Oppilashuolto

Oppilashuolto tukee oppilaan hyvinvointia

Oppilashuolto on yhteisöllistä sekä yksilöllistä oppilaan hyvinvoinnin tukemista. Lähtökohtana on yhteistyö ja vuorovaikutus oppilaan sekä huoltajan kanssa. Koulussa oppilashuolto järjestetään ensisijaisesti yhteisöllisenä ja ennaltaehkäisevänä oppilashuoltona. Oppilashuoltoryhmässä käsitellään koulun yleisiä asioita, mm. oppilaiden osallisuutta, kodin ja koulun välisen yhteistyön kehittämistä, kiusaamiseen puuttumista, koko koulun ja yksittäisten luokkien ilmapiiriä sekä sosiaalisia suhteita, yhteisiä toimintatapoja, tiloihin liittyviä asioita, koulun järjestyssääntöjä ja turvallisuutta. Hyvinvointityössä vastuu on kaikilla koulun henkilökuntaan kuuluvilla.

Oppilaalla on oikeus myös yksilökohtaiseen oppilashuoltoon. Oppilashuolto yksittäisen oppilaan tasolla toteutetaan koulun sisällä joko oppilashuoltopalveluita tarjoavien työntekijöiden toimesta (kuraattori, kouluterveydenhoitaja tai koulupsykologi) tai kokoamalla monialainen asiantuntijaryhmä. Oppilashuoltopalveluita tarjoavat työntekijät tekevät tarvittaessa yhteistyötä sosiaali- ja terveystoimen kanssa. Asiantuntijaryhmä mietitään aina tapauskohtaisesti ja ryhmän muodostaminen edellyttää oppilaan sekä huoltajan suostumusta. Ryhmä muodostetaan, kun oppilaan asiassa tarvitaan laajempaa tukea. Oppilas ja huoltaja osallistuvat asiantuntijaryhmän kokoukseen.

Monialaiseen asiantuntijaryhmään voi tarvittaessa kuulua rehtori, erityisopettaja, kouluterveydenhoitaja, kuraattori, psykologi, luokanvalvoja tai oppilaanohjaaja.