Ranskalais-flaamilainen polyfonia syntyi nimensä mukaisesti pohjoisranskalaisilta, alankomaalaisilta ja flaamilaisilta säveltäjiltä, jotka toimivat hoveissa ja kaupungeissa ympäri Eurooppaa. Tarkastelemme tässä oppimateriaalissa erityisesti Schelde joen varrella vaikuttaneita säveltäjiä.

Schelde-joki oli taloudellisesti merkittävä kulkuväylä, sillä sitä pitkin oli helppo kuljettaa tuotteita ja sen varrella tehtiin kauppaa. Joen varrelle kehittyi kaupan keskittymiä, joissa musiikki oli merkittävässä osassa. Musiikillisesti merkittäviä kaupunkeja joen varrella on muun muassa: Cambrai, (jossa vaikuttivat säveltäjät Guillaume Dufay ja Josquin Desprez) Valenciennes, Tournai ja lopulta Antwerpen. Joen varrella sijaitsee kaupunki Bornem, jonka musiikkikoulusta meille opetettiin tämä oppimateriaali. Bornemissa on alue Weert, joka on säveltäjä madrigalisti Giaches de Wertn synnyinpaikka. Giaches de Wertn musiikki vaikutti erityisesti Claudio Monteverdiin.

Varhainen polyfoninen musiikki syntyi improvisoituna musiikkina. Tuohon aikaan messuun kuului lauluosuuksia, joissa kuoropojat lauloivat aina saman gregoriaanisen sävelmän samaan messun kohtaan. Päivään kuului useampi jumalanpalvelus ja sen myötä sama sävelmä tuli laulettua moneen kertaan. Nuoret pojat luultavasi kyllästyivät varsin pian laulamaan aina samaa asiaa ja keksivät sävelmien päälle toisen äänen ja myöhemmin kolmannen, neljännen ja lopulta hyvinkin monimutkaisen polyfonisen kudoksen.

Musiikin taltiointi

1400 -1600 -luvulla ainoa tapa tallentaa musiikkia oli kirjoittaa se muistiin. Ei ollut äänilevyjä tai muuta tapaa tallentaa soivaa ääntä ja toistaa sitä. Ainoa tapa oli kirjoittaa musiikki nuotteina ylös ja laulaa tai soittaa sitä nuoteista. Kirjoittaminen oli kuitenkin kallista. Kaikki mitä kirjoitettiin, kirjoitettiin käsin pergamentille. Kirjat olivat siis arvokkaita. Varakkailla olikin tapana antaa kirjoja lahjaksi tai nuottikirjojen ollessa kyseessä antaa musiikkia lahjaksi.

Koska kirjoittaminen oli kallista, niin vain varakkaimmilla oli mahdollisuus kyseiseen ylellisyyteen. Vain kirkko, hovit ja varakkaat porvarit pystyivät taltioimaan musiikkia ja levittämään sitä.

Musisoimisen tapoja:

Nuoteista ei ollut varaa tehdä kaikille laulajille omia kopioita, joista laulaa. Sen sijaan kaikki kappaleen äänet pyrittiin kirjoittamaan yhdelle sivulle tai aukeamalle, josta kaikki laulajat lukivat nuotteja. Laajemmissa teoksissa, esimerkiksi messuissa olikin yhdellä laulajista vastuullinen kunnia tehtävä kääntää sivua oikeaan aikaan. Piti osata seurata oman äänensä lisäksi myös muiden nuotteja, ettei kääntänyt sivua ennen kuin kaikkien osuudet oli laulettu.

Toisaalta kiertelevillä laulajilla ja lauluryhmillä on myös ollut stemmakirjoja käytössään. Nämä kirjat olivat pienikokoisia, niitä oli helppo kuljettaa. Yksi kirja sisälsi monta kappaletta, mutta vain yhden laulajan tarvitsemat nuotit.
2. Innsbruck ich muss dich lassen​ on esimerkki meteriaalista, joka on säilynyt stemmakirjoissa tähän päivään.

Musisoiminen oli myös vanhaan aikaan yhteisöllinen tapahtuma. Sen vuoksi moneen tilaisuuteen ja tapahtumaan kuului musisointia yhdessä. Sen lisäksi, että musiikkia olisi taltioitu vain kirjoihin ja kokoelmiin, sitä kirjoitettiin mitä mielenkiintoismmilla tavoilla. Esimerkiksi pöytäjuhlassa saattoi olla pöytäliina, johon oli kirjoitettu neliääninen teos eri puolille pöytäliinaa.