSSITYÖ

Katso kurssityön tehtävä 2 sivuilta 8 - 9 (kohdat a - c). Valitse työtä varten kirja sivuilta 11 - 12. Voit myös valita näihin teemoihin ja kirjallisuuden lajeihin liittyvän kirjan listan ulkopuolelta.

NARRATIIVINEN VIDEOPELIANALYYSI

Valitkaa videopeli, jossa on kertomusrakenne.

A) Mikä on pelin nimi ja mitä siinä tavoitellaan?

B) Millaisia ovat pelin säännöt? Miten pelin voittaa tai pääsee läpi?

C) Minkälainen kertomusrakenne pelissä on? Miten tarinassa edetään vaiheesta toiseen? Pitääkö tehtävät suorittaa tietyssä järjestyksessä?

D) Kerrotaanko pelin alussa jokin tarina tai tilanne? Mikä merkitys sillä on?

E) Miten ennalta käsikirjoitetut jaksot on liitetty peliin? Keskeytyykö pelaaminen niiden aikana?

F) Minkälaisia jännitteisiä asetelmia siinä on? (esim. hyvän ja pahan välinen kamppailu)

G) Ovatko pelaajat tekemisissä toistensa kanssa? Miten?

H) Voiko pelaaja liittoutua muiden kanssa? Mitä hyötyä siitä on?

I) Mihin paikkaan ja aikaan peli sijoittuu? Mikä on miljöön merkitys tarinassa?

J) Minkälainen äänimaisena pelissä on? Mikä merkitys äänillä on tarinassa?

K) Millainen pelin rytmi on? Onko siinä vaihtelua? Miksi?

L) Näkyykö pelissä asenteellisuutta, joka liittyy esim. sukupuoleen?