Oma tila-profiilin luominen
Ohjeet Oma tila - profiilin luomista varten
Arvoisa oppilaan huoltaja!
Olemme ottamassa koulussamme oppilaskäyttöön painetun oppikirjan korvaavaa sähköistä kotitalousoppikirjaa. Kirjan on kustantanut e-oppi oy Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksen hallinnoimaan Peda.net –alustaan.
Jotta oppilas saisi kirjan itselleen loppuiäksi omakseen, hänen pitäisi hankkia itselleen Jyväskylän yliopiston ylläpitämästä Peda.net –palvelusta oma henkilökohtainen profiili (OmaTila).
OmaTila mahdollistaa:
- Oppilas voi käyttää palvelun henkilökohtaista profiilia, vaikka opinnot päättyvät tai opiskelupaikka vaihtuu. Myös kotitalouskirja jää edelleen oppilaan käyttöön.
- Palvelun käyttäjä voi keskustella ja jakaa sisältöjä paitsi omien koulukavereiden kanssa, myös palvelun muiden käyttäjien kanssa. Palvelussa ei ole oppilaitos- tai kuntarajoja.
- Palvelun käyttäjä voi itse päättää, millaisen käyttäjätunnuksen hän luo palveluun. Itse luotu käyttäjätunnus (esimerkiksi jarkko.lampinen tai jalampin) on aina julkinen. Muita julkisia tietoja ovat käyttäjän nimi (jos on annettu) ja käyttäjän julkinen kuvaus (jos on annettu). Näiden tietojen antaminen ei ole pakollista.
- Henkilökohtaiseen profiiliin luodut sisällöt näkyvät oletuksena vain käyttäjälle itselleen. Käyttäjä voi kuitenkin julkaista sisältöjä omalla päätöksellään muille käyttäjille tai käyttäjäryhmille, myös avoimeen internettiin.
OmaTilan hankkiminen oppilaalle:
Koska alle 15 -vuotias voi hankkia palvelun itselleen vain huoltajan suostumuksella, pitäisi teidän hankkia OmaTila oppilaalle internetosoitteesta https://peda.net/:register syöttämällä oheinen osoite www-selaimen internetosoitekenttään ja noudattamalla palvelun kirjautumisohjeita.
Palvelun käyttöehdoissa mainitaan mm. seuraavaa:
Pidä huolta, että
- salasanasi ei paljastu kenellekään
- sinulla on vain yksi tili palvelussa
- et laita palveluun mitään toisia loukkaavaa tekstiä tai tiedostoja.
Varmista, että
- olet antanut rekisteröityessäsi oikeat tiedot: väärien tietojen antaminen voi johtaa tilin sulkemiseen
- jos olet alle 15-vuotias, olet saanut huoltajan suostumuksen tämän palvelun käyttöön.
Muistathan
- että olet itse vastuussa Omassa Tilassasi olevista materiaaleista. Jos huomaat palvelussa loukkaavaa tai rikollista materiaalia, ilmoita heti palvelun tarjoajalle asiasta.
- varmuuskopioida itsellesi tärkeät tiedot ja materiaalit myös jonnekin muuallekin kuin Omaan Tilaan: palvelun tarjoaja ei takaa tallennettujen tietojen säilyvyyttä.
Täydelliset käyttöehdot näkyvät ja ne on hyväksyttävä tunnusta luotaessa ja aina, jos ne ovat muuttuneet.
Nauti arjesta –kotitalouskirja sisältää satoja reseptejä ja ruoanlaitto-ohjeita ja palveluun kirjautuminen mahdollistaa siis sen, että oppilas saa kirjan loppuiäkseen käyttöönsä.
Toivomme siis, että käytte yhdessä nuorenne kanssa noutamassa hänelle kyseisen OmaTila –profiilin.
______________________________________________________________________________________________________________
(leikkaa ja palauta kotitalousopettajalle)
Oppilas:_______________________________________________________
Merkitse rasti:
_____ Olemme luoneet oppilaalle OmaTila –profiilin hänen nimellään.
______ Ei kiitos, emme halua luoda oppilalle OmaTila –profiilia emmekä näin ollen halua, että hän saa Nauti arjesta –kotitalouskirjan vapaaseen käyttöönsä.
______ Haluamme, että oppilaalle luodaan OmaTila –profiili, mutta emme voi sitä tehdä, koska oppilaan huoltajilla ei ole toimivaa sähköpostiosoitetta.
Huoltajan allekirjoitus:
_______________________________________________________