Taito- ja taideaineille omistettua viikkoa on Visuveden koululla vietetty jo vuodesta 2004 alkaen. Viikko on täynnä erilaisia työpajoja, kutsumme vierailijoita ja pyrimme retkeilemään myös koulun ulkopuolella. Koulun omien opettajien eritysiosaaminen on kaivettu esiin, ja lapset pääsevät paneutumaan hieman syvemmin kuvataiteen, käsityön ja musiikin eri alueisiin. Vuosien aikana koululla on touhuttu monenlaista, ihailtu muusikoita ja teatterintekijöitä ja retkeilty museoissa, laskettelurinteessä ja nyt lähisaareen pilkille ja makkaranpaistoon.
Uusi OPS2016 velvoittaa tulevina lukuvuosina kaikki koulut järjestämään eri oppiaineiden sisällöistä koostuvan laaja-alaisen oppimiskokonaisuuden. Ruovedelläkin kaikki koulut lähtevät mukaan toimintaan ja saamme yhteistyön mukana varmasti paljon uusia ideoita ja mahdollisuuksia teemaviikon järjestämiseen.