Taustaa:

Moniäänistä musiikkia kirjoittaessa tulee nopeasti vastaan ongelma: Kuinka kirjoitetussa musiikissa hallitaan aikaa siten, että musisoijat pystyvät musisoimaan yhdessä siitä huolimatta, että esittävät vain omaa osuuttaan kokonaisuudesta. Tähän löytyi vastaus nuottisymboleista. Tietyn näköinen nuotti kestää tietyn aikaa suhteessa pulssiin. Tästä ajatuksesta syntyivät nuottisymbolit, joita me vielä tänäkin päivänä käytämme. Niiden kirjoitusasu on hieman aikojen saatossa muuttunut (sulkakynällä on paljon vaikeampi piirtää pergamentille ympyröitä, kuin suoria viivoja), mutta pohjimmiltaan symbolit ja niiden nimet ovat vieläkin samoja.

Nuottien nimet:

Mensuraalinotaation aikaan nuottien nimet vakiintuivat sellaisina kuin me ne nykyään tunnemme. Tällä kurssilla käytämme nuottien latinankielisiä nimiä, mutta niille on myös suomenkieliset käännökset, joita voisimme käyttää.






Nuoteille on myös niitä vastaavat tauot:





Kurssin aikana tulemme käyttämään joistakin nuoteista lyhenteitä.
L=Longa
B=Brevis
S=Semibrevis
M=Minima

Mensuraatio ja Pulssi:

Nuottien jakautuminen joko täydellisesti (kolmeen) tai epätäydellisesti (kahteen)

Täydellisyys sai merkityksensä uskonnosta. Kristinuskossa on käsitys kolmiyhteisestä Jumalasta. Eli kaikki mikä jakautuu kolmeen, on täydellistä jakautumista. Täydellistä jakaantumista merkitään kokonaisella ympyrällä.

Toisaalta, mikäli kolmesta puuttuu yksi osa, kyseessä on kahdeksi jakautuminen, epätäydellisyys. Tätä merkitään avoimellä ympyrällä tai puoliympyrällä.

Mensuraatio:

Nykyään nuotin alussa on tahtiosoitus, mutta vanhan musiikin nuoteissa on mensuraatiomerkki. Näitä merkkejä ovat O, joka osoittaa täydellisen jakautumisen kolmeen, tai C, joka osoittaa epätäydellisen jakautumisen kahteen.

Nuotit jakautuvat pienempiin osiin, mensuraation mukaan joko kolmeen (täydellinen jako - parfait) tai kahteen (epätäydellinen jako - imparfait)
Täydellisen ja epätäydellisen jaon tunnistaa mensuraatiomerkistä. Ympyrä O on aina täydellinen - kolmeen jako. Puoliympyrä C on aina epätäydellinen - kahteen jako.

Mensuraation tasoja on kaksi Modus ja Tempus.

Modus-taso jakautuu kahteen:
Modus Maior ja modus minor

Modus maior -tasolla maxima jakautuu longiksi seuraavasti:
Modus maior parfait - maxima kestää kolme longaa
Modus maior imparfait - maxima kestää kaksi longaa.
Modus maior tason tunnistaa mensuraatiomerkin vieressä olevasta 3 merkistä.
Huomioitavaa on, että Modus maior on hyvin vanha nuotinnustapa, eikä ollut enää käytössä 1500-luvulla.


Modus minor -tasolla Longa jakautuu breviksiksi:
Modus minor parfait - Longa kestää kolme brevistä
Modus minor imparfait - Longa kestää kaksi brevistä
Modus minor tason tunnistaa mensuraatiomerkin vieressä olevasta 2 merkistä.


Tempus tasolla jaetaan Brevis semibreviksiksi:
Tempus Parfait - Brevis kestää kolme semibrevistä. Tempus parfait tason osoittaa pelkkä O-mensuraatiomerkki.
Tempus Imparfait - Brevis kestää kaksi semibrevistä. Tempus imparfait tason osoittaa pelkkä C-mensuraatiomerkki.


Nuotinlukua saattaa hankaloittaa se, että nuotteihin ei kuitenkaan aina merkitty onko kyseessä mensuraation Modus vai Tempus taso. Tällöin se selviää nuottikirjoituksesta, taukojen ja sävelten kestoista.

Tämän lisäksi nuoteissa käytetään joskus vaihtelevaa syväjaon tasoa nimeltään Prolatio:
Prolatio tarkoittaa, kuinka semibrevis jaetaan minimoiksi. Prolatio-taso toteutuu sekä tempus parfait että tempus imparfait tasolla.
Prolatio maior, jossa semibrevis jaetaan kolmeksi minimaksi. Tätä merkitään pisteellä mensuraatiomerkin sisällä.
Prolatio minor, jossa semibrevis jakautuu kahdeksi minimaksi. Tätä merkitään pelkällä mensuraatiomerkillä.

Nuottiavaimet:

Mensuraalinotaatiossa käytettiin samoja nuottiavaimia, kuin nykyaikaisessakin nuotinkirjoituksessa. Niiden ulkoasu on muuttunut aikojen saatossa. Avaimia ovat G-avain, joka osoittaa 1-viivaisen g:n paikan, C-avain, joka osoittaa 1-viivaisen c:n paikan ja F-avain, joka osoittaa pienen f:n paikan. 



Huomioitavaa nuottiavaimissa on se, että niistä jokainen voi ainakin periaatteessa olla millä tahansa viivalla. Tämä johtui siitä, että koska kirjoittaminen oli tuohon aikaan erittäin kallista, tuli kaikkien nuottien mahtua kaiken aikaa viivastolle. Oli siis halvempaa siirtää nuottiavainta, vaikka kesken kappaleen, kuin piirtää ylimääräisiä apuviivoja.

Esimerkkejä musiikista ja käsikirjoituksista:

Ave Regina Celorum
Nuottiesimerkissä on kolmiääninen kappale. Vasemmalla sivulla on ylin ääni: Superius ja oikealla ylempänä Tenor ja alempana Contratenor.
Anfangin vieressä näkyy kaikilla viivastoilla C-avain, jokaisella eri korkeudella. Tämän lisäksi Superiuksen nuotissa on alussa ylimmällä viivalla mensuraatiomerkki, joka osoittaa kappaleen olevan Tempus parfait jaolla, sekä prolatio minor. Laskemme siis sykettä kolmen semibreviksen jaksoissa ja semibrevis jakautuu kahdeksi minimaksi. Huomioitavaa on kuitenkin, että Tenor tai Contratenor äänille ei ole merkitty mensuraatiomerkkiä. Niissä jako on joko ilmiselvä, tai teosta laulettaessa oletetaan, että niiden äänien laulajat vilkaisevat mensuraation Superiuksen alusta.

Tämä teos on kokoelmassa Leuven Chanconnier, jonka omistaa nykyisin Alamire-säätiö. Säätiö on taltioinut alkuperäisiä käsikirjoituksia ja ottanut niistä korkeatasoisia kuvia. Käsikirjoitusten kuvat ovat vapaasti katsottavissa IDEM-database sivulla.

Muita lähteitä, joista pääsee tutkimaan vanhan musiikin käsikirjoituksia:
Vatikaanin kirjasto
https://www.diamm.ac.uk/

Tehtävä:

Tutustu tekstin linkkeihin, katsele käsikirjoitusten kuvia ja symboleita. Onko siellä kiinnostavia kuvia? Löydätkö mitä eri nuottiavaimia, mensuraatiomerkkejä ja erimittaisia säveliä?