Oppilasmäärä lähes kaksinkertaistui viikossa!

Visuveden koulun tulevaisuudennäkymät muuttuivat päinvastaisiksi muutamassa päivässä: Ruoveden kunnan päätöksen mukaan sekä Jäminkipohjan että Visuveden kylien tyhjiin kerrostaloihin perustettiin toistaiseksi toiminnassa oleva vastaanottokeskus maahanmuuttajataustaisille perheille.

Näin kummankin kyläkoulun oppilasmäärä sekä henkilökunta lähes tuplaantuivat kertaheitolla. Perjantaista 18.9. eteenpäin koulussamme opiskelee kolmisenkymmentä irakilais - tai afgaanitaustaista
6 - 16 oppilasta, joita opettavat kahdessa ryhmässä Suvi Ala-Pässäri ja Anja Kervinen. Heidän apunaan koulunkäynninohjaajina toimivat Sanna Tukiainen ja Johanna Meronen.

Toimnta polkaistiin käyntiin hurjalla vauhdilla, joten vielä pari viikkoa menee lopullisen oppilasmäärän, lukujärjestysten, tarvikkeiden, kirjojen yms. järjestämisessä, mutta alku on sujunut mainiosti. Uusi henkilökunta on innostunutta, uudet oppilaat reippaita ja koulumme oppilaat toivottivat kiinnostuneina ja iloisina uudet koulukaverit tervetulleiksi.

Lehdistökin on poikkeuksellisen kiinnostunut koulustamme, ja täältä löytyy Iltalehden juttu.