Jousisoitinten opiskelu

Jousisoitinten opiskelu

Jousisoittimia ovat viulu, alttoviulu, sello ja kontrabasso. 

Jousisoittimen opiskelu on tavoitteellinen ja pitkäjänteinen harrastus. Hyvästä soittotaidosta on hyötyä useilla elämän alueilla. Soittoharrastus voi johtaa myös ammattiin musiikin parissa.

Sopiva jousisoittimen opiskelun aloitusikä on 6–8 vuotta. Kontrabasson soitossa aloitusikä riippuu jonkin verran myös lapsen koosta.

Jousisoitin on kiehtova ja vaativa instrumentti. Sävelpuhtaus ja kaunis äänenlaatu vaativat soittoasentojen kärsivällistä hiomista opettajan avulla soittotunnilla ja säännöllistä harjoittelua kotona. Vanhempien tuki ja läsnäolo on tärkeää etenkin opintojen alkuvaiheessa.

Yksilö- ja ryhmäopetusta

Opetusta annetaan ryhmissä ja yksilöopetuksena. Jousisoittimiin voi tutustua jo musiikkileikkikoulun aikana.

Luonteva tapa aloittaa jousisoittimen opiskelu on valmentava soitonopetus pienryhmässä. Sen jälkeen soitonopiskelu jatkuu musiikin perusopetuksen oppilaana, jolloin oppilas saa henkilökohtaisten soittotuntien lisäksi opetusta myös musiikin perusteissa ja yhteissoitossa.

Soittimen voi myös vuokrata

Lapsi tarvitsee sopivan kokoisen soittimen, jonka voi ostaa itse tai vuokrata opistosta. Opettaja avustaa mielellään soittimen hankinnassa. Kun lapsi kasvaa, soitin vaihdetaan sopivan kokoiseksi muutaman vuoden välein.

Esiintymisiä ja kuuntelua

Esiintymiset ovat osa jousisoittajan elämää. Ne juhlistavat arkista aherrusta ja innostavat soitonopiskelussa eteenpäin. Konserteissa käyminen, musiikin kuuntelu, musiikin perusteiden opinnot ja tasosuoritukset tukevat soitonopiskelua.

Mukaan orkesteriin

Opistossa toimii useita eritasoisia orkestereita ja pienyhtyeitä, joissa jousisoittaja pääsee yhteissoiton makuun pian opiskelun alettua.

Jousisoittimia käytetään monipuolisesti klassisessa musiikissa, kansanmusiikissa, jazzissa, elokuva- ja muussa viihdemusiikissa.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä