Paikalliset ajatukset, kysymykset ja ehdotukset

-Alakoulujen yhteinen oppilaskunta perustettiin syksyllä 2014. Toiminta on vasta muotoutumassa, sitä kehitetään. Yläkoulujen tukioppilastoiminnalla on pitkät perinteet. Kummioppilastoiminta aktiivista alakouluilla.

-Koululaisia kannustetaan aktiiviseen kansalaisuuteen. Yläkoululaiset osallistuvat useisiin valtakunnallisiin kilpailuihin (esim. Nou Hätä).

-Demokraattisen päätöksenteon periaatteita toteutetaan useissa päätöksentekotilanteissa. Esim. luokkaretkikohteista voidaan äänestää ja toiveruokaviikolla kuullaan oppilaiden toiveita. Oppilaita kannustetaan myös yhteiskunnalliseen valveutuneisuuteen. Esim. eduskuntavaalien alla oppilaat voivat esittää kysymyksiä paikallisille ehdokkaille vaalipaneelissa ja äänestää varjovaaleissa.

-Luonteva yhteys koulun ja seurakunnan välillä. Esimerkiksi koulukirkot, vanhainkotivierailut, lasten hengellisen musiikin illat. Nimikkolähettien terveisiä seurataan maailmalta. Muita yhteistyötahoja kyläyhdistykset, kansalaisopisto, 4H-järjestö, käsityökeskus, musiikkiopisto, urheiluseurat ja metsästysseurat.

-Paikalliset yritykset työelämään tutustumisen kohteina.

-Kansainvälisyyttä edistetään: lukion vaihto-oppilaat ja kansainväliset vieraat alakouluilla

-Kestävän kehityksen toimintaa edistetään: kierrätyksen, luonnonvarojen säästämisen opettaminen, vihreä lippu -tunnukset

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin