KERTAUSTA KOKEESEEN

Valmistaudu tekemään kokeessa novellianalyysi. 

Löydä novellin TEEMA eli sen ajatussisältö, jota kaikki novellista tekemäsi havainnot ja tulkinnat tukevat. Päätä, mihin novellissa kannattaa keskittyä. Onko siinä erityistä merkitystä esimerkiksi henkilökuvauksella, ympäristön kuvauksella, kertojalla tai vaikkapa kielellä. Onko novellissa sellaisia toistuvia merkityksellisiä esineitä, asioita ym., joita voisi tarkastella motiiveina? Tee havaintoja, jotka tukevat kokonaistulkintaasi novellin teemasta ja jäsennä vastauksesi selkeästi kappaleisiin. 

Muista perustella tulkinta viittauksilla tekstiin (= havainto tekstistä ja sen tulkinta ja perusteluna tekstiviittaus joko sitaattina tai omin sanoin selostaen).


Pyri käyttämään kirjallisuuskäsitteitä: aihe, kertoja (=kaikkitietävä kertoja, ulkopuolinen kertoja ja minäkertoja), kerronta, juoni, huippukohta, käännekohta, aukot, näkökulma, miljöö, pää- ja sivuhenkilöt, konfliktit, motiivit ja teema. 

Novellianalyysin alussa esittele novellin lähdetiedot. Aluksi mainitaan kirjailijan nimi, novellin nimi, ilmestymisvuosi ja aihe.

Kirjoita novellianalyysi preesensissä.


Jäsennä tekstisi kokonaisuuksiin, joita yhdistää sama aihe eli muista kappalejako.

Kertaa novellianalyysin asioita Käsikirjasta.

Voit kerrata novellianalyysin käsitteitä myös katsomalla tämän videon: 




ESIMERKKI NOVELLIANALYYSISTA: 

(Käsitteitä käytetään tarpeen mukaan. Tässä novellianalyysissa käsitellään muun muassa kertojaa, näkökulmaa, päähenkilöä ja novellin kieltä. Omat päätelmät on perusteltava novellin tiedonmurusilla.)


Kun kuollutkin on parempaa seuraa kuin omat vanhemmat

Timo Teräsahjon novelli "Pehkosen muorin talo" kokoelmasta "Keksijän poika ja muita novelleja" (2000) käsittelee vaikeaa tilannetta nuoren
elämässä.

Novellin päähenkilö joutuu muut tamaan kotoaan ja vaihtamaan koulua. Hänen mielipidettään asiasta on tuskin edes kysytty ja siksi hän käyttäytyy hankalasti

Novellin äänenä toimii minäkertoja, jonka näkökulmasta tarina kerrotaan. Päähenkilön sukupuolesta tai ulkonäöstä ei saada juurikaan tietoa. Hänen voi kuitenkin olettaa olevan poika, sillä hän kuuntelee esimerkiksi Mötley Crueta, joka on tunnetusti hieman raskaampaa musiikkia ja voisi siksi viitata miespuoliseen henkilöön.

Kertojan kielen käyttö, kuten isälle muuttopuuhassa lausuttu ”Pakkaa homo itse!” sekä melko välinpitä mätön suhtautuminen kuolleeseen naapuriin ja isän lyönteihin saattavat myös omalta osaltaan olla vihjeitä miessuvun edustajasta. Toisaalta nykyaikainen kielenkäyttö
ja isän sanat ”tuo lapsi” viittaavat myös kertojan ikään. Kertojan äkkipikaisesta ja kapinoivasta käyttäytymisestä voisi päätellä hänen olevan
teini-ikäinen.
Novellin juoni on yksinkertainen: perhe on muuttamassa ja päähenkilö karkaa riitaisesta kodistaan naapuriin, josta löytyy kuollut nainen.
Naisen talossa kertojan luonteesta erottuu jonkinlainen kylmyys ja välinpitämättö myys, sillä nainen ei näytä kiinnostavan, pelottavan tai
millään tavalla liikuttavan kertojaa. Hän vain kävelee sisään, riisuu takkinsa ja asettuu keittiöön. Sanat “Minä hieman säikähdin, kun tönäisin muorin vahingossa liikkeelle huonekaluja siirrellessäni” antavat lukijalle käsityksen, että edesmennyt vanha rouva on kuin jollakin tapaa osana sisustusta, kertojalle täysin merkityksetön.