Kurinpidollisten keinojen käyttö Punkalaitumen lukiossa

Yleiset käytänteet

Miten suunnitelmasta, järjestyssäännöistä ja laissa säädetyistä kurinpidollisista keinoista tiedotetaan eri tahoille

Koteja tiedotetaan kurinpitokeinoista lukuvuoden alussa jaettavan tai julkaistavan koulutyön tiedotteen yhteydessä. Muut tahot saavat em. tiedot opetussuunnitelmasta tai koulujen www-sivujen kautta.

 

Miten huolehditaan henkilökunnan perehdyttämisestä ja osaamisen varmistamisesta kurinpidollisten toimivaltuuksien käyttämisestä

Kun kurinpidollisia keinoja käytetään, noudatetaan lukiolakia. Muita kuin lakiin perustuvia ojentamis- ja kurinpitokeinoja ei voi käyttää. Koulun johto on vastuussa henkilökunnan perehdyttämisestä ja osaamisen varmistamisesta. Uuden henkilökunnan perehdyttämisessä varmistetaan, että työntekijä tutustuu kurinpidollisia keinoja koskevaan suunnitelmaan.

 

Mitkä ovat menettelytavat suunnitelman seuraamista sekä toteutumisen ja vaikuttavuuden arviointia varten

Ryhmänohjaaja seuraa luokkansa opiskelijoiden kurinpitomenettelyjä. Koulun yhteisöllinen oppilashuoltoryhmä seuraa seuraamusten kertymistä ja arvioi niiden vaikuttavuutta. Yksittäisen opiskelijan kohdalla seurataan, onko kurinpitokeinoilla vaikutusta käyttäytymiseen. Näin arvioidaan, mikä on edellä mainittujen keinojen vaikuttavuus. Kurinpitokeinojen ollessa jatkuvia, on syytä miettiä muita vaikuttavampia toimenpiteitä ja apukeinoja yksilöllisessä oppilashuoltoryhmässä. Opetuksen järjestäjä seuraa kurinpidollisten keinojen käyttöä ja niiden kehittymistä vuosittain sekä päivittää tätä suunnitelmaa tarvittaessa.

 

 

 

Sovittelu vaihtoehtona ja vahingonkorvaus

Sovittelu perustuu osallisten suostumukseen ja sitä voidaan käyttää kasvatuksellisten tai kurinpidollisten seuraamusten sijasta tai ohella. Erityisesti tapauksissa, jossa asiaton käytös tai erimielisyys on henkilöiden välistä. Opiskelijan aiheuttamissa vahingoissa noudatetaan vahingonkorvauslakia. Vahingoista ilmoitetaan opiskelijan huoltajalle, mikäli opiskelija on alaikäinen.

 

 

Kurinpidolliset keinot sekä turvaamistoimet opetuksessa

Mitkä ovat lainsäädäntöä tarkentavat ja täydentävät menettelytavat rike-, vilppi- ja häiriötilanteissa, asioiden selvittämisvastuut, työnjako sekä kuulemis- ja kirjaamismenettelyt

Kurinpidolliseen keinoon johtanut teko yksilöidään, opiskelijan näkemys asiasta kuullaan sekä tarvittaessa hankitaan muuta selvitystä. Muuta tarvittavaa selvitystä voidaan hankkia muilta opiskelijoilta, koulun henkilökunnalta tai muista asiaa selventävistä lähteistä.

Opettajalla ja rehtorilla on oikeus ottaa haltuun esine tai aine, jota opiskelijalla ei ole oikeutta pitää hallussaan koulussa tai koulun muussa toiminnassa, taikka jolla häiritään oppimista tai opetusta. Jos on ilmeistä, että opiskelijalla on hallussaan turvallisuutta vaarantava esine tai aine, eikä opiskelija luovuta esinettä tai ainetta tai luotettavasti osoita, ettei opiskelijalla ole sitä hallussa, on opettajalla ja rehtorilla oikeus tarkastaa opiskelijan tavarat esineen tai aineen haltuun ottamiseksi. Esineitä tai aineita haltuun otettaessa opiskelijaa tulee ensisijaisesti pyytää luovuttamaan esine tai aine. Esineiden tai aineiden haltuunotto ja tavaroiden tarkastaminen tulee suorittaa mahdollisimman turvallisesti ja hienotunteisesti sekä niin, että opiskelijan koskemattomuuteen ja yksityisyyteen ei puututa enempää kuin on välttämätöntä.

 

 

ESINE TAI AINE

HALTUUNOTTO

VÄLTTÄMÄTTÖMÄT VOIMAKEINOT HALTUUNOTOSSA

TAVAROIDEN TARKASTAMINEN

omaa tai muiden turvallisuutta vaarantava esine tai aine

mahdollista, luovutetaan esineestä tai aineesta riippuen huoltajalle tai poliisille

mahdollista, jos opiskelija koettaa vastarintaa tekemällä välttää haltuun ottamisen

mahdollista, jos hallussa pito on ilmeistä ja opiskelija ei luovuta tai luotettavasti osoita, että hänellä ei ole esinettä tai ainetta hallussa

opetusta tai oppimista häiritsevä esine tai aine

mahdollista, luovutetaan opiskelijalle oppitunnin tai viimeistään työpäivän jälkeen, jos häirinnän jatkuminen on todennäköistä

mahdollista, jos opiskelija koettaa vastarintaa tekemällä välttää haltuun ottamisen

mahdollista vain, jos esine tai aine on myös omaa tai muiden turvallisuutta vaarantava(kts. yltä)

erityisesti omaisuuden vahingoittamiseen soveltuva esine tai aine, jonka hallussapidolle ei ole hyväksyttävää syytä

mahdollista, luovutetaan esineestä tai aineesta riippuen huoltajalle tai poliisille

ei mahdollista, ellei esinettä tai ainetta käytetä opetuksen tai oppimisen häirintään

mahdollista vain, jos esine tai aine on myös omaa tai muiden turvallisuutta vaarantava (kts. yltä)

muussa laissa, kuten tupakka-, alkoholi- tai järjestyslaissa, kielletty esine tai aine

mahdollista, luovutetaan esineestä tai aineesta riippuen huoltajalle tai poliisille

ei mahdollista, ellei esinettä tai ainetta käytetä opetuksen tai oppimisen häirintään

mahdollista vain, jos esine tai aine on myös omaa tai muiden turvallisuutta vaarantava(kts.yltä)

 

Huoltajaa tiedotetaan (mikäli opiskelija on alaikäinen) kurinpidollisista keinoista sekä muista kurinpito- ja turvaamistoimenpiteistä ensisijaisesti oppilashallintojärjestelmän kautta tai tilanteesta riippuen puhelimitse. Opiskelijan määrääminen poistumaan, opiskelijan opetukseen osallistumisen epääminen, esineen tai aineen haltuunotto sekä opiskelijan tavaroiden tarkistaminen kirjataan oppilashallintojärjestelmään. Kurinpidollisiin keinoihin liittyviä kirjauksia säilytetään kulloinkin voimassa olevien kunnallisia asiakirjoja koskevien määräysten ja suositusten mukaisesti.

 

Kurinpidollisia keinoja koskeva suunnitelma

Miten hallinnon yleisten oikeusturvaperiaatteiden noudattaminen varmistetaan kurinpidollisia keinoja käytettäessä:

 Kurinpidollisen seuraamuksen harkinnan yhteydessä tulee aina ottaa huomioon sekä teon laatu että opiskelijan ikäkausi ja kehitys. Käytettyjen menetelmien ja seuraamuksien on oltava oikeassa suhteessa tekoon tai laiminlyöntiin. Samanlaisista teoista tulee tekijästä riippumatta määrätä samanlaisia seuraamuksia, kuitenkin siten, että tekojen toistuminen voidaan ottaa huomioon raskauttavana tekijänä.

Mitkä ovat lainsäädäntöä tarkentavat ja täydentävät menettelytavat rike-, vilppi- ja häiriötilanteissa, asioiden selvittämisvastuut, työnjako sekä kuulemis- ja kirjaamismenettelyt

 

TAPAHTUNUT RIKE

SEURAAMUS

HUOMIOITAVAA

1) tupakoi kielletyllä alueella tai pitää esillä tupakkatuotteita tai tupakan vastikkeita

2) oppitunnin häirintä

3) vilpin yritys(lunttaus, plagiointi yms.)

4) luvattomia poissaoloja

 

-Opetusta häiritsevä opiskelija voidaan poistaa opetustilasta

-Keskustelu/ohjaus

- Lisäksi lunttauksen/plagioinnin seurauksena kyseinen suoritus voidaan hylätä.

Ryhmänohjaaja käy ohjauskeskustelun ensimmäisellä kerralla ja ilmoittaa alaikäisen opiskelijan kohdalla asiasta huoltajalle.

Opiskelija ohjataan tarvittaessa kuraattorille/terveydenhoitajalle.

Toistuvasta rikkomuksesta seuraa kirjallinen varoitus( opiskelijalle selvitetään kirjallisen varoituksen merkitys).

Ohjauskeskustelu kirjataan Wilmaan.

 

1) häiritsee opetusta ohjauskeskustelun jälkeen edelleen

2) käyttäytyy väkivaltaisesti tai uhkaavasti

3) menettelee toistuvasti vilpillisesti tai rikkoo oppilaitoksen järjestystä

4) esiintyy päihteiden vaikutuksen alaisena oppilaitoksessa, oppitunneilla, koulussa tai koulun järjestämässä tilaisuudessa

5) tupakoi kielletyllä alueella tai pitää esillä tupakkatuotteita toistuvasti

6) luvattomia poissaoloja toistuvasti yhteydenotoista ja keskusteluista huolimatta

Rehtorin kirjallinen varoitus

( hallintopäätös).

Lisäksi lunttauksen/plagioinnin seurauksena kyseinen suoritus voidaan hylätä.

Kurinpitorangaistuksen syynä oleva teko tai laiminlyönti on yksilöitävä, hankittava tarpeellinen selvitys, varattava opiskelijalle tulla kuulluksi, kuultava myös huoltajaa( alle 18 v), toimenpiteet tulee kirjata ja päätöksestä on annettava kirjallinen päätös.

Päätöksestä voi hakea muutosta hallinto-oikeudelta. Valitus tulee tehdä 14 päivän kuluessa tiedoksi saannista.

Teko tai laiminlyönti on vakava tai jos opiskelija jatkaa epäasiallista käyttäytymistä kirjallisen varoituksen saatuaan.

Oppilaitoksesta(lukio) erottaminen määräajaksi, enintään vuodeksi(hallintopäätös).

Päätöksen tekee kunnan opetuksesta vastaava lautakunta

Kurinpitorangaistuksen syynä oleva teko tai laiminlyönti on yksilöitävä, hankittava tarpeellinen selvitys, varattava opiskelijalle tulla kuulluksi, kuultava myös huoltajaa( alle 18 v), toimenpiteet tulee kirjata ja päätöksestä on annettava kirjallinen päätös.

Päätöksestä voi hakea muutosta hallinto-oikeudelta. Valitus tulee tehdä 14 päivän kuluessa tiedoksi saannista.

Opiskelija, joka pätevää syytä ilmoittamatta on poissa opetuksesta yli 6 viikkoa, tai jos on ilmeistä, ettei hänen tarkoituksenaan ole jatkaa opintoja.

Opiskelija katsotaan eronneeksi ja päätöksen eroamisesta tekee lukion rehtori.

Kaksi kirjettä

1) kirjeessä annetaan tiedoksi mahdollisuus tulla kuulluksi seuraavan kahden viikon aikana

2. kirje on päätös eronneeksi katsomisesta( alle 18v huoltajalle tieto). Kirjeeseen liitetään erotodistus.

Päätöksestä voi hakea muutosta aluehallintovirastolta

 

 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä