Vuosikertomukset

Vuosikertomus 2017-2018

Lapin koulun vanhempainyhdistyksen toimintakausi lähti liikkeelle vuosikokouksesta 19.9.2017. Vuosikokouksen yhteydessä valittiin vanhempainyhdistykselle uusi hallitus, johon tuli 11 jäsentä. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Jarkko Laukkanen ja varapuheenjohtajaksi Katja Salminen. Sihteeriksi ja rahastonhoitajaksi valittiin Elina Nurmela. Hallituksen muiksi jäseniksi valittiin Jenni Junnila, Katri Laaksonen, Kati Pertola, Henna Lamminen, Eija Kallio, Juha Into, Anne-Mari Kallio ja Jenni Laaksonen. Toiminnantarkastajiksi valittiin Outi Tuominen ja Anne-Mari Aaltonen.

Syksyllä vanhempainyhdistys oli mukana koko koulun vanhempainillassa, jossa yhdistys järjesti kahvituksen sekä kertoi toiminnastaan. Seinälle heijastettiin kuvia yhdistyksen tähänastisista tempauksista, joita olikin kertynyt melkoinen määrä. Kahvituksen aikana jaettiin myös jäsenlomakkeita, joita täyteltiin ahkerasti hallituksen iloksi. Syksyllä vanhempainyhdistys myös varasi Nepparista kirpputoriloosin, joka oli yhdistykselle ilmainen. Myytävää tavaraa kertyi niin paljon, että myymättä jääneet tuotteet lahjoitettiin Eurajoen kierrätyskeskukseen.  

Kodin ja koulun päivä järjestettiin tänä vuonna 15.12. Yhdistyksen joululahja oppilaille oli joulupukki! Pukki kiersi luokasta luokkaan ja piti huolen, että kaikki saivat karkkia. Pienimpien luokissa innostus oli hurjaa, isommat ottivat pukin vastaan hieman hillitymmin. Mutta olipa varhaisteini-ikäisten kasvoilta luettavissa jopa hentoa hymynkaretta. Kodin ja koulun päivän kahvihetkestä vastasi jälleen vanhempainyhdistys. Joulun kunniaksi kahvin lisäksi oli mahdollisuus nauttia glögistä ja joulutortuista, joita ahkerat yhdistyksen tontut olivat paistelleet jo aamutuimaan. Lapin oma K-kauppias Saku Vätti lahjoitti oppilaille jäätelöt. Kahvipisteessä järjestettiin lisäksi arpajaiset, joihin palkinnot saatiin lahjoituksina vanhemmilta.

Alkukeväästä vanhempainyhdistys järjesti oppilaille elokuvanäytöksen, elokuvaksi valikoitui suuren suosion saanut Coco. Ja tietenkin yhdistys tarjosi elokuvanautintoa täydentämään tikkarit ja pillimehut. Keväällä tarjottiin myös mitalikahvit koko koululle Lapin koulun 5.- ja 6.-luokkalaisten salibandyjoukkueiden kunniaksi. Sekä tyttöjen että poikien joukkueet voittivat Rauman koulujen välisen turnauksen. Kakku- ja mehutarjoiluihin osallistui yhdistyksen lisäksi Kontion Leipomo, KJL-Logistiikka Oy sekä K-Market Lapinpata.

Keväällä yhdistys järjesti edellisvuosien tapaan discon, tänä vuonna palattiin jälleen Lapin työväentalolle. Disco järjestettiin yhdessä Rauman kaupungin nuorisotoimen kanssa. Disco onnistui jälleen hyvin, palaamme asiaan ensi keväänä. Kevätjuhlassa nähtiin monta ihanaa esitystä sekä neljännen luokan oppilaille annettiin jälleen yhdistyksen puolesta Hymyveistokset. Kesän aikana oli koululle ilmestynyt Lapin koulun nimikyltti, liekö vaikutusta yhdistyksen sitkeällä työllä asian eteen.

Näin toimintakauden päättyessä haluamme kiittää kuluneesta toimintakaudesta Lapin koulun oppilaita ja heidän vanhempiaan, Lapin koulun henkilökuntaa sekä yhteistyötä kanssamme tehneitä tahoja. Tästä on jälleen hyvä jatkaa uuteen toimintakauteen Lapin koulun oppilaiden hyväksi.

 

Vanhempainyhdistyksen hallituksen puolesta

Elina Nurmela

Lapin koulun vanhempainyhdistyksen sihteeri ja rahastonhoitaja

Vuosikertomus 2016-2017

Lapin koulun vanhempainyhdistyksen vuosikertomus 2016 – 2017

Lapin koulun vanhempainyhdistyksen toimintakausi lähti liikkeelle vuosikokouksesta 22.9.2016. Vuosikokouksen yhteydessä valittiin vanhempainyhdistykselle uusi hallitus, johon tuli 11 jäsentä. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Jarkko Laukkanen ja varapuheenjohtajaksi Katja Salminen. Sihteerinä ja rahastonhoitajana jatkoi Jonna Aro. Hallituksen muiksi jäseniksi valittiin Anna Aro, Jenni Junnila, Katri Laaksonen, Kati Pertola, Henna Lamminen, Eija Kallio, Elina Nurmela ja Piia Karonen. Toiminnantarkastajaksi valittiin Outi Tuominen ja Anne-Mari Aaltonen. Jäsenperheitä yhdistyksessä on 66.

Syksyllä vanhempainyhdistys oli mukana Kodin ja koulun päivässä. Vanhempainyhdistys ei tällä kertaa järjestänyt kahvitusta vaan kahvituksen hoiti kuudennen luokan oppilaat. Vanhempainyhdistys oli kuitenkin mukana kertomassa halukkaille yhdistyksen toiminnasta ja samalla myytiin vanhempainyhdistyksen kalentereita sekä heijastimia. Vanhempainyhdistyksen kalenterin tekemiseen ovat kaikki koulun oppilaat saaneet osallistua. Jokaista kuukautta koristaa yhden luokan piirtämä kuva. Kuvat olivat todella hienoja ja kuvissa oli paljon pieniä yksityiskohtia. Myös koulun esikoululaiset saivat piirtää oman kuukauden. Kalenterit ovat varmasti ilahduttaneet monia, niin oman perheen jäseniä kuin sukulaisiakin. Heijastimet taas ovat vilkkuneet useamman oppilaan hihassa tai repussa pimeään aikaan.

Ennen joululomaa saivat koulun oppilaat ja henkilökunta seurata maagista taikuriesitystä Lauri Norbergin loihtimana. Tästä oli hyvä aloittaa hyvin ansaittu joululoma, vaikka valkeaa maata ei tänä vuonna ollutkaan.

Keväällä oppilaille järjestettiin viime vuoden tapaan disco vapun aikaan. Disco järjestettiin tällä kertaa Lapin koulun liikuntahallissa yhdessä Rauman kaupungin nuorisotoimen kanssa. Disco onnistui jälleen hyvin, sillä mukana tanssimassa oli 150 koululaista.

Toimintakauden aikana on myös hankittu kouluun monia pieniä ja vähän isompia asioita koulun toiveiden mukaisesti. Kouluun on hankittu urheiluliivejä, muistitikkuja, joulukuusi, Lappi-viiri ja pyöriä pyöräilykypärineen. Myös Lapin Lions ry, SPR ja yksi yksityinen henkilö ovat lahjoittaneet vanhempainyhdistyksen kautta koulun oppilaiden käyttöön pyöriä. Pyörät helpottavat liikkumista koulupäivän aikana vaikka urheilukentälle tai Sammallahdenmäelle, koska koulussa on paljon kuljetusoppilaita ja oman pyörän tuominen kouluun ei aina onnistu. Keväällä neljännen luokan oppilaille annettiin jälleen Hymyveistokset.

Keväällä koulussa järjestettiin uuden opetussuunnitelman mukainen monialainen oppimiskokonaisuusviikko teemana Rauma. Viikon aikana jokainen luokka teki retken Raumalle ja vanhempainyhdistys avusti koulua linja-autokustannuksissa. Myös kuudennen luokan oppilaat tekivät retken TVO:lle. Vanhempainyhdistys avusti kuljetus- ja ruokailukustannuksissa.

Näin toimintakauden päättyessä haluamme kiittää kuluneesta toimintakaudesta Lapin koulun oppilaita ja heidän vanhempiaan, Lapin koulun henkilökuntaa sekä yhteistyötä kanssamme tehneitä tahoja. Tästä on jälleen hyvä jatkaa uuteen toimintakauteen Lapin koulun oppilaiden hyväksi.

Vanhempainyhdistyksen hallituksen puolesta

Jonna Aro

Vuosikertomus 2015-2016

Lapin koulun vanhempainyhdistyksen vuosikertomus 2015 – 2016

Lapin koulun vanhempainyhdistyksen toimintakausi lähti liikkeelle vuosikokouksesta 15.9.2015. Vuosikokous pidettiin Lapin koululla. Vuosikokouksen yhteydessä valittiin uusi hallitus, johon tuli 10 jäsentä. Yhdistyksen puheenjohtajana jatkoi Katja Lepistö. Jarkko Laukkanen jatkoi varapuheenjohtajana ja Jonna Aro sihteerinä ja rahastonhoitajana. Hallituksen muiksi jäseniksi valittiin Anna Aro, Jenni Junnila, Katja Salminen, Katri Laaksonen, Kati Pertola, Henna Lamminen ja Eija Kallio. Toiminnantarkastajaksi valittiin Katja Tuominen ja Jemina Ala-Siuru.

Lapin koulun vanhempainyhdistys on toimintakauden aikana järjestänyt ja osallistunut moniin koulun tapahtumiin. Ehkä merkittävin tämän toimintakauden tapahtuma oli keväällä järjestetty koko koulun yhteinen teatteriretki Porin kaupungin teatteriin. Esityksenä oli Me Rosvolat. Teatterimatkan järjestämiseen osallistuivat Lapin koulun lisäksi Eskimo Finland Oy, Lapin Lions club, Mannerheimin lastensuojeluliitto, Lapin Osuuspankki, K-Market Lapin pata, Kontion Leipomo ja Kivikylän kotipalvaamo. Eväät retkelle tehtiin hallituksen voimin Kivikylän kotipalvaamon tiloissa. Matka teatteriin on saanut paljon kiitosta oppilailta ja opettajilta. Toivottavasti pystymme jatkossakin järjestämään vastaavia retkiä koulun oppilaille.

Kodin ja koulun päivää Lapin koulussa vietettiin jälleen avoimien ovien päivänä syyskuun lopulla. Päivän teemana oli terveellisyys ja turvallisuus. Turvallisuusteeman puitteissa koulun oppilaat värittivät pyöräilykypärät, joista koottiin isompi yhteinen taideteos koulun seinälle. Myös opettajat käsittelivät päivän aikana luokassa turvallisuuteen liittyviä asioita. Hammashoitaja Katriina Uusi-Pietilä ja kouluterveydenhoitaja Sirpa Welling kertoivat hampaiden hoidosta ja terveellisistä ruokatavoista. Oppilaat saivat havainnollista tietoa esimerkiksi eri ruoka-aineiden ja herkkujen sokerimääristä. Päivän aikana koululla vierailevat vanhemmat ja muut sukulaiset saivat nauttia vanhempainyhdistyksen tarjoamasta kahvista. Ja jälleen kerran oppilaitakaan ei unohdettu. Jälkiruoaksi oppilaat saivat K-Market Lapin padan lahjoittamat jäätelöt.

Keväällä oppilaille järjestettiin viime vuoden tapaan disco vapun aikaan. Disco järjestettiin Lapin työväentalolla yhdessä Rauman kaupungin nuorisotoimen kanssa. Disco onnistui hyvin ja uskon, että vanhempainyhdistys haluaa luoda discosta vuosittaisen perinteen. Onhan meistä moni nuoruudessaan saanut pitää hauskaa discossa Lapin työväentalolla.

Toimintakauteen on mahtunut myös muuta. Jouluna vanhempainyhdistys antoi oppilaille joulupussit karkkeineen ja heijastimineen. Keväällä neljännen luokan oppilaille annettiin Hymyveistokset. Varainkeruuhankkeena vanhempainyhdistys järjesti kahvituksen sekä kevään vanhempainiltaan sekä Lapin osuuspankin hippikisoihin.

Näillä sanoilla haluamme kiittää kuluneesta toimintakaudesta Lapin koulun oppilaita ja heidän vanhempiaan, Lapin koulun henkilökuntaa sekä yhteistäistyötä kansamme tehneitä tahoja. Tästä on hyvä jatka uuteen toimintakauteen Lapin koulun oppilaiden hyväksi.

Vuosikertomus 2014-2015

Lapin koulun vanhempainyhdistyksen vuosikertomus 2014 – 2015

Lapin koulun vanhempainyhdistyksen toinen toimintakausi lähti liikkeelle vuosikokouksesta 30.9.2014. Vuosikokous pidettiin Lapin koululla. Vuosikokouksen yhteydessä valittiin uusi hallitus, johon tuli 10 jäsentä. Yhdistyksen puheenjohtajana jatkoi Katja Lepistö. Jarkko Laukkanen jatkoi varapuheenjohtajana. Sihteeriksi ja rahastonhoitajaksi valittiin Jonna Aro. Hallituksen muiksi jäseniksi valittiin Anna Aro, Jenni Junnila, Katja Salminen, Katri Laaksonen, Kati Pertola, Henna Lamminen ja Eija Kallio. Toiminnantarkastajaksi valittiin Katja Tuominen ja Jemina Ala-Siuru.

Lapin koulun vanhempainyhdistys liittyi Suomen vanhempainliiton jäseneksi syksyllä 2014. Syksyn aikana Lapin koulun vanhempainyhdistys aloitti tiedottamisen myös Lapin koulun Pedanet – sivuilla.

Lapin koulussa aloitti toimintansa yhteisöllinen oppilashuoltoryhmä. Vanhempainyhdistyksestä oppilashuoltoryhmään valittiin varapuheenjohtaja Jarkko Laukkanen ja sijaiseksi Anna Aro. Oppilashuoltoryhmässä käsiteltiin vuoden aikana mm. koulun sääntöjä ja oppilashuoltosuunnitelmaa. Vanhempainyhdistys osallistui oppilashuoltoryhmän ja koulun järjestämään toiminnalliseen vanhempainiltaan keväällä 2015.

Kodin ja koulun päivää Lapin koulussa vietettiin jälleen avoimien ovien päivänä 31.10.2014. Vanhempainyhdistys järjesti päivän aikana kahvituksen ja arpajaiset.

Toimintavuoden aikana Lapin koulun oppilaille hankittiin ksylitolipastilleja. Pastillien hankintaan osallistuivat myös Kuljetus Jani Laaksonen ja Lions Club ry Ladyt. Keväällä opettajien toiveiden mukaan kaikille Lapin koulun oppilaille hankittiin muistitikut. Oppilas saa muistitikun käyttöönsä ekaluokalla ja sinne voidaan tallentaa oppilaan tehtäviä aina ensimmäisestä luokasta kuudenteen asti. Muistitikkujen toimitus viivästyi siten, että oppilaat saavat ne käyttöönsä koulutyön alettua syksyllä 2015. Keväällä hankittiin myös jumppapalloja jokaiseen luokkaan. Jouluna oppilaat saivat kirjoittaa joulupukille. Kirjeissä toivottiin liikuntavälineitä, askarteluvälineitä ja erilaisia pelejä. Jokaisen luokan toiveet toteutettiin ja joulupukki kävi jakamassa lahjapussit joulujuhlassa. Kevätjuhlassa jaettiin jälleen Hymy-veistokset neljännen luokan kahdelle tytölle ja pojalle. Oppilaat olivat valinneet Hymy-veistoksen saajat.

Huhtikuussa vanhempainyhdistys järjesti AHAA-teatterin vierailun koululle. Kaikki koulun oppilaat seurasivat Maltin ja Valtin seikkailuja. Näytöksiä oli kaksi ja mukaan mahtui myös tulevia Lapin koulun oppilaita päiväkodista ja perhepäivähoidosta.

Vappuna järjestettiin Lapin työväentalolla yhdessä Rauman kaupungin nuorisotoimen kanssa disco. Disco onnistui hyvin ja paikalle saapui noin 100 Lapin koulun oppilasta. Lapsilta tulleen palautteen mukaan ilta oli kiva ja toiveita seuraavasta discosta jo esitettiin. Suunnitteilla onkin järjestää disco sekä keväällä että syksyllä.

Toimintakauden viimeinen talkootyö järjestettiin heinäkuussa. Neljänä keskiviikkona innokkaat vanhemmat kokoontuivat K-Market Vesseliin keräilemään vanhuksille kauppakasseja. Talkootyöllä saatiin hankittua rahat oppilaiden muistitikkuihin. Kauppakassien keräilyn maksoi Kuljetus Jani Laaksonen.

Toiseen toimintavuoteen on mahtunut paljon erilaista toimintaa Lapin koulun oppilaiden hyväksi. Näin ollen Lapin koulun vanhempainyhdistys kiittää kuluneesta vuodesta Lapin koulun oppilaita ja heidän vanhempiaan, Lapin koulun opettajia sekä yhteistyötä tehneitä tahoja.

Vuosikertomus 2013-2014

Lapin koulun Vanhempainyhdistyksen vuosikertomus 2013 – 2014

Lapin koulun vanhempainyhdistyksen perustava kokous pidettiin 9.4.2013 rehtorin Matti Heinilän johdolla. Kokouksessa oli läsnä 12 Lapin koulun vanhempaa. Kokouksen osallistujien joukosta valittiin puheenjohtajaksi Katja Lepistö, varapuheenjohtaja Jarkko Laukkanen, sihteeriksi Jonna Aro ja hallituksen muiksi jäseniksi Jenni Junnila, Anna Aro, Kati Pertola, Katja Salminen, Henna Lamminen, Katri Laaksonen ja Virpi Tähtinen.

Lapin koulun vanhempainyhdistys rekisteröitiin ja päätös rekisteröinnnistä saatiin 11.10.2013. Vanhempainyhdistykselle perustettiin Facebook – sivut ja logona on päätetty käyttää Lapin koulun logoa.

Vanhempainyhdistys, koulun johtokunta ja kuolu ovat kuluneen toimintakauden aikana tehneet yhteistyötä kehittääkseen liikennejärjestelyitä koulun alueella.

Lapin koulu osallistui valtakunnalliseen Kodin ja koulun päivään 27.9.2013. Vanhempainyhdistys järjesti yhdessä koulun kanssa avoimien ovien päivän. Päivän aikana vanhemmat saivat osallistua lastensa koulutunteihin opettajien johdolla. Päivä alkoi rehtorin aamukahvilla. Kahvin äärellä vanhemmilla oli mahdollisuus tavata toisia vanhempia ja koulun opettajia. Vanhempainyhdistys tarjosi kahvia ja leivonnaisia vanhemmille koko päivän ajan. Päivän aikana myytiin myös arpoja. Oppilaille tarjottiin mehua ja leivonnainen ruokailun yhteydessä. Kodin ja koulun päivä avoimien ovien päivänä sai suuren suosion.

Kodin ja koulun päivänä kerättiin adressia energiajuomien myynnin rajoittamiseksi alle 16-vuotiailta Lapin kaupoissa. Adressin allekirjoitti kaikenkaikkiaan 163 henkilöä, mikä todettiin liian pieneksi määräksi asian viemiseksi eteenpäin. Asiaan päätettiin palata myöhemmin. Vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja osallistui yhdessä Rauman kaupungin nuoriso-ohjaajan kanssa Länsi-Suomen haastatteluun, jossa käsiteltiin energiajuomia.

Lapin koulun vanhempainyhdistys aloitti yhteistyön Rauman kaupungin nuorisotoimen kanssa. Nuoriso-ohjaaja Mirja Parjanen osallistui vanhempainyhdistyksen kokoukseen 6.11.2013. Nuoriso-ohjaaja kertoi nuorisotoiminnasta Lapin alueella. Nuorisotoimen ja kuolun kanssa järjestettiin koko koulun yhteinen vanhempainilta 10.4.2014. Vanhempainillassa Parjanen kertoi nuorisotoiminnasta Lapissa, vanhempainyhdistys piti puheenvuoron ja Sara Perttu esitteli Myllyhoitoyhdistyksen toimintaa. Vanhempainyhdistys järjesti kahvituksen iltaan.

Ensimmäisen vuoden aikana hankkittiin koululle liukureita (150 kpl). Liukurit lahjoitettiin koulun käyttöön joulujuhlassa. Koululta saadun palautteen mukaan liukurit olivat kovassa käytössä vaikka talvi oli hyvin vähäluminen. Keväällä puolestaan hankittiin erilaisia välituntivälineitä (mm. jalkapalloja, hyppynaruja, twist-naruja, sählymailoja) koulun käyttöön.

Koulun kevätjuhlassa vanhempainyhditys jakoi Hymy-veistokset neljännen luokan neljälle oppilaalle. Jatkossa Hymy-veistokset tullaan lahjoittamaan vuosittain neljännen luokan oppilaille.