Burleski
Koukussa burleskiin
Burleski-tanssitunnit alkoivat Porin seudun kansalaisopistossa syksyllä 2019 Elena Puumalaisen vetämänä. Jo seuraavana syksynä vetovastuu siirtyi Elenan opissa olleelle Noora Ala-Hukkalalle muutaman päivän varoajalla. Lennokkaan alun jälkeen Nooralla on siis takana jo viisi vuotta ohjaajan työssä!
Noora itse tutustui lajiin noin kymmenen vuotta sitten. Hän aloitti harrastamisen Seinäjoella, mistä hän muutti kuutisen vuotta sitten Poriin. Innostajana lajin pariin oli alun perin 1920-luvun Amerikka salakapakoineen. Tietynlainen salamyhkäisyys kiehtoo edelleen monia, mutta burleski on myös taidemuotona ollut mukavasti esillä julkisuudessa viime vuosina ja Porissakin on ollut mahdollisuuksia käydä katsomassa esityksiä.
Burleski antaa harrastajilleen itseluottamusta ja kykyä hullutella. ”Burleskista ajattelin saavani lisää itsevarmuutta ja heittäytymiskykyä. Nämä odotukset ovat täyttyneet, mutta laji on ollut vielä paljon hauskempi, kuin osasin odottaa”, osallistuja kommentoi. Tyyliin kuuluva musiikki täydentää tanssikokemuksen. ”Itsen ilmaiseminen musiikin ja liikkeen muodostamalla koreografialla ja siitä syntyvällä kertomuksella on samaan aikaan sekä henkisesti voimaannuttavaa että fyysisesti antoisaa”, osallistuja kuvailee.
Tanssi on myös loistavaa kuntoilua. ”Kun omaa kaksi vasenta jalkaa, vartalon joka on notkea ku tammi eikä jumppa oo kivaa. Eka kausi, ja kurssi on enemmän ku vastannut odotuksia. Tunnelma, riemu, liike, oppiminen, hiki ja kipeät lihakset”, osallistuja kiteyttää. ”Koreografioita pystyy hiomaan vaikka loputtomiin, joten haastetta riittää juuri niin paljon kuin sitä itselleen haluaa asettaa”, toinen kertoo.
Liikunnan ilo näkyy ja kuuluu: ”Tunneilla on Hauskaa isolla hoolla. Oon koukussa”, yksi osallistujista kommentoi. ”Tunnilla ei treenata hampaat irvessä, vaan mokia saa tehdä ja niille saa nauraa”, toinen kertoo. Ryhmissä muodostuu nopeasti luottamuksellinen ilmapiiri, ja tutussa naisporukassa seinäruususistakin voi kuoriutua esiintyjiä. Tunneille jokainen saa pukeutua juuri niin kuin itse haluaa – osa tanssii verkkareissa, kun taas toiset pukeutuvat tyylin mukaisesti.
Tutustu kursseihin ilmoittautumisjärjestelmässä:
Burleskin alkeiskurssi kokoontuu Cygnaeuksen koulussa keskiviikkoiltaisin kello 19-20.30. Tämä kurssi sopii aloittelijoille ja jo hieman harrastaneille. Uudet harrastajat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan!
Tanssillinen burleski -jatkokurssille voivat osallistua ne, jotka ovat tanssineet vähintään yhden kauden alkeiskurssilla. Tämä ryhmä pidetään torstai-iltaisin kello 19.30-21 niin ikään Cygnaeuksen koulussa. Jatkoryhmä myös esiintyy mahdollisuuksien mukaan.
Tervetuloa hakemaan energiaa ja hyvää mieltä!

Teksti on julkaistu kevään 2025 koulutusoppaassa.