Oppilaan tukeminen kotona
|
Vanhempien tärkein tehtävä on kannustaa ja rohkaista oppilasta kouluun liittyvissä asioissa. Jokainen nuori tarvitsee paljon myönteistä palautetta omilta vanhemmiltaan. Vanhempien tulee olla aidosti kiinnostuneita nuoren koulunkäynnistä. Koululaiselta kannattaa kysellä esimerkiksi eri kouluaineista ja koulukavereista. Nuorelle on tärkeää kokea, että hänet huomataan ja häntä kuunnellaan. Nuori tarvitsee myös mahdollisuutta kertoa ajatuksistaan, kokemuksistaan ja tunteistaan. Nuorella täytyy olla mahdollisuus käsitellä kaikenlaisia tunteita ilman hylätyksi tulemisen pelkoa. Antamalla siis aikaa ja läsnäoloa, olemalla aidosti kiinnostuneita nuorten kuulumisista vanhemmat luovat turvallisen ja välittävän ilmapiirin, jota jokainen nuori tarvitsee. Turvaa nuorelle luovat myös kaikki perheen yhteiset tavat ja tottumukset sekä perheen sisäiset sopimukset. Säännöllisistä ruoka- ja nukkumaanmenoajoista kannattaa pitää kiinni: Nuori voi hyvin ja jaksaa paremmin koulussa, kun hän saa riittävästi lepoa ja terveellistä ravintoa. Nuoren tukemisessa koulun ja kodin välisellä yhteistyöllä on keskeinen merkitys. Murrosikään kuuluu identiteetin muokkaaminen, kaveripiirin merkityksen kasvaminen ja omista vanhemmista irrottautuminen. Koulu on nuorten vertaissuhteiden ja minäkäsityksen keskeinen rakennuspaikka. Koulusta otetaan aina tarpeen vaatiessa yhteyttä nuoren huoltajiin. Mikäli vanhemmat itse huomaavat, että nuoren koulunkäynnissä ilmenee ongelmia, on erittäin tärkeää, että niihin puututaan sekä koulussa että kotona mahdollisimman pian. |