2. Esiopetuksen tehtävä ja yleiset tavoitteet

2.6 Paikallisesti päätettävät asiat

ESIOPETUKSEN JÄRJÄSTÄMINEN PYHÄNNÄLLÄ

Pyhännällä esiopetus järjestetään sivistystoimen hallinnoimana. Esiopetus järjestetään Pyhännän koulukeskuksen yhteydessä.

Pyhännällä esiopetukseen osallistuvan lapsen on mahdollisuus käyttää päivähoitopalveluja. Esikoululaisten päivähoito järjestetään samoissa esiopetuksen tiloissa, osittain myös saman henkilökunnan voimin. Näin lapsen päivä on mahdollista rakentaa kokonaisuudeksi ottaen huomioon esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen tavoitteet.

Pyhännällä lapsen esiopetuksen päivän tulee rakenteellaan, sisällöillään ja toimintatavoillaan luoda mahdollisuudet rauhalliseen työskentelyyn, leikkiin ja muuhun toimintaan, yhdessä tekemiseen ja oppimiseen, omaan rauhaan sekä oppimisen ilon ja mielekkyyden kokemuksiin.

ESIOPETUKSEN TEHTÄVÄ OSANA OPPIMISEN POLKUA PYHÄNNÄLLÄ

Pyhännällä varhaiskasvatus, esiopetus ja perusopetus ovat sivistystoimen hallinnoimaa toimintaa. Tämä mahdollistaa joustavat siirtymät ja saumattoman yhteistyön eri toimijoiden välillä. Varhaiskasvatus ja siihen kuuluva esiopetus sekä perusopetus muodostavat lapsen kehityksen kannalta johdonmukaisesti etenevän kokonaisuuden. Esiopetusvuosi antaa lapselle aikaa oppia toimimaan ryhmän jäsenenä. Lisäksi lapsi saa mahdollisuuden hankkia taitoja, jotka helpottavat ja motivoivat häntä oppimaan uusia asioita. Esiopetuksessa leikillä on tärkeä merkitys uusien taitojen opettelemisessa, mutta samalla pyritään opettelemaan tulevalle koululaiselle tärkeitä perustaitoja sekä ottamaan vastuuta omasta oppimisesta.

YLEISET KASVATUKSEN JA OPPIMISEN TAVOITTEET

Lapsen myönteinen minäkuva vahvistuu

  • lämmin vuorovaikutus
  • lapselle annetaan paljon onnistumisen kokemuksia sekä elämyksiä ja tilanteita, joissa voi kokeilla omia rajojaan
  • tehtävien tulee olla sopivassa suhteessa lapsen taitoihin
  • lapsen tulee kokea, että hänen tekemisiänsä arvostetaan aidosti
  • yhteistyö vanhempien kanssa

Lapsen oppimaan oppimisen taidot kehittyvät

  • leikin kautta oppiminen on tärkeää
  • käytetään monipuolisia oppimismenetelmiä; leikki, pari- ja ryhmätyöskentely, itsenäinen työskentely jne.
  • erilaiset tutkimusprojektit ja teemat, samalla kehittyvät myös oppimaan oppimisen taidot
  • aiheita projekteihin ja teemoihin tulisi tulla myös lapsilta; käsitellään sellaisia asioita, joista lapset ovat kiinnostuneita

Lapsi omaksuu perustietoja, - taitoja ja - valmiuksia eri alueilta ikänsä ja edellytystensä mukaisesti

  • oppii toimimaan ryhmän jäsenenä
  • opetuksessa ja tehtävissä edetään tutusta tuntemattomaan
  • retket ja vierailut erilaisiin paikkoihin

Leikin kautta oppiminen on keskeisintä

  • roolileikit, mielikuvitusleikit, ohjatut leikit

Lapsi oppii ymmärtämään vertaisryhmän merkityksen oppimisessa

  • tutorointia eli pidemmälle edistyneet lapset auttavat toisia.
  • omien tehtävien ja toimintojen valmistuttua lapset menevät auttamaan toisia, joilla tehtävät ovat vielä kesken
  • toiminnasta tulleiden jälkien ja sotkujen siivoaminen yhdessä; tavoitteena päästä pois ajattelusta: ” Minä en sitä siihen laittanut, joten ei minun tarvitse sitä korjata poiskaan.”

Lapsi säilyttää oppimisen ilon ja innostuksen

  • onnistumisen kokemukset erilaisissa tehtävissä ja toiminnoissa
  • lapsen kehitystason mukaisia tehtäviä ja toimintoja
  • ohjaajan kannustava suhtautuminen

Lapsi uskaltaa luovasti ja rohkeasti kohdata uudet oppimishaasteet

  • leikin avulla roolissa lapsi uskaltaa kokeilla erilaisia asioita helpommin, koska tapahtumat tapahtuvat roolihahmolle, eivät lapselle itselleen
  • aikuisen rohkaiseva suhtautuminen

Lapsi oppii pohdintaa oikeasta ja väärästä

  • asioita pohditaan konkreettisissa tilanteissa ja arkipäivän elämässä
  • ohjeiden konkreettisuus (esim. mitä tarkoittaa ” olla kunnolla”)

Lapsen toiminta vastuuntuntoisen yhteisön jäsenenä vahvistuu

  • aikuinen järjestää sosiaalisia tilanteita: leikit, pelit, projektit
  • toiminnan kautta vastuun konkretisointi
  • vastuuntuntoisuus, esim. lelut ja pelit kerätään, askartelun jälkeen oma paikka siistiksi
  • erilaisia vastuualueita lapsille: esim. viikon apulainen, järjestäjä

Lapsi harjoittelee yhteiselämän pelisääntöjä ja sitoutumista niihin

  • tehdään esikouluun yhteiset säännöt: mitä saa tehdä ja mitä ei; käytännössä annetaan lasten itse keksiä, jolloin sitoutuminen on helpompaa
  • harjoitellaan päivittäin erilaisten pelien ja leikkien kautta sääntöjä

Lapsi sisäistää yhteiskuntamme hyviä tapoja ja ymmärtää niiden merkityksen osana jokapäiväistä elämää

  • kasvattajan esimerkki on tärkeä
  • tehdään vierailuja erilaisiin paikkoihin esim. kauppa, kirjasto, koulu ja samalla opetellaan, miten näissä paikoissa käyttäydytään
  • osallistutaan erilaisiin tapahtumiin ja pohditaan niissä käyttäytymistä
  • muistetaan tervehtiminen, kiitos ja ole hyvä – sanojen merkitys
  • huomioidaan hyvä käytös

Lapsi oppii paremmin hallitsemaan itseään ja opettelee selviytymään arkipäivän tilanteissa

  • erilaiset pelit, leikit, keskustelut ja draama kasvatuksessa
  • kaikki arkipäivän tilanteet esim. mihin laitetaan pipot, hanskat, sukset, luistimet ja huolehditaan omista välineistä ja vaatteista.
  • harjoitellaan myös häviämistä esim. erilaisten pelien ja leikkien avulla ohjatusti sekä vapaasti toteutettuna
  • keskustellaan erilaisista tunteista ja tunnetiloista

Lapsi oppii ymmärtämään tasavertaisuutta ja hyväksymään ihmisten erilaisuuden

  • suvaitsevaisuus omassa ryhmässä ja kouluyhteisössä
  • korostetaan, että jokainen on hyvä jossakin ja luodaan opetustilanteet niin, että kaikki saisivat olla hyviä jossakin asiassa
  • jokainen saa vuorollaan olla ensimmäinen, mutta myös viimeinen
  • jokainen saa olla esillä ja kertoa omat asiansa niin, että kaikki kuuntelevat häntä esim. viikon päähenkilö

Lapsi kiinnostuu luonnosta ja saa käsityksen omasta riippuvuudestaan ja vastuustaan sekä luonnosta että rakennetusta ympäristöstä

  • kiinnitetään huomiota siihen, miten oma toiminta vaikuttaa luontoon ja omaan elinympäristöön
  • ohjataan lapsia siisteyteen
  • ohjataan lapsia noudattamaan kestävän kehityksen periaatteita

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä