7. lk

7. luokan kokeita ja koealueita

Kirjoitelmia

Kirje opettajalle

Oman koulunkäynnin historia
Tunneilla kirjoitettiin Docsilla tiedosto, jossa on yksi kappale joka kouluvuodesta. Jokaisen kappaleen tulee olla vähintään kolme riviä pitkä. Asetteluohje: fonttikoko 12, rivinväli 1,5, fontti Calibri. Palautus Classroomin tehtävien palautukseen.

Arvioidaan tekstin sisältöä, kirjoittajan oman äänen kuulumista, ohjeenmukaista asettelua sekä tekstin yleiskielisyyttä.

Tarina, jonka aiheena on odotus
Kirjoitelma, jonka aiheena on odotus. Teksti suunniteltiin ja kirjoitettiin oppikirjan sivujen 198-199 ohjeen mukaisesti: kertomus, jossa on paikan kuvailua, henkilöiden kuvausta, odotusta, yllättävä käänne, dialogia ja pohdittu lopetus. Tekstin suunnitteluun ja kirjoittamiseen käytettiin viisi oppituntia.

Kirjoitelmassa arvioidaan otsikointia, mielekästä ja kiinnostavaa juonta, ohjeenmukaista asettelua sekä hallittua oikeinkirjoitusta.

Koe: kielenhuolto eli oikeinkirjoitus


Koe: kielenhuolto.
Tekstikirja (Särmä) s. 110-131.
Digiharjoituskirjan punaisen Kieli-osuuden harjoitukset 27.-34. sekä Kielenhuollon koonti, Kertaus ja itsearviointi.
- vihkomuistiinpanot
- jaetut monisteet

puhekielen ja kirjakielen eroja
virke ja lause
pilkun paikka
sivulausetyypit
välimerkit
suoran lainauksen merkitseminen
iso vai pieni alkukirjain
yhdyssanat

Suullisia esityksiä

Esitelmä
Valmistellaan ja pidetään esitelmä vapaavalintaisesta aiheesta. Esitysjärjestys arvotaan. Esitelmää valmistellaan koululla kolmella oppitunnilla. Sitä varten tehdään Docs-tiedosto ja Slides-diaestys. Halutessaan esitelmän voi tehdä parin kanssa.

Arvioinnin kohteena on esitelmän sisällön ja esittämisen lisäksi toimiminen yleisönä. Harjoitellaan myös vertaisarviointia antamalla kirjallista palautetta luokkakavereiden esitelmistä.

Kirjaesitelmä
Pidetään arvotussa järjestyksessä esitelmä vapaavalintaisesta kirjasta. Halutessaan esitelmän voi tehdä parin kanssa.
- kirjaa luetaan ja esitelmää tehdään koulussa muutamalla tunnilla
- esitelmää varten tehdään Slides-esitys
- esitelmässä arvioidaan ohjeen mukaan sisältöä, esittämistä ja havainnollistamiskeinoja
- tärkeää on myös vertaispalaute luokkakavereille

Koe: Sanaluokat

Koealue:
- sanaluokat

Oppikirja (Särmä 7) s. 86-89, 96-105, 108-109.
digiharjoituskirjan tehtävät sanaluokista (Särmä 7)
Vihkomuistiinpanot
Monisteet

Kirjakoe

Kirja luettuna ja mukana. Kirjasta tehdään kirjalliset tehtävät, jotka arvostellaan. Kirja saa olla mukana kokeessa.

7. lk
Louis Sachar: Paahde
Nadja Sumanen: Rambo
Päivi Haanpää - Marika Riikonen: Tusina - Novelleja

Koe kirjallisuuden peruskäsitteistä

Kirjallisuus
- tekstikirjan (Särmä 7) sivut 160-197
- harjoituskirjan (Särmä 7 digiharjoituksia) kirjallisuuden päälajeihin ja proosaan liittyvät harjoitukset

aiheet: kirjallisuuden päälajit, kerronnan keinot proosassa, henkilöt, miljöö, kertoja, aihe, teema ja juoni

Koe: Verbit


Koealue
- verbien persoona- ja aikamuodot

Oppikirja (Särmä) s. 90-95
Särmä 7 digitehtävät: Kieli-osion luku 20: Verbien persoona- ja aikamuodot (tehtävät 1-22)
Vihkomuistiinpanot
Monisteet

Koe: Media

Koealue: media, uutinen, uutiskriteerit ja -kysymykset, uutisen osat, uutiskuva ja -grafiikka
- tekstikirja Särmä 7 s. 134-157
- digiharjoituskirja Särmä 7, harjoitukset mediasta
- vihkomuistiinpanot ja monisteet

Koe: Sijamuodot

Koealue:

Tekstikirja (Särmä 7) s. 106-107
Harjoituskirja (Särmä 7 harjoituksia) s. 63-65
Vihkomuistiinpanot
Monisteet

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä